Malin Matsintytär

(Ohjattu sivulta Malin Matsdotter)

Malin Matsintytär (tunnettu myös pilkkanimellä Rumpare-Malin; n. 1610 Pohjanmaa5. elokuuta 1676 Tukholma) oli 1600-luvulla elänyt ruotsalainen nainen, joka poltettiin roviolla noituudesta epäiltynä vuonna 1676.[1]

Malin syntyi Pohjanmaalla tuolloin Ruotsiin kuuluneessa Suomessa noin vuonna 1610. Parikymppisenä hän muutti Tukholmaan, jossa hän työskenteli piikana, kätilönä ja saunottajana. Hän meni vuonna 1638 naimisiin Erik Nilsinpojan kanssa. He saivat 15 lasta, joista kaksi, Annika ja Maria, selvisivät hengissä aikuisikään. Vuonna 1668 Erik tuomittiin eläimeen sekaantumisesta kuolemaan. Malin meni pian uusiin naimisiin Anders Arendtinpojan kanssa.[1]

Vuonna 1675 noitavainot levisivät Tukholmaan. Myös Malin Matsintytärtä ja hänen tyttäriään syytettiin lasten viemisestä salaa Kyöpelinvuorelle. Tyttäret tunnustivat rikoksensa ja sanoivat äitinsä houkutelleen heidät harrastamaan noituutta. Malin kiisti kaiken. Koska hän ei tunnustanut tekojaan eikä osoittanut katumusta, hänelle määrättiin poikkeuksellisen ankara tuomio: sen sijaan, että hänet olisi ennen roviolla polttamista mestattu, hänet päätettiin polttaa elävältä.[1]

Tuomio pantiin täytäntöön 5. elokuuta 1676 Tukholmassa. Hänen kanssaan teloitettiin toinen noituudesta tuomittu, "Saksan Annika". Syksymmällä useat aiemmin noitia ilmiantaneet ihmiset tunnustivat valehdelleensa, mukaan lukien Malinin tyttäret. Heidät tuomittiin piiskarangaistuksiin, pakkotyöhön ja karkotukseen.[1]

Malinista on tullut varsinkin Ruotsissa yksi noitavainojen tunnetuimmista uhreista, ja hänen hahmonsa on esiintynyt niin fiktiivisessä kuin tieteellisessäkin kirjallisuudessa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Marko Lamberg: Malin Matsintytär Kansallisbiografia. 15.1.2010. Viitattu 30.6.2021.

Aiheesta muualla muokkaa