William John Paul ”Liam” Gallagher (s. 21. syyskuuta 1972 Manchester, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen muusikko ja lauluntekijä, joka tunnetaan parhaiten urastaan rock-yhtye Oasiksen laulajana ja perustajajäsenenä. Ailahtelevan asenteensa ja käytöksensä sekä omaperäisen laulutyylinsä johdosta Gallagher on yksi sukupolvensa tunnistettavimpia ja seuratuimpia henkilöitä brittiläisessä lehdistössä. Vuonna 2010 brittiläisen Q-lehden lukijaäänestyksessä Gallagher äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi keulakuvaksi.

Liam Gallagher
Gallagher esiintymässä vuonna 2017.
Gallagher esiintymässä vuonna 2017.
Henkilötiedot
Koko nimi William John Paul Gallagher
Syntynyt21. syyskuuta 1972 (ikä 51)
Manchester, Englanti
Muusikko
Taiteilijanimi Liam Gallagher
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1991–
Tyylilajit Rock, brittipop, vaihtoehtorock
Soittimet Laulu, tamburiini, kitara
Yhtyeet Oasis
Beady Eye
Levy-yhtiöt Creation Records, Big Brother Recordings, Epic Records, Sony BMG Music Entertainment, Beady Eye Records, Warner Bros. Records
Aiheesta muualla
Kotisivut

Gallagher kirjoitti Oasikselle kappaleita etenkin 2000-luvun aikana, mutta suurimman osan Oasiksen tuotannosta kirjoitti hänen veljensä, kitaristi Noel Gallagher. Tunnetuimpia Liam Gallagherin säveltämiä Oasis-kappaleita ovat muun muassa ”Songbird” ja ”I’m Outta Time”. Gallagher lauloi Oasiksessa perustamisesta vuonna 1991 vuoteen 2009, jolloin yhtye lopetti toimintansa Noel Gallagherin erottua. Vuosina 2009–2014 Gallagher lauloi muiden Oasiksen jäsenten kanssa perustamassaan Beady Eye -yhtyeessä, joka julkaisi kaksi albumia. Kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen, Gallagher aloitti menestyksekkään soolouran ja julkaisi esikoisalbuminsa As You Were julkaistiin lokakuussa 2017.

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Liam Gallagher syntyi Manchesterissa vaatimattomiin oloihin perheensä kolmanneksi lapseksi. Hänen vanhempansa, isä Thomas ja äiti Peggy Gallagher, olivat irlantilaisia siirtolaisia. Liamin syntymän jälkeen perhe muutti Manchesterin esikaupunki Burnagen lähiöön.[1]

Gallagherin ja hänen molempien veljiensä kotiolot olivat hyvin vaikeat. Isä Thomas oli alkoholisti, joka pahoinpiteli sekä lapsiaan että vaimoaan.[2] Vanhemmat Thomas ja Peggy erosivat 1980-luvun alussa, minkä seurauksena Liam muutti veljiensä kanssa pois isänsä luota.[1]

Liam ei menestynyt eikä viihtynyt koulussa. Hän ajautui lukuisiin tappeluihin opettajien ja muiden oppilaiden kanssa, minkä takia hänet erotettiin koulusta. Omien sanojensa mukaan Liam kulutti kavereidensa kanssa aikaa jalkapalloa pelaten, autostereoita varastellen ja pilveä poltellen. Liam on kertonut haastatteluissa seuraavaa: "Otin ihmisten takapihoilta pyykkinaruilta vaatteita joista pidin, varastelin ruohonleikkureita. Joo, varastin ruohonleikkureita ja myin eteenpäin. Rahoilla ostin ruohoa."

Menestys ja julkisuus muokkaa

Oasis muokkaa

Vuonna 1991 Gallagherin koulutoveri Paul McGuigan pyysi Liamia laulajaksi perustamaansa The Rain -yhtyeeseen, jossa basisti McGuiganin ohella soittivat kitaristi Paul Arthurs sekä pian Liamin jälkeen yhtyeeseen liittynyt rumpali Tony McCarroll. Liam ja Paul Arthurs vastasivat yhtyeen kappaleiden kirjoittamisesta, ja Liamin ehdotuksesta yhtye vaihtoi nimekseen Oasis. Vuoden 1991 elokuussa Inspiral Carpetsin roudarina työskennellyt Noel Gallagher saapui Manchesterin Broadwalk-klubille seuraamaan Oasiksen esiintymistä, mutta ei ollut kovinkaan vaikuttunut näkemästään. Liam halusi alun perin Noelin ryhtyvän Oasiksen manageriksi, mutta Noel ilmoitti liittyvänsä yhtyeen kitaristiksi, jos saisi toimia yhtyeen musiikillisena johtajana ja lauluntekijänä. Muut suostuivat ehtoihin yksimielisesti. Noelin liittymisen myötä Oasis täydentyi viisihenkiseksi yhtyeeksi vuoden 1991 syksyllä.

Vuoden 1992 Oasis solmi levytyssopimuksen Creation Recordsin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen singleSupersonic” julkaistiin vuonna 1994. Se nousi Britannian singlelistalla sijalle 31. Toisen singlensä ”Shakermakerin” yhtye julkaisi kesäkuussa, ja levy nousi Britanniassa 11. listasijalle. Elokuussa julkaistu ”Live Forever” oli yhtyeen ensimmäinen kymmenen parhaan joukkoon Britanniassa yltänyt single. Sen julkaisua seurasi esikoisalbumi Definitely Maybe, joka nousi aiemman singlemenestyksen siivittämänänä Britannian albumilistan ykköseksi. Definitely Maybesta tuli siihen mennessä nopeiten myyty esikoisalbumi Yhdistyneen kuningaskunnan historiassa. Oasiksen ura oli kääntynyt nopeasti noususuuntaan, ja yhtyeestä oli tullut yksi Britanniassa alati voimistuneen brittipop-ilmiön johtavista nimistä.

Nopea nousu kuuluisuuteen kuitenkin koetteli yhtyettä: Gallagherin veljekset riitelivät alituiseen. Jo Definitely Mayben julkaisemisen aikaan brittiläinen iltapäivälehdistö kiinnitti erityisen paljon huomiotaan ailahtelevasta käytöksestään ja rock-asenteellisesta elämäntyylistään tunnettuun Liamiin. Oasiksen toisen albumin (What’s the Story) Morning Glory? julkaisemisen jälkeen Gallagherista tuli yksi Britannian seuratuimmista henkilöistä ja hänen yksityiselämästään sekä Noelin kanssa käydyistä riidoista uutisoitiin lehdissä säännöllisesti. Gallagherin värikkäästä rock-elämäntyylistä kertovat muun muassa elinikäinen porttikielto lentoyhtiö Cathay Pacificin lennoille, kahden etuhampaan menetys joukkotappelussa müncheniläisessä yökerhossa vuonna 2002 sekä toistuva Robbie Williamsin pahoinpitelemisellä uhkailu.

Gallagher on voittanut vuonna 2000 NME-lehden "vuoden sankari" -palkinnon ja vuonna 2003 "paras hiustyyli" -palkinnon.

Liam Gallagher avioitui kolmen vuoden seurustelun jälkeen näyttelijä Patsy Kensitin kanssa 7. huhtikuuta 1997. Avioliitto oli koetuksella jo tammikuussa 1998, kun Lisa Moorish synnytti tyttölapsen, jonka isä oli Liam. Liam ja Patsy saivat yhteisen lapsensa 13. syyskuuta 1999. Poika nimettiin Lennon Francis Gallagheriksi Liamin suurimman esikuvan John Lennonin mukaan. Vuonna 2000 Liam ja Patsy erosivat. Pian eron jälkeen Liam alkoi seurustella All Saints -tyttöbändistä tunnetun Nicole Appletonin kanssa. Appleton synnytti Liamille toisen pojan 2. heinäkuuta 2001. Liam Gallagherin kirjoittama kappale Songbird Oasiksen Heathen Chemistry -albumilla kertookin Liamin rakkaudesta Nicoleen. Appleton ja Gallagher vihittiin 14. helmikuuta 2008.[3]

Vuonna 2008 Oasis julkaisi seitsemännen albuminsa Dig Out Your Soul, jonka kappaleista ”Ain’t Got Nothin’”, ”Soldier On” ja single ”I’m Outta Time” olivat Liamin kirjoittamia. Dig Out Your Soul debytoi albumilistan ykkösenä Britanniassa, ja Yhdysvalloissa se nousi parhaimmillaan Billboard 200 -listan viidenneksi. Albumin myötä Oasis aloitti mittavan maailmankiertueen, jonka aikana Gallagherin veljesten välille syntyi kuitenkin jälleen uusia ristiriitoja. Vuoden 2009 elokuussa yhtye perui konserttinsa Pariisissa vain hetki ennen sen määrättyä alkamista veljesten välillä tapahtuneen riidan vuoksi. Liamin uutisoitiin hajottaneen riidan yhteydessä takahuoneessa veljensä kitaran. Kaksi tuntia konsertin peruuntumisen jälkeen Noel Gallagher julkaisi yhtyeen verkkosivustolla lausunnon, jossa hän kertoi ”eroavansa Oasiksesta, koska ei voinut työskennellä Liamin kanssa enää päivääkään”. Oasis perui myös seuraavan festivaaliesiintymisensä Ranskassa, jonka jälkeen yhtyeen managerit ilmoittivat Oasiksen hajonneen.[4][5] Liam vahvisti vuoden 2009 lokakuussa yhtyeen hajonneen ja lopettaneen toimintansa lopullisesti.[6]

Beady Eye muokkaa

Pääartikkeli: Beady Eye
 
Gallagher lauloi vuosina 2009–2014 Beady Eye -yhtyeessä.

Vuoden 2009 marraskuussa Gallagher kertoi kirjoittaneensa uusia kappaleita yhdessä Gem Archerin ja Andy Bellin kanssa uutta yhtyeprojektia varten. Hän kertoi, että kokoonpanon olisi tarkoitus aloittaa keikkailu lähikuukausina. Myöhemmin hän ilmoitti levyttävänsä Archerin, Bellin ja Chris Sharrockin kanssa albumin, jonka olisi määrä ilmestyä vuoden 2010 heinäkuussa. Yhtye otti käyttöönsä nimen Beady Eye, ja sen ensimmäinen single ”Bring the Light” julkaistiin vuoden 2010 marraskuussa. Singlejulkaisua seurasi helmikuussa 2011 esikoisalbumi Different Gear, Still Speeding. Albumi nousi parhaimmillaan Britannian albumilistan kolmanneksi.

Huhtikuussa 2011 Beady Eye konsertoi pääesiintyjänä Tōhokun maanjäristyksen ja tsunamin uhrien tukemisen hyväksi järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoossa O2 Brixton Academyssa. Tapahtuma oli pitkälti Gallagherin järjestämä, ja sen avulla kerätyillä varoilla tuettiin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien hyväksi tehtyä työtä yli 150 000 punnan voimin. Yhtye esitti konsertissa oman versionsa The Beatlesin kappaleesta ”Across the Universe”, jonka Gallagher ilmoitti yhtyeen julkaisevan myös hyväntekeväisyyssinglenä.

Vuonna 2012 Beady Eye esiintyi Lontoon kesäolympialaisten päätösseremoniassa, jossa se esitti Oasis-hitin ”Wonderwall”. Esiintymisen myötä spekuloitiin mahdollisuudella Oasiksen palaamisesta esiintymislavoille, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Myöhemmin Noel Gallagher esitti ”Wonderwallin” War Child -hyväntekeväisyyskonsertissa, ja kertoi omistavansa kappaleen ”Stratfordin mahtavimmalle Oasis-tribuuttiyhtyeelle”: Stratford on Lontoon kaupunginosa, jossa vuoden 2012 olympiapuisto sijaitsee.[7]

Beady Eyen toinen albumi BE julkaistiin vuoden 2013 kesäkuussa. Yhtye esiintyi albumin tiimoilta tekemänsä kiertueen myötä muun muassa Glastonburyn festivaaleilla. BE kohosi Britannian albumilistan kakkoseksi.

25. lokakuuta 2014 Gallagher ilmoitti Twitterin välityksellä Beady Eyen lopettaneen toimintansa.[8] Lisäksi hän kiitti yhtyeen faneja heidän osoittamastaan kannatuksesta ja tuesta.[8]

Sooloura muokkaa

 
Gallagher palasi esiintymislavoille sooloartistina vuonna 2017.

Vuonna 2016 Gallagher kertoi haastattelussa aikeistaan julkaista uusia kappaleita vuoden 2017 aikana. Vuoden 2017 maaliskuussa Gallagherin soolouran esikoisalbumin nimen julkistettiin olevan As You Were, joka on Gallagherin Twitterissä lukuisia kertoja käyttämä fraasi.[9] Warner Bros. Recordsin ilmoitettiin julkaisevan albumi lokakuussa.[9]

Vuoden 2017 toukokuussa Gallagher julkaisi ensimmäisen singlensä ”Wall of Glass”, josta julkaistiin myös musiikkivideo.[10] Toukokuussa Gallagher myös esiintyi ensimmäisen kerran sooloartistinsa konsertoiden Manchesterissa The Ritz -klubilla. Konsertin tuotto ohjattiin hyväntekeväisyyteen Manchesterin terrori-iskun uhrien hyväksi.[9] Heinäkuussa 2017 Gallagher esiintyi One Love Manchester -hyväntekeväisyyskonsertissa,[11] jossa hän esitti oman yhtyeensä kanssa kappaleet ”Rock ’n’ Roll Star” ja ”Wall of Glass”. Lisäksi hän esitti Coldplayn Chris Martinin ja Jonny Bucklandin kanssa kappaleen ”Live Forever”.[12]

”Wall of Glass” -singlen jälkeen Gallagher julkaisi kappaleen ”Chinatown”,[13] joka nousi singlelistalle Britanniassa ja Skotlannissa. Kolmantena singlenä As You Were -albumilta julkaistiin elokuussa balladiFor What It’s Worth”.[14] Myös ”Greedy Soul” ja ”Come Back to Me” julkaistiin singleinä.[15] As You Were -albumi julkaistiin 6. lokakuuta 2017, ja se sai positiivisen vastaanoton. Albumi debytoi Britannian albumilistan ykkösenä, ja se saavutti kultalevyrajan Britanniassa jo julkaisuviikollaan myytyään yli 103 000 kappaletta, mikä oli enemmän kuin albumilistan muiden kymmenen parhaan joukossa olevien albumien myynti yhteensä. Sittemmin As You Were on ylittänyt Britanniassa platinalevyn rajan.

Vuoden 2017 aikana Gallagher teki ensimmäisen kiertueensa sooloartistina ja konsertoi myös Suomessa esiintyen Turussa The Tall Ships’ Races -tapahtumassa heinäkuussa.[16] Kesäkuussa hän esiintyi Glastonburyn festivaaleilla ja lauloi ensimmäisen kerran oman versionsa Oasiksen kappaleesta ”Don’t Look Back in Anger” omistaen kappaleen Manchesterin ja Lontoon terrori-iskujen sekä Grenfell Towerin tulipalon uhreille.[17] Elokuussa konsertoidessaan Chicagossa Lollapalooza-festivaalilla hän poistui lavalta kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen kertomatta syytä,[18] mutta ilmoitti pian Twitterin välityksellä poistuneensa, koska hänen lauluäänensä oli huonossa kunnossa.[18] Yleisön keskuudessa spekuloitiin kuitenkin tiiviisti, että keskeyttämiseen olisi vaikuttanut eturivissä heiluteltu ”I love you Noel” -tekstillä varustettu kyltti.[18]

Vuoden 2017 lokakuussa Gallagher ilmoitti haastattelussa järjestävänsä vuonna 2018 konsertin Lontoon Finsbury Parkissa. Konsertti myytiin loppuun vain minuutteja lipunmyynnin alkamisen jälkeen. Vuonna 2018 Gallagher konsertoi pääesiintyjänä muun muassa Glasgow’ssa TRNSMT-festivaalilla sekä Wightsaaren Isle of Wight -festivaalilla. Lisäksi hän vieraili Brit Awards -palkintogaalassa esittämässä ”Live Forever” -kappaleen kunnianosoituksena Manchesterin terrori-iskun uhreille. Maaliskuussa hän vahvisti tekevänsä vuonna 2018 yhteisen kiertueen Pohjois-Amerikkaan Richard Ashcroftin kanssa, mutta vastavuoroisesti hänen ilmoitettiin peruvansa syksyksi järjestetyn Euroopan-kiertueensa seuraavan albumin levytysaikatauluissa ilmaantuneiden odottamattomien aikataulumuutosten vuoksi.[19] Huhtikuussa Gallagher konsertoi The Rolling Stonesin lämmittelijänä Lontoon olympiastadionilla.

Kesäkuussa Gallagher julkaisi kappaleen "Shockwave", joka on ensimmäisen single hänen odotetulta toiselta sooloalbumilta Why Me? Why Not.

Gallagherin kolmas sooloalbumi C’mon You Know ilmestyy 27. toukokuuta 2022.[20]

Liam Gallagherin Oasikselle kirjoittamat kappaleet muokkaa

Kappale Albumi/Single
"Little James" Standing on the Shoulder of Giants
"Songbird" Heathen Chemistry
"Born on a Different Cloud" Heathen Chemistry
"Better Man" Heathen Chemistry
"Love Like a Bomb" (Gem Archerin kanssa) Don't Believe the Truth
"The Meaning of Soul" Don't Believe the Truth
"Guess God Thinks I'm Abel" Don't Believe the Truth
"Won't Let You Down" "Lyla" (B-puoli)
"Pass Me Down the Wine" "The Importance of Being Idle" (B-puoli)
"I'm Outta Time" Dig Out Your Soul
"Ain't Got Nothin'" Dig Out Your Soul
"Soldier On" Dig Out Your Soul
"Boy With the Blues" Dig Out Your Soul (bonusraita)
"I Believe In All" Dig Out Your Soul (bonusraita)

Lähteet muokkaa

  1. a b Harris, s. 118
  2. Oasis: Behind the Music, VH1. 2000.
  3. http://www.nme.com/news/oasis/34382 Liam Gallagher marries Nicole Appleton
  4. Klompus, Jack: Oasis split as Noel Gallagher quits band 28.8.2009. Digital Spy. Viitattu 29.8.2018. (englanniksi)
  5. Pearse, Damien, Jonze, Tim ja Swash, Rosie: Gallagher brothers look back in anger as Noel storms out of Oasis 29.8.2009. The Guardian. Viitattu 29.8.2018. (englanniksi)
  6. Oasiksen taru lopullisesti ohi yle.fi. 9.10.2009. Yleisradio. Viitattu 29.8.2018.
  7. Oasis-Noel pilkkasi veljensä olympiakeikkaa yle.fi. 15.8.2012. YleX. Viitattu 29.8.2018.
  8. a b Kreps, Daniel: Liam Gallagher Reveals 'Beady Eye Are No Longer' rollingstone.com. 25.10.2014. Rolling Stone. Arkistoitu 22.11.2017. Viitattu 29.8.2018. (englanniksi)
  9. a b c Gaca, Anna: Liam Gallagher Announces Solo Album As You Were, Manchester Benefit Concert spin.com. 26.3.2017. Viitattu 19.8.2017. (englanniksi)
  10. Siltanen, Vesa: Liam Gallagher julkaisi esikoissinglen tulevalta soololevyltään – katso huimaava Wall of Glass -video soundi.fi. 1.6.2017. Soundi. Viitattu 19.8.2017.
  11. Martela, Olli: Noel Gallagher ei saapunut Manchesterin uhrien tukikonserttiin - Liam-veli raivosi Twitterissä: ”Nouse v***u lentokoneeseen ja esiinny lapsille” iltalehti.fi. 5.6.2017. Iltalehti. Viitattu 19.8.2017.
  12. Schildt, Saku: Katsotaanpa vielä kertaalleen musiikkiesitys, joka nousi eilisen Manchester-tukikonsertin puhutuimmaksi osuudeksi soundi.fi. 5.6.2017. Soundi. Viitattu 19.8.2017.
  13. Eriksson, Anssi: Pian Suomeen saapuva Liam Gallagher julkaisi uuden singlen tulevalta albumiltaan – kuuntele tunnelmallinen Chinatown soundi.fi. 2.7.2017. Soundi. Viitattu 19.8.2017.
  14. Heini, Jukka: Liam Gallagherilta uusi biisi ja lyriikkavideo. Kuuntele ”For What It’s Worth” täältä kaaoszine.fi. 10.8.2017. Kaaoszine. Viitattu 19.8.2017.
  15. Eriksson, Anssi: Torvia, taustalaulajattaria ja pedon lukuja – Liam Gallagher tarjoilee uudella singlellään suuria tunteita ja soundeja soundi.fi. 1.10.2017. Soundi. Viitattu 29.8.2018.
  16. Schildt, Saku: Liam Gallagher julkaisi esikoissinglen tulevalta soololevyltään – katso huimaava Wall of Glass -video soundi.fi. 26.4.2017. Soundi. Viitattu 19.8.2017.
  17. Siltanen, Vesa: Liam Gallagher: Oasis-hitti ”kaapattiin” terrori-iskujen vastaiseksi anthemiksi – ”Totta v*****a pitää olla vihainen” soundi.fi. 10.8.2017. Soundi. Viitattu 19.8.2017.
  18. a b c Schildt, Saku: Liam Gallagher raivostutti yleisönsä – marssi lavalta heti keikan alkumetreillä, syyksi epäillään eturivissä heiluteltua kylttiä soundi.fi. 4.8.2017. Soundi. Viitattu 29.8.2018.
  19. Eriksson, Anssi: Oliko tappio liikaa? – Englannin jalkapallo-ottelua keikallaan eilen katsonut Liam Gallagher peruutti kiertueensa soundi.fi. 12.7.2018. Soundi. Viitattu 29.8.2018.
  20. Jarkko Fräntilä: Liam Gallagher toisintaa vuoden 1996 Oasis-megakeikan – myös uusi albumi tulossa! rumba.fi. 4.10.2021. Viitattu 6.10.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Liam Gallagher.