Wikipedia

Mäkileinikki

putkilokasvilaji

Mäkileinikki (Ranunculus bulbosus) on lähinnä Euroopassa tavattava monivuotinen, kuivien kasvupaikkojen leinikkilaji. Mäkileinikki on myrkyllinen kasvi.[1] Kasvi sisältää sukunsa nimikko-glykosidia, ranunkuliinia (C11H16O8) ja anemoniinia (C10H8O4). Ranunkuliinin hajoamistuotteena elimistössä syntyy protoanemoniinia (C5H4O2), joka voi aiheuttaa mm. ruoansulatuskanavan ärsytystä.

Mäkileinikki
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: bulbosus
Kaksiosainen nimi

Ranunculus bulbosus
L.

Katso myös

  Mäkileinikki Wikispeciesissä
  Mäkileinikki Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

muokkaa
 
Mäkileinikin kukan verholehdet taipuvat alaspäin.
 
Mäkileinikin varren tyvi on mukulamainen.

Mäkileinikki kasvaa tavallisesti 15–30 cm korkeaksi. Kasvi on yksi- tai kaksivartinen. Varsi on pysty, pitkähaarainen, tyviosastaan siirottavakarvainen ja tyvestä mukulamainen. Varren yläosa on pitkälti lehdetön. Aluslehtiä on kahdesta viiteen kappaletta. Lehtien lapa on 2–5 cm pitkä ja kolmisorminen. Lehdykät ovat kolmihalkoisia, hampaisia ja keskilehdykkä tavallisesti melko pitkäruotinen. Varsilehtien lehdykät ovat melko kapea- ja niukkaliuskaisia. Kasvin ylimmät lehdet ovat kolmisormisia ja ehytlehdykkäisiä. Kukkaperä on uurteinen ja kukkapohjus on karvainen. Kukka on tavallisesti 20–25 mm leveä ja siinä on kaksi kehäkiehkuraa. Verhiö on viisilehtinen, verholehdet ovat taakäänteisiä, vaaleita ja valkokarvaisia. Myös terälehtiä on viisi kappaletta. Terälehdet ovat väriltään kullankeltaisia, leveän vastapuikeita ja niissä on mesikuoppa. Mäkileinikki kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Hedelmistössä on 2,5–3 mm pitkiä pähkylöitä, joissa on lyhyt, hyvin käyrä ota.[2][3]

Mäkileinikistä tunnetaan kahta eri alalajia: subsp. bulbosus ja subsp. aleae.[4]

Suomessa tavattavista leinikkikasveista mäkileinikki muistuttaa suuresti etelänleinikkiä (Ranunculus sardous). Jälkimmäinen on kuitenkin yksivuotinen, eikä sen varren tyvi ole mukulamainen.[4] Mäkileinikin voi sekoittaa myös aholeinikkiin (Ranunculus polyanthemos), niittyleinikkiin (Ranunculus acris) ja rönsyleinikkiin (Ranunculus repens).

Levinneisyys

muokkaa

Euroopassa mäkileinikkiä kasvaa Pyreneiden niemimaalta ja Britteinsaarilta Venäjän ja Ukrainan länsiosiin. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Etelä-Norjaan, -Ruotsiin ja -Suomeen sekä Baltian maihin, etelässä Etelä-Italiaan ja Pohjois-Kreikkaan. Lisäksi Kaukasuksen alueella lajilla on laajempi erillinen esiintymä. Euroopan ulkopuolella mäkileinikkiä esiintyy paikoin Turkissa ja Pohjois-Afrikassa. Ihmisen mukana laji on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä tavataan lähinnä itärannikolla.[4] Alalajeista nimirotu subsp. bulbosus on vallitseva, alalajia subsp. aleae tavataan Etelä-Euroopassa Pyreneiden niemimaalta Italiaan, sekä Pohjois-Afrikassa.[4]

Suomessa mäkileinikkiä kasvaa paikoin yleisenä Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa, joissa se on muinaistulokas. Muualla Suomessa laji on harvinainen uustulokas, jota on aikaisemmin tavattu lähinnä rannikkokaupungeissa eri puolella maata.[1][5]

Elinympäristö

muokkaa

Mäkileinikki viihtyy aurinkoisilla kasvupaikoilla, kuten niityillä, ahoilla, mäenrinteillä, kallioilla ja pihoilla. Toisinaan lajia voi tavata satamissa tulokkaana.[1]

Lähteet

muokkaa
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 78.
  2. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 75, 78.
  3. ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 178.
  4. ↑ a b c d Den virtuella floran: Knölsmörblomma (Ranunculus bulbosus) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 9.11.2011. (ruotsiksi)
  5. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Mäkileinikki (Ranunculus bulbosus) Kasviatlas. 2011. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 9.11.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mäkileinikki&oldid=22102342”