Luigi Pelloux
Luigi Pelloux (1. maaliskuuta 1839 La Roche-sur-Foron, Savoiji – 26. lokakuuta 1924 Bordighera) oli italialainen kenraali ja poliitikko, joka toimi Italian pääministerinä vuosina 1898–1900. Hän pyrki käyttämään ankaria keinoja ja epäparlamentaarisia menettelyjä sosiaalisten levottomuuksien tukahduttamiseen, ja ajoi siten Italian poliittisen kriisin partaalle.[1]
| Luigi Pelloux | |
|---|---|
 |
|
| Italian pääministeri | |
| Monarkki | Umberto I |
| Edeltäjä | Antonio Starabba |
| Seuraaja | Giuseppe Saracco |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. maaliskuuta 1839 La Roche-sur-Foron, Sardinian kuningaskunta |
| Kuollut | 26. lokakuuta 1924 (85 vuotta) Bordighera, Italian kuningaskunta |
| Tiedot | |
| Puolue | sitoutumaton |
Elämäkerta muokkaa
Pelloux valmistui Torinon sotilasakatemiasta vuonna 1857 tykistöupseeriksi ja osallistui vuosien 1859–1860 sekä 1866 sotiin Itävaltaa vastaan. Syyskuun 1870 Rooman valtauksen yhteydessä hän komensi majurina tykistöosastoa, joka onnistui ensimmäisenä murtamaan kaupungin muurin ampumalla siihen kuuluisan aukon Porta Pian luona ja mahdollisti siten italialaisten etenemisen kaupunkiin. Pelloux ylennettiin 1878 everstiksi, 1885 kenraalimajuriksi ja 1891 kenraaliluutnantiksi. Siirryttyään politiikkaan hän toimi 1881–1895 Italian edustajakamarin jäsenenä ja 1880–1884 sotaministeriön pääsihteerinä, myötävaikuttaen vuoden 1884 armeijauudistukseen. Hän oli myös kahdesti Italian sotaministerinä: 1891–1893 Rudinìn ja Giolittin hallituksissa sekä 1896–1897 Rudinìn toisessa hallituksessa. Vuonna 1896 hänet nimitettiin senaattoriksi. Toukokuussa 1898 Pelloux lähetettiin kuninkaallisena komissaarina Bariin taltuttamaan siellä puhjenneita levottomuuksia, ja hän hoiti toimeksiantonsa tahdikkaasti. Hän kieltäytyi julistamasta Barissa poikkeustilaa, sillä hän katsoi levottomuuksien johtuvan kansalaisten äärimmäisestä taloudellisesta hädästä, ja saavutti näin vasemmiston myötämielisyyden.[1][2]
Pelloux kutsuttiin pääministeriksi kesäkuussa 1898 levottomuuksien riehuessa yhä eri puolilla Italiaa. Ratkaisuna hän esitteli helmikuussa 1899 lakiesityksen, joka olisi kaventanut merkittävästi kansalaisoikeuksia, kuten yhdistymis-, kokoontumis- ja painovapautta. Pelloux erosi hallituksensa ulkopoliittisten vastoinkäymisten vuoksi maaliskuussa 1899, mutta kokosi heti perään uuden, aiempaa konservatiivisemman hallituksen. Vaikka olot Italiassa olivat rauhoituneet edellisvuodesta, Pelloux muutti lakiesitystään entistäkin jyrkempään muotoon, mikä nostatti parlamentin vasemmisto-opposition vastarintaan. Kun sosialistit ja radikaalit pyrkivät erilaisin keinoin jarruttamaan esityksen käsittelyä parlamentissa, Pelloux järjesti sen kesäkuussa 1899 väliaikaisesti voimaan kuninkaallisella määräyksellä ilman parlamentin hyväksyntää.[1][2] Italian kassaatio-oikeus kuitenkin peruutti lain helmikuussa 1900, minkä jälkeen hallituksen oli palautettava se parlamentin käsitelyyn.[1] Kun kiistat kuninkaan ja parlamentin perustuslaillisista valtaoikeuksista sekä parlamentin työtä haitannut vasemmiston sitkeä jarrutus olivat jatkuneet kuukausia, Pelloux taipui keväällä 1900 hajottamaan parlamentin. Vaalit johtivat vasemmiston voittoon.[3] Pelloux joutui lopulta eroamaan 18. kesäkuuta 1900. Hän toimi sen jälkeen vielä kahden vuoden ajan armeijakunnan komentajana Torinossa.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Luigi Pelloux (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014.
- ↑ a b Nordisk familjebok (1915), s. 376–377 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.3.2014.
- ↑ Italy: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014.