Lovemilla (elokuva)

Teemu Nikin ohjaama elokuva vuodelta 2015

Lovemilla on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut suomalainen romanttinen komedia- ja fantasiaelokuva, jonka on ohjannut Teemu Nikki. Elokuva perustuu Yle TV2 -kanavalla esitettyyn #lovemilla-televisiosarjaan. Pääosissa näyttelevät Milka Suonpää ja Joel Hirvonen.

Lovemilla
Elokuvan ennakkojuliste
Elokuvan ennakkojuliste
Ohjaaja Teemu Nikki
Käsikirjoittaja Teemu Nikki, Jani Pösö
Tuottaja Teemu Nikki, Jani Pösö
Säveltäjä Janne Huttunen
Kuvaaja Jyrki Arnikari
Leikkaaja Iikka Hesse
Lavastaja Kari Kankaanpää
Pääosat Milka Suonpää
Joel Hirvonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö It’s Alive Films
Ensi-ilta
Kesto 95 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 760 000 euroa [1]
Katsojat 2862[2]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Elokuvassa 19-vuotiaat Milla (Milka Suonpää) ja Aimo (Joel Hirvonen) asuvat yhdessä Millan alkoholistizombie-vanhempien (Mari Rantasila ja Matti Onnismaa) luona. Aimon pitämän Sakun Grillin tuotoilla he pääsevät muuttamaan. Aimo haluaa kompensoida henkisiä heikkouksiaan fyysisellä vahvuudella ja ostaa lopulta kehoonsa metalliset raajat, muuttuen pikkuhiljaa robotiksi.[3]

Elokuva julkaistiin DVD:llä 15. huhtikuuta 2015.[4]

NäyttelijätMuokkaa

 Milka Suonpää  Milla  
 Joel Hirvonen  Aimo  
 Teemu Nieminen  Ämpäri  
 Miina Penttinen  Gitta  
 Pauliina Suominen  Siiri  
 Elina Knihtilä  Pirjo  
 Olli Rahkonen  Jukka Kasvi  
 Mari Rantasila  Malla  
 Matti Onnismaa  Mikko  
 Rami Rusinen  Maskotti  
 Ville Jankeri  Vartija  
 Jouko Puolanto  Roope  
 Jari Virman  Kyösti Kyyhkynen  
 Pelle Heikkilä  Esa  
 Antti Reini    

[5]

LähteetMuokkaa

  1. Lovemilla ses.fi. SES. Viitattu 28.12.2014.
  2. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2015 ses.fi. 1.6.2015. SES. Viitattu 4.6.2015.
  3. Zombeja, robotteja ja nuorta rakkautta: Lovemilla-elokuvan traileri nostaa odotukset kattoon nyt.fi. 1.12.2014. Nyt. Viitattu 28.12.2014.
  4. LoveMilla cdon.fi. CDON. Viitattu 4.6.2015.
  5. LOVEMILLA-elokuvan traileri on julkaistu itsalive.fi. It's Alive Films. Viitattu 28.12.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa