Luonteri Surf
Luonteri Surf on erityisesti 1990-luvulla suosiota saavuttanut juvalainen punkpop-yhtye. Yhtyeen musiikki on niin sanottua ramopunkkia eli Ramones-tyylistä popahtavaa punk-musiikkia. Nimensä 1984 perustettu yhtye on saanut Etelä-Savossa sijaitsevan Saimaan selän Luonterin mukaan. Nimessä yhdistyy savolainen maaseutuhenkisyys ja California Sun.
Luonteri Surf | |
---|---|
Tiedot | |
Tyylilaji | ramopunk, punk rock |
Kotipaikka |
![]() |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Pekka Kerminen, kitara |
Levy-yhtiö |
Ayshire Levyt |
Luonteri Surf tunnettiin siitä, että yhtyeen soittajat olivat ammatiltaan maanviljelijöitä, Martti Ripaojaa lukuun ottamatta. Luonteri Surf teki Radio Mafialle radio-ohjelmia nimeltä Aamu maalla sekä Tonni tuorerehua.
Luonteri Surf julkaisi tuotoksensa Ayshire Records -levymerkillä vuoteen 1997 asti, kunnes yhtyeen kitaristi Pekka Kerminen ja ex-rumpali Pekka Liimatainen perustivat 1997 levy-yhtiön nimeltä Ayshire Levyt[1], joka on julkaissut Luonteri Surfin lisäksi mm. Poikia, Ypö-Viittä, Natsipaskaa (nyk. Ruoska), Seireeniä (nyk. Iiwana Julma), Tumppi Varonen & Problemsia?, Tolpat-yhtyettä, Vanhan piianpoikia ja Pahoja Agentteja, sekä Retkibanaania yhteistyössä Woimasoinnun kanssa.
Nykyään Liimatainen omistaa Ayshire Levyt yksinään.
Jäsenet
muokkaa- Kalle Grotenfelt – urut (1984–)
- Pekka Kerminen – kitara (1984–)
- Martti Ripaoja – basso (1984–)
- Timo "Unski" Oinonen – rummut (1998–)
Entiset jäsenet
muokkaa- Pekka "Manne" Liimatainen – rummut (1984–1991)
- Harri "Hapa" Virolainen – rummut (1991–1994)
- Sami Karppinen – rummut (1994–1998)
Diskografia
muokkaaStudioalbumit
muokkaa- Kato (1988)
- Toka (1990)
- Savo (1993)
- Zurf (1997)
- Planeetta Möö (2001)
- 0211 (2011)
- Voi (2013)
- Kalle ja Martti ja Pekka ja Timo (2016)
Demot
muokkaa- Luonteri Surf (1986, C-kasetti, sis. 5 kappaletta)
Singlet
muokkaa- ”Jään päältä pois” (1991)
- ”Ihan sama” (1996)
- ”Sydän syrjällään” (1999)
- ”Syysmyrsky” (2000)
EP:t
muokkaa- Luonteri Surf / Pojat (1990, split, promo-EP)
- Älä anna periksi (1992)
- Zingle (1997)
- Antti tänne (2003, + Ne Luupojat Surf)
Kokoelma-albumit
muokkaa- Sadonkorjuu (1999)
Kokoelmilla
muokkaa- Runeberginkatu 8 (1993, kappale ”Tyttö tuli takaisin”)
- Punk’n’roll (1995, kappale ”30 vuotta”)
- Isältä pojalle – Suomipunk 1978–2001 (2001, kappale ”Kaikki järjestyy”)
- Pukki-EP (2002, nimellä ”Surfpoika Rex”, yhdessä Rehtoreiden ja Poikien kanssa)
Livealbumit
muokkaa- Berlin -89 -live (2000, live, Rajoitettu 200 kpl:n painos. Äänitetty Blockshockissa Länsi-Berliinissä 24. huhtikuuta 1989)
Lähteet
muokkaa- ↑ http://koti.mbnet.fi/~manne63/Ayshire/index.htm (Arkistoitu – Internet Archive) Ayshire Levyt