Ludvig II (ransk. Louis; 7. lokakuuta 1377 Toulon29. huhtikuuta 1417 Angers)[1] oli Ranskan hallitsijasukuun kuulunut Anjoun herttua sekä Provencen ja Mainen kreivi, joka katsoi olleensa vuodesta 1384 myös Napolin kuningaskunnan kuningas ja pitikin Napolia hallussaan vuosina 1390–1399.

Ludvig II, kuva 1400-luvun jälkipuoliskolta.

Ludvig II:n vanhemmat olivat Anjoun herttua Ludvig I ja Marie de Blois.[2] Hänen isoisänsä oli Ranskan kuningas Juhana II.[3] Ludvig II:n isä Ludvig I oli Anjoun herttua ja Mainen kreivi, jonka Napolin kuningatar Johanna I adoptoi vuonna 1380 kruununperijäkseen. Kun kilpaileva perillinen Kaarle III syrjäytti paavin tuella Johannan, Ludvig I otti vuonna 1382 haltuunsa tämän valtakuntaan kuuluneen Provencen kreivikunnan ja vastapaavi Klemens VII kruunasi hänet Avignonissa Sisilian (Napolin) ja Jerusalemin kuninkaaksi. Ludvig I:n kuollessa sotaretkellä Kaarlea vastaan vuonna 1384 kuusivuotias Ludvig II peri isänsä läänitykset ja kuninkaalliset arvonimet.[3][4] Napolissa valta siirtyi Kaarle III:n murhan jälkeen vuonna 1386 tämän alaikäiselle pojalle Ladislaukselle, mutta maassa vaikutti myös Ludvigia tukenut ranskalaismielinen puolue.[5] Ludvig ja Ladislaus olivat kolmansia serkkuja.[6]

Klemens VII kruunasi Ludvig II:n isänsä tapaan Sisilian (Napolin) kuninkaaksi Avignonissa vuonna 1389.[1][5] Ladislaus oli joutunut jo vuonna 1387 pakenemaan pääkaupungistaan Napolista,[7] ja Ludvig II saapui kaupunkiin vastapaavin lähettilään kanssa vuonna 1390. Hän hallitsi siellä vuoteen 1399, jolloin Ladislaus sai kaupungin vallattua takaisin.[1][5] Vuonna 1409 Ludvig tunnusti uuden vastapaavin Aleksanteri V:n, valtasi Ladislauksen miehittämän Rooman ja aloitti uuden hyökkäyksen Napoliin.[1] Seuraava vastapaavi Johannes XXIII kruunasi hänet uudelleen Napolin kuninkaaksi vuonna 1411, ja hän voitti Ladislauksen Roccaseccan taistelussa saman vuoden toukokuussa mutta ei onnistunut hyödyntämään voittoa. Johannes XXIII lähentyi seuraavana vuonna Ladislausta, joten Ludvig II palasi Ranskaan.[1][7]

Ludvig II perusti Aix-en-Provenceen yliopiston (nykyinen Université d’Aix-Marseille) vuonna 1409.[8][3] Hän laajensi myös Angersin yliopiston oikeuksia.[1]

Ludvig II:n puolisona oli vuodesta 1400 Aragonian prinsessa Jolanda, jonka isä oli kuningas Juhana I.[3][9] Heille syntyi viisi lasta. Vanhin tytär Maria kohosi Ranskan kuningattareksi kuningas Kaarle VII:n puolisona. Ludvigia seurasi herttuana ja kreivinä hänen vanhin poikansa Ludvig III. Toiseksi vanhin poika René onnistui myöhemmin kohoamaan Napolin kuninkaaksi ja kolmas poika Kaarle peri Mainen kreivin arvon.[9]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Louis II (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 22.10.2023.
  2. Marie of Guise (d. 1404) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 22.10.2023.
  3. a b c d Anjou, House of (englanniksi) The Grove Encyclopedia of Medieval Art and Architecture (2012), Oxford Reference. Viitattu 22.10.2023.
  4. Louis I (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 22.10.2023.
  5. a b c Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4, s. 14. Tammi, Helsinki 2001.
  6. Elizabeth Casteen: From She-Wolf to Martyr: The Reign and Disputed Reputation of Johanna I of Naples, alun sukupuuliite. Cornell University Press 2016. Google Books (englanniksi)
  7. a b Ladislas (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 22.10.2023.
  8. Aix-Marseille University (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 22.10.2023.
  9. a b Yolande of Aragon (1379–1442) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 22.10.2023.

Aiheesta muualla muokkaa