Avaa päävalikko

Luonnonkirja ala-alkeiskouluin tarpeeksi (ruots. Naturens bok) on Zachris Topeliuksen vuonna 1855 Suomen kansakouluja varten kirjoittama oppikirja. Sen ensimmäinen ruotsin­kielinen painos julkaistiin omakustanteena keväällä 1856.[1] Kirjan suomensi Johan Bäckwall, ja suomeksi se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1860.[1]

TaustaaMuokkaa

Topelius oli aikansa ainoa suomalainen kirjailija, joka halusi ja osasi kirjoittaa laajoille piireille ja myös lapsille. Sen vuoksi hänen toivottiin kirjoittavan myös oppikirjoja Suomeen suunniteltua ja vuonna 1866 toimintansa aloittanutta kansakoululaitosta varten.[2] Topelius julkaisikin jo vuonna 1856 Luonnonkirjan sekä myöhemmin vuonna 1875 Maamme kirjan.[2]

Kirja kuvastaa selvästi Topeliuksen pedagogisia ihanteita. Hänen mukaansa lapsille ei pitänyt opettaa liian monia aineita eikä opetuksen pitänyt olla yksityis­kohtien pänttäämistä. Sen sijaan opetuksen tuli olla itsenäiseen ajatteluun ohjaavaa ja mieli­kuvitusta kiihottavaa. Erityisen tärkeää oli luottaa lasten eläytymis- ja omaksumis­kykyyn sekä korostaa ahkeruuden ja avuliaisuuden merkitystä.[1] Luonnon­kirjan tarkoituksena oli palvella kolmea tehtävää: vakauttaa lukutaitoa, harjoittaa ajatuskykyä sekä herättää rakkautta tietoon ja tietämiseen.[1]

Luonnonkirja kuvastaa myös selvästi tekijänsä uskonnollista maailman­katsomusta. Sitä on pidetty 1700-luvun luonnonteologian suorana perillisenä, ja Topelius piti Carl von Linnétä suurena ihanteenaan.[1] Kirjasta kuvastuu käsitys, että Jumala ei ollut luonut maapalloa vain ihmisen asuin­paikaksi vaan myös kasvatus­kodiksi, josta oli huolehdittava hyvin. Sen mukaan ihmisellä oli luoma­kunnan herrana oikeus ja velvollisuuskin ottaa erämaat viljelyyn, mutta luontoa oli hyödynnettävä niin, että myös seuraavat sukupolvet saattoivat nauttia elinkelpoisesta ympäristöstä.[1]

Luonnonkirjan edeltäjinä voidaan pitää myöhemmän arkkipiispa Jacob Tengströmin 1700-luvun lopulla julkaisemia lukukirjoja Läse-öfning för mina barn ja Tidsfördrift för mina barn, jotka sisälsivät kristinoppia sekä runoja ja opettavaisia kertomuksia. Ne eivät kuitenkaan riittäneet uuden teoksen esikuviksi, vaan sitä varten Topelius tutustui myös useisiin ulkomaisiin teoksiin. Niistä hän mainitsi esipuheessaan Anders Oldbergin teoksen Hemskolan sekä P. E. Svedbomin teokset Läsebok ja Berlins Natursläran. Lisäksi kirjan esikuvina olivat todennäköisesti myös J. Marcetin teos Det mest märkvärdiga i naturen, i vattnet och på land sekä eräs alkujaan saksalainen oppikirja, joka oli julkaistu myös ruotsin­kielisenä käännöksenä nimellä Naturens bok för hemmet och skolan. Niitä Topelius ei maininnut Luonnon­kirjan esipuheessa, mutta molemmista hän itse oli julkaissut Helsingfors Tidningarissa ylistävän arvion.[1]

Luonnonkirjan jatkoksi Topelius suunnitteli Elämän kirja (ruots. Lefnads bok), jonka oli määrä olla 10-vuotiaille ja sitä vanhemmille tarkoitettu kansakoulujen yläluokkien oppikirja. Sen sisältö olisi koostunut pääasiassa historiallisista, maan­tieteellisistä ja käytännön aiheista. Sitä ei koskaan julkaistu tällä nimellä, mutta siihen laatimiensa luonnosten pohjalta Topelius laati myöhemmin Maamme kirjan, joka julkaistiin vuonna 1875.[1]

SisältöMuokkaa

Kirja on 8-9-vuotiaille koululaisille tarkoitettu kasvi- ja eläin­tieteen, kemian, fysiikan ja tähti­tieteen perusteiden yleis­esitys.[1][2] Siinä on seuraavat 15 lukua:

  1. Ihmisestä
  2. Imettäwistä eläimistä
  3. Linnuista
  4. Matelijoista
  5. Kaloista
  6. Niwel-eläwistä ja nilvi-elävistä
  7. Kasveista
  8. Kiwikunnasta
  9. Maasta
  10. Wedestä
  11. Ilmasta
  12. Tulesta
  13. Valosta ja lämpimästä
  14. Painosta ja liikunnosta
  15. Suuresta avarasta mailmasta

Kirjassa on kuvia, runoja ja kertomuksia sekä melkoisesti myös uskonnollista julistusta.[2] Se kuvastaakin selvästi kirjoittajansa uskonnollista maailman­katsomusta.[1]

Kirjassa seurataan kuvitteellisen kertojan veljen Antin ja hänen sisarensa Liisan vaiheita heidän tarkkaillessaan ympäröivää maailmaa ja tehdessään havaintoja. Usein jotakin asiaa ihmetellessään he kysyvät siitä isältään, joka selittää asian heille.

Kirjan alkupuolella, ihmistä käsittelevässä luvussa on myös satu Kasper-nimisestä pojasta, joka ei saanut oppia mitään. Kasper oli paimenen poika, joka kuninkaan käskystä oli varhais­lapsuudessaan suljettu muurin ympäröimään puutarhaan eikä hän saanut nähdä ketään muuta ihmistä, vaan hänen oli opittava kaikki itse. Niinpä ruokakin oli tuotava hänelle yöllä hänen nukkuessaan. Hän ei lapsena oppinutkaan ihmisen tavoille. Hänestä tuli tosin ruumiin­voimiltaan vahva, mutta hän käyttäytyi kuin villieläin Vasta 17-vuotiaana hänet päästettiin asumaan muiden ihmisten joukossa, ja hän oppi vasta tuolloin puhumaankin, sekä monia hyödyllisiä taitoja.[3] Tarinan aiheena oli 1800-luvulla paljon huomiota osakseen saanut löytölapsi Kaspar Hauser, joka osasi vain muutamia sanoja, kun hänet 17-vuotiaana löydettiin.[4]. Luonnon­kirjassa kertomuksen ilmeisenä tarkoituksena oli saada lapset ymmärtämään, miten arvokasta oppi on, ja kannustaa heitä opiskelemaan.[4]

Käyttö oppikirjanaMuokkaa

Luonnonkirja oli useiden vuosikymmenien ajan käytössä Suomen kansa­kouluissa sekä suomen- että ruotsin­kielisinä painoksina. Topeliuksen elin­aikana, vuoteen 1898 mennessä siitä oli otettu 11 suomen­kielistä painosta, joita oli painettu yhteensä pitkälti yli 100 000 kappaletta. Vuoteen 1931 mennessä sitä oli painettu jo kaikkiaan 214 000 kappaletta, mikä on enemmän kuin mitään muuta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemaa teosta.[1]

Kirjaa pidettiin jo 1900-luvun alussa asia­sisällöltään vanhentuneena, mutta sitä käytettiin vielä pitkään lukutaidon kehittämiseen.[1]

Viimeiset kouluissa käytettäviksi tarkoitetut suomen­kieliset painokset julkaistiin 1920-luvulla, ruotsinkieliset 1930-luvulla.[2] Vuonna 1912 siitä julkaistiin myös islanninkielinen käännös.[2] Suomalaisen kirjallisuuden klassikkona teoksesta on julkaistu useita painoksia myöhemminkin, mutta niitä ei enää käytetä kouluissa oppikirjoina.

ArvosteluMuokkaa

Luonnonkirja sai heti ilmestyttyään osakseen sekä positiivisia että negatiivisia arviointeja. Sen sisältöä pidettiin runsaana ja monipuolisena, ja sen kieltä ylistettiin runolliseksi ja kauniiksi.[1] Erityisesti ala-alkeis­koulujen opettajat ja myös oppilaat suhtautuivat teokseen yleensä hyvin myönteisesti. Myös suomalaisten luonnon­tieteilijöiden kuten A. J. Melan mielestä teos sopi erin­omaisesti lasten lukutaidon kehittämiseen.[1]

Teos sai kuitenkin osakseen myös arvostelua. Sitä pidettiin yleisesti liian lapsellisena jo 8- ja 9-vuotiaille.[1] Sitä paitsi esimerkiksi J. V. Snellmanin mielestä Topelius oli tehnyt virheen yrittäessään tehdä samasta teoksesta sekä lukukirjan että luonnon­tiedon oppikirjan. Tämä kaksi­jakoinen tehtävä oli hänen mukansa johtanut liialliseen tankkaavaan, lyhyiden lauseiden käyttöön. Sitä paitsi hän epäili, että teokselle ominainen pinta­puolisten tietojen antaminen mitä eri­laisimmista asioista saattoi hävittää lapsessa halun tutkia asioita perusteellisesti.[1] Täten kirja olisi ollut jopa Topeliuksen omien kasvatus­ihanteiden vastainen.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p Zacharias Topelius: ”Johdannoksi (Uusintapainoksen alussa olevan johdannon kirjoittanut Allan Tiitta)”, Luonnonkirja Ala-alkeiskouluin tarpeeksi, s. vii-xvi. Suomentanut Johan Bäckwall. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, WS Bookwell Oy, 2009. ISBN 978-952-222-056-1.
  2. a b c d e f Matti Klinge: ”Maamme-kirja”, Suomen sinivalkoiset värit: Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksestä, s. 217–218. Otava, 1982. ISBN 951-1-06877-6.
  3. Zacharias Topelius: ”Ihmisestä: Kasper ei saanut oppia mitään”, Luonnonkirja Ala-alkeiskouluin tarpeeksi, s. 9–11. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura WS Bookwell Oy, 2009. ISBN 978-952-222-056-1.
  4. a b Matti Klinge: ”Är människan ett djur? Historien om Kaspar Hauser”, Romanus sum: Essäer om Europa, s. 201–203. Otava, 1991. ISBN 951-50-0550-7. (ruotsiksi)