Märet Jonsdotter
Märet Jonsdotter (1644–1672) oli yksi tunnetuimmista noitavainojen uhreista Ruotsissa. Häntä kutsuttiin "Iso-Märetiksi", koska hänen nuoremmalla sisarellaan oli sama nimi, jota puolestaan kutsuttiin "Pikku-Märetiksi".
Älvdalenissa, Taalainmaassa muuan pieni poika nimeltä Mats Nilsson väitti nähneensä syksyllä 1667 tytön vuohineen itäisen Dalvälvenin päällä kulkemassa veden päällä Åsenin Hemmansängin vieressä. Tämä poika oli paimentanut lampaita tytön kanssa ja oli saanut häneltä selkäsaunan niiden ruvettua määkimään. Tyttö, kaksitoistavuotias Gertrud Svensdotter oli joutunut papin kuulusteltavaksi ja hänet suostuteltiin sanomaan Paholaisen sotkeutuneen asiaan. Hän sanoi asuneensa vanhempiensa luona Lillhärdalissa, Härjedalenissa naapurista tulleen piian johdatellessa hänet Saatanan luokse. Piika oli Märet.
Taustaa muokkaa
Vuonna 1663, Gertrudin ollessa kahdeksanvuotias Märet oli ottanut hänet ensin mukaansa hiekkakuopalle, sitten kolmen tien risteykseen ja huutanut "Tule esiin, senkin pirulainen", minkä jälkeen Saatanan väitettiin ilmaantuneen paikalle papin veneessä. He olivat syöneet, ja yöllä sen jälkeen Märet oli tullut Gertrudin luokse, voidellut hänet ja yhden isänsä lehmistä punaisella voiteella ja sitten mennyt savupiipun läpi Saatanan luokse. Hänen väitettiin tämän jälkeen vierailleen usein Brocken-vuorella, myyttisellä noitien kohtauspaikalla, varastanut maitoa naapurien lehmiltä noitakonstejaan varten, voidellut jalkansa voidakseen kävellä veden päällä ja ottanut mukaansa lapsia, jotka kirjattiin ylös mustalehtiseen kirjaan. Syy hänen tunnustukseensa oli se, että hän oli nähnyt valkopukuisen miehen, enkelin Brocken-vuorella, joka oli kehottanut häntä toimimaan siten, jottei nälänhätä tulisi maahan. Gertrudin tarina oli syy näille ruotsalaisille noitaoikeudenkäynnin aloittamiseen, ja Märet Jonsdotter oli sen ensimmäinen uhri. Hän osoitti oikeudessa myös seitsemää muuta ihmistä, ja noitaoikeudenkäynti alkoi syyskuussa 1668. Tämä oli lähtöpiste todelliselle noitavainolle Ruotsissa.
Noitaoikeudenkäynti muokkaa
Märet kutsuttiin oikeuden eteen ja kehotettiin tunnustamaan ja kertomaan muille. Hän kiisti kaiken. Gertrudin isä Sven Hwass todisti Märetin ja Gertrudin käyttäneen häntä ratsastushevosena matkallaan Brocken-vuorelle ja hän väitti sairastuneensa siitä. Sven oli ajatellut vapauttaa Märetin, mutta oli pelästynyt ollessaan hänen kanssaan matkalla Taalainmaahan, jolloin hän oli joutunut kilpailijansa, vänrikin pojan pahoinpitelemäksi. Tämän jälkeen Gertrud oli lähetetty pois isoisänsä sisarensa luokse asumaan.
Märetillä oli vasemman käden pikkusormessaan merkki, joka tulkittiin Paholaisen merkiksi. Lopulta hän tunnusti, että hänellä oli ollut tapana "lukea suolasta" (antanut eläimille suolaa, jota oli pyöritelty kädessä vastapäivään) lääkkeeksi niiden noidannuoliin ja luki rukouksen "Herramme Jeesus, hän nostattaa tunturit ja nousuvedet, parantaa vaivat ja noidannuolet, sellaiset nuolet jotka ammutaan maasta tai vedestä tai taivaan ja maan väliltä. Jumalan nimeen ja aamen." Hän kiisti kuitenkin kaiken muun. Gertrudin ohella eräs toinen tyttö, Anna Olofsdotter otettiin mukaan todistajankuulusteluun. Siellä Anna väitti Märetiä syylliseksi.
Tytöt sanoivat tunnustaneensa ymmärtäneensä syntinsä, mutta Märet kieltäytyi edelleen tunnustamasta ja ihmetteli, että miksi hän itse ei tiennyt olleensa Brocken-vuorella, miksi sellainen olisi salattu häneltä. Lopulta hän pyysi Gertrudia lähtemään, koska hän ei enää halunnut nähdä häntä.
Tuomio muokkaa
Märet ja Karin Änka tuomittiin 1. huhtikuuta 1669. Teloittaminen ilman tuomiota ei ollut laillista, joten pappeja kehotettiin tuomitsemaan heidät. Papit sanoivat, että he tulisivat kuolemaan tunnustivatpa he tai eivät, mutta jos he tunnustaisivat, he saisivat viimeisen ehtoollisen. Vallitsevan mielipiteen mukaan heidät vietäisiin teloituspaikalle; mikäli he tunnustaisivat siellä, heidät teloitettaisiin; mikäli he vielä epäröisivät, heidät vietäisiin takaisin vankeuteen.
Heidät vietiin teloituspaikalle, he kiistivät siellä tekonsa ja heidät vietiin takaisin vankeuteen, missä suostuttelua jatkettiin. Gertrud ja Märetin sisarukset ruoskittiin ja muut vapautettiin.
Teloitus muokkaa
Lillhärdin noitaoikeudenkäynti laajeni, ja vuonna 1671 kaikkiaan viisikymmentäkuusi ihmistä valitti noituudesta. Kolme heistä tuomittiin ja teloitettiin. Muiden kohtaloista ei ole tietoa, sillä pöytäkirjaa ei tuohon aikaan ollut.
Vuonna 1672 Ruotsin hovioikeus langetti Märetille tuomion noituudesta, vaikka hän kiisti perusteellisesti kaikki todistajanlausunnot ja merkin pikkusormessaan välttääkseen mestauksen ja roviolla polttamisen. Myös hänen nuorempi sisarensa Pikku-Märet, Kerstin Halvarsdotter, Pålin Märet ja Gertrud Olofsdotter tuomittiin kuolemaan samanaikaisesti. Heistä ainoastaan Märetiä ja Pål Märetiä ei ollut tuomittu. Kaikki teloitettiin samanaikaisesti raskaana olevaa Kerstiniä lukuun ottamatta, joka teloitettiin vasta hänen synnytettyään lapsensa.
Kirjallisuutta muokkaa
- Guillou, Jan: Noitien asianajaja. Suomentanut Tapio Koivukari. Johnny Kniga Kustannus, 2004. ISBN 951-0-27747-9.