Wikipedia

Lepakko (rakennus)

Helsingin Ruoholahdessa sijainnut varastorakennus

Lepakko eli Lepakkoluola oli Helsingin Ruoholahdessa sijainnut varastorakennus, joka tuli kuuluisaksi toimiessaan vuosina 1967–1979 asunnottomien alkoholistien hätämajoitustilana ja sen jälkeen tärkeänä nuorisokulttuurin tapahtumapaikkana. Rakennus purettiin syksyllä 1999.[1]

Lepakko
Näkymä Länsiväylän Porkkalankadun puoleisesta päästä kaakkoon vuonna 1969. Vasemmalla Liekkihotelli, keskellä Porkkalankadun ja Itämerenkadun välillä sijainnutta pienteollisuusaluetta.
Näkymä Länsiväylän Porkkalankadun puoleisesta päästä kaakkoon vuonna 1969. Vasemmalla Liekkihotelli, keskellä Porkkalankadun ja Itämerenkadun välillä sijainnutta pienteollisuusaluetta.
Osoite Porkkalankatu 1
Sijainti Ruoholahti, Helsinki
Valmistumisvuosi 1940
Purkuvuosi 1999
Rakennuttaja Suomen Väri- ja Vernissatehdas Oy
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Maalivarasto muokkaa

Porkkalankatu 1:ssä (vuoteen 1970 Lauttasaarenkatu) sijainnut Lepakko oli alun perin Suomen Väri- ja Vernissatehdas Oy:n varasto, joka rakennettiin arkkitehti Ragnar Gustafssonin suunnittelemana vuonna 1940.[2] Suomen Väri- ja Vernissatehdas oli Tikkurilan Värin jälkeen maan suurin maalitehdas. Liiketoiminnan kasvaessa yhtiö päätti rakentaa uuden varaston teollisuusalueeksi kaavoitettuun Ruoholahteen. Helsingin kaupunki vuokrasi varastoa varten tontin Lauttasaarenkatu 1:stä, jonne varastorakennus valmistui 1940.[2]

Vuokrasopimus kaupungin kanssa oli umpeutumassa 1960-luvulla, eikä kumpikaan osapuoli ollut kiinnostunut jatkamaan sitä. Väri- ja Vernissatehdas siirsi kaikki toimintansa Korsoon, ja toiminta Ruoholahden varastorakennuksessa päättyi vuoden 1967 lopussa.[2]

Liekkihotelli muokkaa

 
Sisäkuva liekkihotellista vuodelta 1973.

Kun Länsiväylä vuonna 1965 valmistui, rakennus jäi sen päättymiskohtaan ajoratojen väliin. Tuolloin suunniteltiin jo sen purkamista liikennejärjestelyjen tieltä. Vuonna 1967 Pohjoiselta Makasiinikadulta purettiin iso yömaja kaupungin kiinteistöviraston uudisrakennuksen tieltä. Sen seurauksena yli 500 yömajan asukasta joutui taivasalle, koska heille ei ollut tarjolla korvaavia majoitustiloja. Saman vuoden syksyllä oli ankarat yöpakkaset, jolloin useita kymmeniä asunnottomia alkoholisteja paleltui hengiltä. Se sai Helsingin sosiaaliviranomaiset huolestumaan ja etsimään nopeasti hätämajoitustiloja. Vuonna 1961 perustettu Suoja-Pirtti ry oli aktiivisesti mukana majoitustilojen hankinnassa, samoin 7. marraskuuta 1967 toimintansa aloittanut vasemmistolaisesti värittynyt Marraskuun liike, jossa äänekkäimmät asunnottomien puolestapuhujat olivat samoihin aikoihin lääkäreiksi valmistuneet Ilkka Taipale ja Claes Andersson. Suoja-Pirtti ry:n perustaja Arvo Parkkila, itsekin entinen alkoholisti, otti vastuulleen yömajan toiminnan. Yömaja aloitti toimintansa 5. joulukuuta 1967. Sen nimiksi vakiintuivat Liekkihotelli ja Lepakkoluola. Liekkihotellin nimi tuli ”liekkiviinaksi” kutsutusta, 94 tilavuusprosenttialähde?[3] alkoholia sisältäneestä denaturoidusta T-spriistä (kirjain T tarkoitti teknistä), jota alkoholistit tuohon aikaan käyttivät yleisesti päihtymistarkoituksessa.[2]

Ensimmäisten toimintakuukausiensa aikana rakennus sai sittemmin pysyväksi jääneen lempinimensä ”Lepakkoluola”. Nimen alkuperästä on useita versioita. Sitkeästi elävän jutun mukaan se tuli piirroksesta, jonka yksi asukas oli maalannut talon seinään. Kuvan oli tarkoitus esittää perhosta, mutta se muistutti enemmän lepakkoa. Toisen tarinan mukaan nimi tuli tummia päällystakkeja käyttävistä talon asukkaista. Kun he koettivat tasapainoilla talon ulko-ovesta, heidän lahjoituksena saamansa monta numeroa liian suuret palttoonsa heiluivat kuin lepakon siivet. Kolmannen ja todennäköisimmän teorian mukaan nimi tuli Suomen Väri- ja Vernissatehtaan vanhasta logosta, jossa oli perhoskuvio. Logo oli maalattu rakennuksen seinään. Samoihin aikoihin televisiossa pyöri Batman-sarja, jolloin logo ja Batmanin lepakkoviitta yhdistyivät ihmisten mielissä lempinimeksi, joka yleistyi nopeasti.[2]

Lauttasaarenkadun nimeksi vahvistettiin vuonna 1969 Porkkalankatu, koska Lauttasaaressa on Lauttasaarentie ja nimien samankaltaisuus aiheutti sekaannuksia.[4] Uusi nimi otettiin käyttöön 1970.[2]

Satojen asunnottomien majoittaminen Liekkihotelliin pikaisella aikataululla epäilytti monia järjestöjä, ja epäilijöiden joukossa oli jo 1940-luvulta lähtien alkoholistien parissa sosiaalista työtä tehnyt, Kovaosaisten Ystävät ry:n perustaja ja johtaja Arvid von Martens. Liekkihotelliin oli tarkoitus majoittaa 200–300 miestä, mutta miehiä ahtautui sinne noin tuhat. Arvo Parkkila oli kaavaillut paikasta hoidollista yksikköä, jossa pääpaino olisi kuntouttamisella, mutta kävi toisin. Liekkihotellista tuli viinalta, virtsalta ja mädältä haiseva loukko, jossa miehet makasivat rautasängyissä vieri vieressä. Täivaaran vuoksi sängyissä ei ollut lakanoita eikä patjoja.[5] Kaikille asukkaille ei riittänyt sänkyjä, vaan osa joutui nukkumaan ruumisarkkua muistuttavissa laatikoissa. Liekkihotellissa usein vieraillut psykiatri Ilkka Taipale on kuvannut siellä vallinnutta hajua ”mielettömäksi”.[6]

Monet Liekkihotellin asukkaat oleilivat päivisin läheisessä niin kutsutussa ”Sherwoodin metsikössä” tai nuotion äärellä Lauttasaaren sillan alla, vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä.[5] Vuonna 1968 televisiossa haastateltu Helsingin kaupungin sosiaalitoimen edustaja pelkäsi Liekkihotellin houkuttelevan alkoholisteja myös muualta Suomesta.[7]

Arvo Parkkila tiesi itsekin, ettei satojen miesten joukkomajoitus ollut inhimillisesti kestävällä pohjalla. Hän alkoikin miltei heti suunnitella uutta asunnottomille tarkoitettua asuntolapaikkaa, ja Liekkihotellin asukkaiden rakentama Sillanpirtti valmistui Siltamäkeen vuonna 1971. Joukkomajoituksen sijaista Sillanpirtissä asukkaat sijoitettiin omiin huoneisiinsa. Sillanpirtti edusti uutta ajattelua, jonka mukaan asunnottomalle tarjotaan ensin oma koti ja sen jälkeen käydään käsiksi yksilön mahdollisiin muihin ongelmiin.[5]

Puutteistaan huolimatta Liekkihotelli pelasti toimintansa aikana useita helsinkiläisiä asunnottomia pakkaskuolemalta. Siellä kirjattiin 12 vuoden aikana yli miljoona yöpymistä.[8]

Liekkihotelli jäi tyhjilleen vuonna 1979, kun alkoholisteille olivat valmistuneet uudet majoitustilat Kyläsaareen.[7]

Lepakko muokkaa

 
Nuorisoa vallatun Lepakkoluolan edustalla elokuussa 1979.

Juhannuksen alla 1979 kaupunki tyhjensi yömajan. Talo jäi tyhjilleen, kunnes elokuun puolivälissä nuorisojoukko ja elävän musiikin yhdistys Elmu valtasivat sen ja nimi "Lepakkoluola" lyheni muotoon "Lepakko".[2] Lepakko oli 1980-luvulla yksi pääkaupungin merkittävimpiä kulttuurikeskuksia. Siellä oli monenlaista toimintaa, kuten radioasema Radio City, teatteri Viirus, Aira Samulinin tanssikoulu ja moottoripyöräjengi. Siellä järjestettiin keikkoja ja kellarissa treenasi moni aikakauden suosituimmista yhtyeistä.[9]

Helsingin keskustan laajetessa länteen Lepakon tontin arvo nousi, ja Helsingin kaupunki halusi antaa sen Nokian käyttöön. Sopuratkaisuna Elmulle annettiin uudet toimitilat Nosturistalähde?. Lepakon purkaminen aloitettiin maanantaina 22. marraskuuta 1999 klo 7 aamulla. Viimeinen siellä järjestetty tapahtuma oli Pillusions-reivit, jotka kestivät 46 tuntia ajalla 20.–22 marraskuuta ja päättyivät muutama tunti ennen purkua.[10] Viimeinen Lepakossa kuultu musiikkikappale oli reivien jälkeen soitettu Louis Armstrongin ”What a Wonderful World”.[10] Tilalle rakennettiin toimistorakennus, jota Nokia ei kuitenkaan ottanut käyttöönsä, vaan siihen tuli Ilmarisen konttori.[2][11][12] Lepakosta on paikalla muistona Lepakon aukio, jolla sijaitsevaan vitriiniin on siirretty Lepakon salin katosta riippunut Jouni Kuusimäen lepakkoveistos.[13]

Lepakossa esiintyneitä artisteja[14] muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

 
Yhtyeen harjoitustila kuvattuna ennen rakennuksen purkamista.
  1. ↑ Liukkonen, Jouko: Naapurina Ruoholahti, s. 31. Helsinki: Tietoluotsi, 2002. ISBN 9529905904.
  2. ↑ a b c d e f g h Rantanen, Miska: Lepakkoluola: Lepakon ja liekkihotellin tapahtumia ja ihmisiä 1940–1999. Helsinki, WSOY, 2000.
  3. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1969, .s 17. Helsinki: Otava, 1968.
  4. ↑ Helsingin kadunnimet. Helsingin kaupungin julkaisuja 24. ISBN 951-771-220-0
  5. ↑ a b c Heikkinen, Seppo: 50 vuotta sitten Helsingissä kuoli kymmeniä ihmisiä kadulle pakkaseen – vasta se herätti päättäjät 16.5.2020. Yle.
  6. ↑ Söderkultalahti, Olli: ”Kaikkialla lemusi se ilkeä haju” – juhannuksena 1972 myynnisä vedettiin karmea viinankorvike, joka kylvi kuolemaa Suomessa 24.6.2022. Ilta-Sanomat.
  7. ↑ a b LIndfors, Jukka: Lepakko Liekkihotellina 29.4.2008. Yle Elävä arkisto.
  8. ↑ Rimaila, Elisa: Pakkanen ja ”tenu” tappoivat syksyllä 1967 niin paljon asunnottomia, että vainajia kerättiin päivittäin pitkin Helsinkiä – °Ne olivat karmeita aikoja”, poliisi muistelee (Maksullinen artikkeli) 3.12.2017. Helsingin Sanomat.
  9. ↑ Sorjanen, Axa: Lepakon monet kasvot YLE Elävä arkisto. 7.10.2014. Viitattu 11.6.2016.
  10. ↑ a b Kinnunen, Kalle: Kone-Suomi. ISBN 978-952-68478-4-9
  11. ↑ Sorjanen, Axa: Lepakko – Helsingin rockpäämaja YLE Elävä arkisto. 21.102014. Viitattu 12.6.2016.
  12. ↑ Historia Elmu ry:n kotisivut. Arkistoitu 24.5.2016. Viitattu 12.6.2016.
  13. ↑ Lepakko Helsingin kaupungin taidemuseo. Arkistoitu 7.11.2021. Viitattu 7.11.2021.
  14. ↑ Mikael Huhtamäki: Scream for me Finland! – Kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 1980-luvun Suomessa. Bazar, 2020. ISBN 978-952-27-9658-5.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lepakko_(rakennus)&oldid=21790382”