Tämä artikkeli käsittelee ainetta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Ilma on useiden eri kaasujen seos, joka muodostaa Maan ilmakehän.

Ilmakehän koostumus muuttuu hitaasti ajan kuluessa. Esimerkiksi happipitoisuus nousi yli 10 %:n vasta prekambrikauden lopulla.

Ilmaa pidettiin kauan yhtenä neljästä alkuaineesta. Vasta 1700-luvun lopulla osoitettiin, että se sisältää useita eri aineita, joista eniten on typpeä ja happea.

Maan pinnan läheisyydessä kuiva ilma sisältää eri kaasuja seuraavina pitoisuuksina (tilavuudesta):

Ilma sisältää myös vesihöyryä vaihtelevia määriä, yleensä noin 1 %.

Ilman ominaisuuksia:

  • Puhdas ilma on hajutonta, väritöntä ja mautonta.
  • tiheys IUPAC standardin mukaisessa NTP-tilassa (lämpötila 0 °C, paine 1 000 hPa) 1,2754 kg/m3
  • tiheys lähteen ilmoittamissa olosuhteissa (lämpötila 0 °C, paine 1013 hPa) 1,293 kg/m3[1]
  • tiheys NIST standardin mukaisessa NTP-tilassa (lämpötila 20 °C, paine 1 013 hPa) 1,204 kg/m3
  • tiheys ISA Standardin mukaisessa ilmakehässä 1,225 1,293 kg/m3 (lämpötila 15 °C , paine 1 013 hPa)
  • ominaislämpökapasiteetti 1 010 J/(K·kg)

Lähteet muokkaa

  1. Otavan iso Fokus, 2. osa (Em-Io), art. Ilma, Otava 1973, ISBN 951-1-00272-4

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto. Ursan julkaisuja 107. Helsingissä: Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.

 

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.