Ramopunk

punkmusiikin alalaji

Ramopunk on yksi punkin alalajeista. Sen suurin esikuva on Ramones. Merkittävimmistä suomalaisista ramopunk-yhtyeistä voidaan mainita Ne Luumäet, Pojat, Luonteri Surf, Rehtorit ja Häiriköt. Suomen ulkopuolella vastaavasta punk-suuntauksesta käytetään usein nimitystä ramones-core. Saksassa, jossa tunnetaan joitakin suomalaisia yhtyeitä, kuten Ne Luumäet ja Häiriköt, ramopunk-sana viittaa nimenomaan suomalaiseen "ramones-coreen".

Musiikillisesti ramopunkin tunnuspiirteisiin kuuluvat ainakin kahdeksanjakoinen rumpukomppi, kitarasoolottomuus, yksinkertaiset neljän soinnun sävellykset ja kappaleiden aloittaminen yy-kaa-koo-nee-huudahduksella. Genren musiikillisia esikuvia ovat Ramonesin lisäksi muun muassa Misfits ja The Queers, Suomessa myös Ypö-Viis ja Kari Peitsamo. Vaikutteita on otettu varsinkin surf-musiikista, horror punk -teemoista, kauhu- ja toimintaelokuvista ja sarjakuvista. Vanhemmat ramopunk-yhtyeet ovat toimineet esikuvina nuoremmille, kuten Ypö-Viis Luonteri Surfille, Ne Luumäet, Pojat ja Luonteri Surf monille 90-luvulla syntyneille yhtyeille ja näiden ohella Häiriköt 2000-luvulla syntyneille yhtyeille. Tyylin ulkonaisiksi tunnusmerkeiksi voidaan laskea ainakin nahkaiset prätkärotsit, Converse-malliset koristossut, bändipaidat ja sarjakuvahahmopaidat.

Vaikka ensimmäiset suomalaiset ramopunk-yhtyeet Ypö-Viis ja Mopot toimivat jo 1970-luvun lopulla, ilmiö voimistui Suomessa 1980-luvun loppupuoliskolla Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin myötä. Vahvimmillaan se oli 1990-luvun alkuvuosina, kun suurinta suosiota nauttineet Ne Luumäet, Pojat ja Luonteri Surf pyörivät jopa hittilistojen kärkisijoilla. Niiden ohella Suomeen syntyi suuri määrä usein melko lyhytikäisiksi jääneitä yhtyeitä.

Pääosin suomalaisen ramopunkin laulukieli on ollut suomi. Muutaman yhtyeet, kuten tamperelaiset The Blitzkrieg Boys ja The Cretins, valitsivat laulukielekseen englannin. 1990-luvun lopulla ramopunk hiipui ja oli lähes kuollut 2000-luvun alussa.

2000-luvulla genre on elpynyt erittäin vahvasti muun muassa ramopunk.com sivuston koottua siitä kiinnostuneita faneja ja yhtyeitä yhteen, uuden sukupolven kiinnostuttua ramopunkista, Ramonesista ja muusta 1970-luvun tyylisestä punkmusiikista. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä on syntynyt useita uusia ramopunk-yhtyeitä, kuten 70-luvun vihannekset, Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit, The Tarjas ja Me Wokkivihannekset. Useat jo toimintansa lopettaneet yhtyeet kuten Himanes, Iskuryhmä, Blitzkrieg Boys ja Sanktio palasivat niin keikoille kuin levytysstudioonkin. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä julkaistiin myös suuri määrä levyjä ja ympäri Suomea on myös syntynyt joukko ramopunk-tapahtumia.

Suomalaisia ramopunk-yhtyeitä

muokkaa

Ulkomaisia ramopunk-yhtyeitä

muokkaa

Tunnettuja suomalaisia ramopunkkareita

muokkaa

Ramopunk-tapahtumia

muokkaa
  • Converse-kerho 2004–2008 (Helsinki, Tampere, Oulu, Kemi)
  • Elämä on Punk 2008– (Kuopio, Tampere)
  • Eräpunk 2008– (Orivesi)
  • Hartza's Birthday Bash 1994 (Vaasa), 2004–2008 (Lahti), 2010 (Tampere) 2011- (Helsinki)
  • Onni on Ramones 2005–2007 (Kuopio, Jyväskylä, Äänekoski, Mikkeli)
  • Puustockin jälkilöylyt 2002–2004 (Juva)
  • RamoKeikka 2008–2010 (Jyväskylä)
  • Ramones-viikko 12.–18. toukokuuta 2007
  • Ramopilkki 2005–2006 (Juva)
  • Ramopunk.com 5v synttärit 1.–3. maaliskuuta 2007 (Tampere)
  • Ramopunk.com 7v synttärit 5.–7. maaliskuuta 2009 (Tampere)
  • Ramopunk-piknik 2004–2008 (Juva), 2009– (Haukivuori)
  • Ramoviisut 2005–2010 (Helsinki)
  • Voimasointu-klubi (myöh. Woimasointu-klubi) 2009–2010 (Helsinki)

Keskeisiä suomalaisia ramopunk-albumeita

muokkaa

Ramopunk-henkisiä punk-lehtiä

muokkaa

90-luvun alkupuoliskolla julkaistiin useita ramopunk-henkisiä punk-lehtiä eli punk zinejä: Unicorn, ULO, Subterranean Jungle, Punklehti Pillu ja Surf City. Genren suurten nimien toiminnan hiljentyessä hiljenivät myös alan lehden, kuten Unicorn, joka päätti lopettaa samalla, kun Ne Luumäet lopetti 1993. M!ka Vesterinen on elvyttänyt ramopunk-henkisten lehtien perinnettä aloittamalla vuonna 2009 julkaisemaan Havana Bananas-punk zineä.

Ramopunk-henkisiä levy-yhtiöitä

muokkaa

Kultainen pesäpallomaila

muokkaa

Kultainen pesäpallomaila on palkinto, joka myönnetään Ramopunk-alan ansioituneelle taholle. Palkinnon lahjoittivat Woimasointu levy-yhtiö ja Häiriköt-yhtye. Mailan on suunnitellut ja toteuttanut Häiriköiden Erkko Salonen. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran 3.7.2004 Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjälle, M!ka Vesteriselle Vuoden 2005 palkinnon sai pitkän linjan punkmuusikko Miika Söderholm (Ypö-Viis, Pojat, Debbie) ja vuoden 2006 palkinnon radiotoimittaja Njassa. 2007-2008 palkintoa ei jaettu lainkaan ja vuoden 2009 palkinnon sai tamperelainen vaihtoehtomusiikkiin keskittynyt ravintola ja keikkapaikka Vastavirta-klubi.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa