Teemu Nikki

suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja

Teemu Nikki (s. 1975) on suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja.

Teemu Nikki
Henkilötiedot
Syntynyt1975 (ikä 48–49)
Ammatti elokuvaohjaaja
elokuvakäsikirjoittaja
elokuvatuottaja
Ohjaaja
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sysmästä kotoisin oleva Nikki on ohjannut kolme tuotantokautta #lovemilla-televisiosarjaa, jonka hän on myös käsikirjoittanut yhdessä tuottaja Jani Pösön kanssa. Sarja voitti vuosina 2013 ja 2014 lasten- ja nuorten Kultainen Venla -palkinnon[9]. Sarjan ensimmäinen kausi voitti myös Best Fiction Format 2014 -palkinnon[10] Fiction Creative Forumilla. Sarjaan perustuva elokuva Lovemilla sai ensi-iltansa vuonna 2015[11].

Nikki sai Jussi-palkinnon Armomurhaaja-elokuvansa käsikirjoituksesta vuonna 2018[12]. Elokuva oli Suomen ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon.[11] Hänet palkittiin Sekasin-sarjan ohjauksesta vuoden 2018 Kultainen Venla -palkinnolla[13].

Nikki on vuonna 2020 ohjannut MS-tautia sairastavasta miehestä elokuvan, jonka pääosassa näyttelee Petri Poikolainen, joka itse sairastaa MS-tautia. Elokuvan nimi on Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia.[11] Elokuva palkittiin vuonna 2021 Venetsian elokuvajuhlien Orizzonti Extra -palkinnolla. jonka voittajan valitsi yleisö.[14][15]

Nikki on myös ohjannut ja leikannut lukuisia mainoksia ja musiikkivideoita.

Filmografia

muokkaa

Ohjaustyöt

muokkaa
  • Möykky 1995, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja
  • Kissanpäivät 1996, ohjaaja, näyttelijä (juoksija), käsikirjoittaja, leikkaaja
  • Ursula & Artturi 1998, ohjaaja, näyttelijä (juoppo 1), käsikirjoittaja
  • YUP: Meitä odotellaan mullan alla 1999, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja (Jyrki Video Awards -tapahtumassa vuoden kotimainen rockvideo)
  • Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Vieraslista 2000, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja (Moovi-palkinto)
  • Menestyjä 2005, ohjaaja, käsikirjoittaja - näytelmäelokuva, leikkaaja [SES:n tuotantotuki, esitetty useilla festivaaleilla, Kettupäivät 2005: Paras fiktio; Tampere Film Festival 2006: Nuorisoraadin palkinto)
  • Finns drink the most coffee in the world 2006, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Kaveri 2007, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja
  • Perintö 2008, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja
  • Äiti ei enää keilaa 2009, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja
  • Play God 2010, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Hyvä päivä 2011, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja
  • Kalajuttu 2011, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, kuvaaja, äänittäjä, leikkaaja
  • Komero 2012, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja
  • 3 Simoa 2012, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja. Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Nikki ja tuottaja-käsikirjoittaja Jani Pösö palkittiin Vuoden uroteko -palkinnolla vuoden 2013 Jussi-juhlassa[12].
  • Nymfit televisiosarja, Ohjaaja 11-jaksoa
  • #lovemilla 2013, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja
  • Verhon takaa 2013, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja
  • #lovemilla2[16] 2013, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Tissit 2014, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja[17]
  • #lovemilla3[18] 2014, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Lovemilla[19] 2015, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Fantasia[20] 2016, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja, lavastaja
  • Sekasin 2016, ohjaaja, käsikirjoittaja. Nikki palkittiin sarjan ohjauksesta vuoden 2018 Kultainen Venla -palkinnolla[13].
  • Armomurhaaja 2017, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, leikkaaja, lavastaja. Nikin käsikirjoitus palkittiin Jussi-palkinnolla[12].
  • All Inclusive 2019 lyhytelokuva, jonka Nikki itse ohjasi, käsikirjoitti ja leikkasi[4]. All Inclusive sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 2019[21]. Se valittiin lähes 4 000 ehdokkaan joukosta kilpailemaan Kultaisesta palmusta kymmenen muun elokuvan kanssa[4][21]. Voitto meni kuitenkin Vasilis Kekatosin elokuvalle The Distance Between Us and the Sky[22].
  • Nimby 2020, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia, 2021, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Peluri – kuolema on elävien ongelma, 2023, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Räkä ja Roiskis, 2024, ohjaaja, käsikirjoittaja[23]
  • 100 litraa sahtia, 2024, ohjaaja, käsikirjoittaja [24]

Lähteet

muokkaa
  1. Voittajat 2013 Kultainen Venla. Viitattu 10.10.2022.
  2. Voittajat 2014 Kultainen Venla. Viitattu 10.10.2022.
  3. Vuoden elokuvatuottaja -palkinnon saaneet APFI. Viitattu 10.10.2022.
  4. a b c Suomalainen kilpailee Cannesissa – Teemu Nikin lyhytelokuva on seitsemäs Kultaisen palmun tavoittelija Yle Uutiset. Viitattu 26.5.2019.
  5. Markus Kauppinen: Humanismin käsi -kunniapalkinnon vuonna 2022 saavat Teemu Nikki, Petri Poikolainen ja Jani Pösö Viitasaari. 10.4.2022. Viitattu 10.10.2022.
  6. Apfi: Av-alan tunnustuspalkintoja jaettiin Screen Helsinki -tapahtumassa 31.8. APFI. 1.9.2022. Viitattu 10.10.2022.
  7. Jenni Haukio jakoi 15 taiteen valtiopalkintoa www.iltalehti.fi. Viitattu 13.12.2022.
  8. Taike jakoi 15 valtionpalkintoa ansioituneille taiteilijoille ja taideyhteisöille www.taike.fi. Viitattu 13.12.2022.
  9. Kultainen Venla voittajat kultainenvenla.fi.
  10. Best Fiction Format 2014 ebu.ch.
  11. a b c Annukka Vakkuri: Vihtiläisohjaaja Teemu Nikki palkittiin Kultaisella Venlalla Vihdin Uutiset. Arkistoitu 26.5.2019. Viitattu 26.5.2019.
  12. a b c Suomalainen elokuvapalkinto vuodesta 1944 Jussi-gaala. Arkistoitu 25.12.2021. Viitattu 26.5.2019.
  13. a b Voittajat 2018 Kultainen Venla. Viitattu 26.5.2019.
  14. Sanna Vilkman, MS-tauti vei näyttelijä Petri Poikolaiselta työn, näön ja liikuntakyvyn, Yle.fi, uutiset, viitattu 29.8.2021
  15. Biennale Cinema 2021 | Official awards of the 78th Venice Film Festival La Biennale di Venezia. 11.9.2021. Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
  16. #lovemilla2 YLE. Arkistoitu 14.8.2014.
  17. Suomen elokuvasäätiö: Tissit
  18. #lovemilla3 YLE. Arkistoitu 4.4.2015.
  19. Lovemilla-elokuvan sivut It's Alive Films Oy. Arkistoitu 23.4.2017.
  20. ”Fantasia”. Jimi Ylöstalo, Henna Hakkarainen, Hannu Salminen (käsikirjoitus). It's Alive Films. 2016-03-11.
  21. a b Elton John, Maradona, Almodóvar ja Tarantino – suomalaiselokuvat hyvässä seurassa Cannesin elokuvajuhlilla Yle Uutiset. Viitattu 26.5.2019.
  22. Bong Joon-hon Parasite vei Cannesin pääpalkinnon Yle Uutiset. Viitattu 26.5.2019.
  23. Teemu Nurmi: Elokuva | Juice Leskisen hassunhauska Räkä ja Roiskis tuli valkokankaalle – nuoret päätähdet kertovat nyt parhaan asian uutuusleffasta Länsiväylä. 19.1.2024. Viitattu 19.1.2024.
  24. Elokuvaohjaaja Teemu Nikki sai tuntuvan tuotantotuen sahtielokuvaan Yle Uutiset. 11.10.2023. Viitattu 11.10.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa