Problems?
Problems? on Pelle Miljoonan yhtyeissä tunnetuksi tulleen Tumppi Varosen johtama rock-yhtye. Yhtyeen tunnetuin kappale on debyyttialbumin Katupoikia (1980) avaava cover-kappale "Katupoikien laulu", joka soi mm. aina ennen Helsingin Jokereiden kotiotteluita Hartwall Areenalla. Osa yhtyeen levyistä on julkaistu nimellä Tumppi Varonen & Problems?. Yhtyeen nimi on välillä myös kirjoitettu ilman kysymysmerkkiä.
Yhtyeen perustivat Tumppi Varonen (laulu, basso), Ari Taskinen (kitara) sekä Jallu Salkamo (rummut) vuonna 1977. Alkuun yhtye soitti uuden aallon katurock-musiikkia. Vuonna 1978 Problems? pääsi levyttämään Love Recordsille debyyttisinglensä "Ei tää lama päähän käy" / "Häirikkö oon". Yhtye oli mukana myös Pohjalla-punk-kokoelmalevyllä (1978) ja sitä seuranneella samannimisellä kiertueella. Problems? jäi tämän jälkeen sivuun Varosen ja Taskisen liityttyä Pelle Miljoonan yhtyeeseen, jonka parhaiten tunnetut kappaleet levytettiin yhtyenimillä Pelle Miljoona & 1980 ja Pelle Miljoona Oy. Varonen kuitenkin levytti vuonna 1979 Problems?-singlen "Tapan aikaa" / "Tahdomme tilaa", jolla Taskinen ja Salkamo eivät enää olleet mukana. Pellen 1980 ja Oy -kokoonpanojen vaihteeseen osui debyyttialbumin Katupoikia julkaisu vuonna 1980. Samoin Pellen yhtyeen ollessa tauolla vuonna 1981 julkaistiin kakkosalbumi Yleisön pyynnöstä.
Vuonna 1982 ilmestyi Kaupungin valot, jonka jälkeen Varonen meni satamaan töihin. Varonen palasi studioon Problemsin kanssa vuonna 1986 Tupakkatauon jälkeen -levyn myötä. 1990-luvulla satunnaisesti keikkailleelta Problemsilta ilmestyi kolme studioalbumia ja yksi kokoelmalevy. Vuosituhannen vaihteessa Varonen lähti Pelle Miljoonan yhtyeestä ja keskittyi Problemsiin. Yhtye on julkaissut 2000-luvulla kolme albumia ja yhden kokoelman.[1]
Vuonna 2011 Problems julkaisi live-levyn Suora lähetys ja keikkaili runsaasti klubeilla sekä festivaaleilla. 2012 Problems jäi tauolle ja Varonen liittyi Pelle Miljoona Unitediin. Vuoden 2019 syksyllä Tumppi Varonen & Problems julkaisi levyn Outoja kiksejä ja aloitti keikkailun. Bändissä soittavat Heikki Hiekkasalmi, basso, Saska Ketonen, rummut ja laulu, Petri Peevo, kitara ja laulu sekä Tumppi Varonen kitara, koskettimet, basso, rummut ja laulu. Kai Haikonen ja Markus Raivio Ja Kimmo Kosenius rummut (Studio)
Levyttäneet kokoonpanot
muokkaaYhtyeen kokoonpano on vaihtunut tiheään tahtiin. Jokaisella Problems?-albumilla on soittanut edeltäjästään poikkeava kokoonpano.
- Pohjalla-lp ja single: Ei tää lama päähän käy (1977–1978)
- Tumppi Varonen - laulu, basso
- Ari Taskinen - kitara
- Jallu Salkamo - rummut.
- Katupoikia-levyllä (1980)
- Tumppi Varonen - laulu
- Stefan Piesnack - kitara
- Jarmo "Häkä" Halttunen - basso
- Timo "Droppis" Wahlberg - rummut
- Rubberduck Jones - kitara B-puolella
- Yleisön pyynnöstä -levyllä (1981)
- Tumppi Varonen - laulu
- Stefan Piesnack - kitarat
- TB Widow - basso
- Affe Forsman - rummut.
- Kaupungin valot -levyllä (1983)
- Riku Mattila - kitara
- Vando Suvanto - Rummut
- Vety Kumpula - Basso
- Tumppi Varonen - kitara ja laulu.
- Tupakkatauon jälkeen -levyllä (1986)
- Ölli Hilden - kitara
- Sande v - rummut
- Tb Widow - basso
- Tumppi - laulu.
- Diivaillen-levyllä (1989)
- Pete Raijos - rummut
- Häkä Halttunen - basso
- Teijo Lehto - kitara
- Tumppi - laulu ja kitara.
- Niin että riittää -levyllä (1998)
- Vänni - rummut
- Kinnari J - kitara
- Häkä Halttunen - basso
- Tumppi - laulu
- Mika P - torvet.
- T Tikkanen - koskettimet.
- M Hänninen - viulu.
- Reaaliajassa-levyllä (1999)
- Tatu M - kitarat
- Vänni V - rummut
- Häkä H - basso
- Tumppi - laulu ja syna.
- Takaisin luontoon -levyllä (2003)
- Tumppi Varonen - laulu, kitara
- Stefan Piesnack - kitara, laulu
- Jukka Kylli - rummut
- Jarmo Halttunen - basso.
- Ajan hermo -levyllä (2006)
- Tumppi Varonen - laulu, kitara
- Ripa Schiray - kitara
- Häkä Halttunen - basso
- Pete Pajunen - rummut, taustalaulu.
- Haluisitko tietää -levyllä (2008)
- Tumppi Varonen - laulu, kitara
- Ripa Schiray - kitara
- Jimi Sero - basso
- Pete Pajunen - rummut, taustalaulu.
- Kalevankatu 34 -levyllä (2010)
- Tumppi Varonen - laulu, kitara
- Ripa Schiray - kitara
- Jimi Sero - basso
- Kimmo Kosenius - rummut.
- Suora lähetys -livelevyllä (2011)
- Tumppi Varonen - laulu, kitara
- Rane Raitsikka - kitara
- Jimi Sero - basso
- Markus Raivio - rummut
- Single Fiilistellään / Famun talossa (2018)
- Tumppi Varonen - laulu
- Heikki Hiekkasalmi - basso
- Saska Ketonen - rummut
- Jukka Melametsä - kitara[2].
- Outoja kiksejä CD/LP (2019)
- Tumppi Varonen - laulu
- Heikki Hiekkasalmi - basso
- Saska Ketonen - rummut
- Petri Peevo - kitara
Huom: 2021–2022 Problems on Heikki Hiekkasalmi, Petri Peevo, Tumppi Varonen.
Diskografia
muokkaaSinglet
muokkaa- Ei tää lama päähän käy / Häirikkö oon, Problems(1978)
- Tapan Aikaa / Tahdomme tilaa, Problems(1979)
- Katupoikien laulu / Lännen mies , Problems (1980)
- Maanantaina / Me, Problems(1980)
- Itkevä huilu // Jam Jam Jumps / Ikkuna rock (1981, Tumppi Varonen & Problems)
- Älä tuu tilittää / Liukas juttu (1982, Tumppi Varonen & Problems)
- Tänään täytyy mennä tosi lujaa / Kuu (1982)
- Kengitäppä poika / Sen yön vibat (1982)
- Mun tie / Pieleen mennyt ilta (1983, Tumppi & Problems)
- Sattuma / Fiiliksellä mukaan, Problems (1983)
- Junalaulu / Rock'n'Roll on, Problems (1986)
- Tänään / Kankkunen, Problems(1992)
- Ei koskaan / Pelastusarmeija, Problems (1998)
- Zombie / Hani-Hani,Problems(1999)
- Tragediaa / 70 luvulle / Joskus jossain (2000, Tumppi Varonen & Problems)
- Diggaan (2006, Tumppi & Problems)
- Tuu mun viereen (Tumppi varonen &Problems)
- Fiilistellään (2018, Tumppi Varonen & Problems)
- Ihan sama (2019 Tumppi Varonen & Problems)
- Mitä sinulla mä teen (2022 Tumppi Varonen & Problems)
Albumit
muokkaa- Katupoikia (1980, Problems?)
- Yleisön pyynnöstä (1981, Problems?)
- Kaupungin valot (1982, Tumppi Varonen & Problems?)
- Tupakkatauon jälkeen (1986, Problems)
- Diivaillen (1991, Problems?)
- Niin että riittää... (1998, Problems)
- Reaaliajassa (1999, Problems)
- Takaisin luontoon (2003, Tumppi Varonen & Problems?)
- Ajan hermo (CD/DVD) (2006, Tumppi & Problems?)
- Haluisitko tietää (2008, Tumppi Varonen & Problems?)
- Kalevankatu 34 (2010, Tumppi Varonen & Problems?)
- Suora lähetys (live, 2011, Problems)
- Outoja kiksejä (2019, Tumppi Varonen & Problems)
- Ep 4 (2020, Tumppi Varonen & Problems)
- Kaupunki. (2022 Tumppi Varonen & Problems)
Kokoelmat
muokkaa- Punk-House (1995, Problems?, Punk-house oli treenipaikka, jossa yhtye syntyi)
- Tästä tähän (2001, Tumppi Varonen & Problems)
- Katuromantiikkaa (2016, Tumppi Varosen kokoelma, sisältää myös Problemsin? kappaleita)
Lisäksi Problems?-yhtyeen lauluja kuullaan monilta kokoelmalevyillä, joista tärkein lienee vuonna 1978 ilmestynyt Pohjalla-levy. Levyllä esiintyy Problems?:n lisäksi Pelle Miljoona eri kokoonpanoissa (osassa mukana myös Tumppi Varonen), Sehr Schnell ja Se. Levy on yksi merkittävimmistä suomipunkin alkuaikojen levyistä.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Mika Saastamoinen: Parasta Lapsille Suomipunk 1977–1984, s. 86-95. Johnny Kniga, 2007. ISBN 978-951-0-32379-3.
- ↑ Suomipunkin veteraaniyhtye ehtinyt jo 40 vuoden ikään – Merkkipaalua fiilistellään uudella singlellä Soundi. 13.4.2018. Viitattu 15.4.2018.
Aiheesta muualla
muokkaaKirjallisuutta
muokkaa- Tumppi Varonen & Sannaliina Nikula: Poika joka tahtoo lentää (ISBN 951-31-2534-3, Tammi 2003)
- Tumppi Varonen. Syökö kuningas makkaraa2005
- Tumppi Varonen. Sottopassaggio 2009