Leinikit

leinikkikasveihin kuuluva kasvisuku, joka on tuoreena myrkyllinen

Leinikit eli aitoleinikit (Ranunculus) on leinikkikasveihin (Ranunculaceae) kuuluva kasvisuku. Siihen kuuluu noin 2000 lajia[2], joista suurin osa kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon viileillä ja lauhkeilla alueilla.

Leinikit
Niittyleinikin (Ranunculus acris) kukka.
Niittyleinikin (Ranunculus acris) kukka.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Alaheimo: Ranunculoideae
Tribus: Ranunculeae[1]
Suku: Leinikit Ranunculus
L.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Leinikit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Leinikit Commonsissa

Kasvit ovat pääasiassa ruohomaisia ja yleensä monivuotisia, kirkkaan valko- tai keltakukkaisia. Kukat ovat yksittäin. Verho- ja terälehtiä kukassa on yleensä viisi. Terälehdet ovat usein kiiltäviä ja niiden tyvessä on mesikuoppa. Valkokukkaisilla on kuitenkin keltaterälehtisten tapaan keltainen keskus. Pieni osa lajeista on yksivuotisia, tai esimerkiksi puna- tai oranssiterälehtisiä. Leinikkien hedelmät ovat pähkylöitä.[3]

Kaikki leinikit sisältävät tuoreina myrkyllisiä yhdisteitä. Glykosideihin kuuluva ranunkuliini hajoaa haihtuvaksi protoanemoniiniksi.[4] Kasvien kitkerän maun vuoksi eläimet kuitenkin jättävät ne yleensä syömättä.[5] Naudat ja hevoset saattavat syödä vahingossa leinikkejä, jos pienikokoisia kasveja kasvaa korkeassa ruohikossa.

Leinikkien myrkyllisyys katoaa kasvin kuivuessa, joten niitä sisältävä kuivaheinä ei ole myrkyllistä.[6][7]

LeinikkilajejaMuokkaa

Suomessa tavattuja leinikkilajeja:[8][9]

Muita leinikkilajeja:[10]

Eri sukuihin siirrettyjä leinikkilajeja:[8]

LähteetMuokkaa

  1. Stevens, P. F.: Ranunculaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 19.9.2022. (englanniksi)
  2. Ranunculus L. GBIF. Viitattu 19.9.2022.
  3. Anderberg, A. & A.-L.: Den virtuella floran 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 23.7.2009. (ruotsiksi)
  4. R. Hill, Ruth Van Heyningen: Ranunculin: the precursor of the vesicant substance of the buttercup. Biochemical Journal, elokuu 1951, 49. vsk, nro 3, s. 332–335. PubMed:14858339. Artikkelin verkkoversio.
  5. G.D. Shearer: Some Observations on the Poisonous Properties of Buttercups. The Veterinary Journal, tammikuu 1938, 94. vsk, nro 1, s. 22–32. doi:10.1016/s0372-5545(17)36455-6. Artikkelin verkkoversio.
  6. N. J. Turner: Counter-irritant and other medicinal uses of plants in Ranunculaceae by native peoples in British Columbia and neighbouring areas. Journal of Ethnopharmacology, heinäkuu 1984, 11. vsk, nro 2, s. 181–201. PubMed:6387285. doi:10.1016/0378-8741(84)90038-2. Artikkelin verkkoversio.
  7. H. P. Therrien, M. Hidiroglou, L. A. Charette: Note on the toxicity of tall buttercup (Ranunculus acris L.) to cattle. Canadian Journal of Animal Science, kesäkuu 1962, 42. vsk, nro 1, s. 123–124. doi:10.4141/cjas62-021. Artikkelin verkkoversio.
  8. a b c Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206.
  9. a b Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  10. Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Ranunculus

Aiheesta muuallaMuokkaa