Avaa päävalikko
Leonid Zakovski vuonna 1937.

Leonid Mihailovitš Zakovski (oikea nimi Genrih Ernestovitš Štubis; 1894 Kuurinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta29. elokuuta 1938 Neuvostoliitto)[1] oli latvialaissyntyinen bolševikki, joka toimi Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi NKVD:n Leningradin-alueen johtajana vuosina 1934–1938. Stalinin vainojen aikana hän johti poliittisia puhdistuksia Leningradissa ja sen lähialueilla.

Varhaisemmat elämänvaiheetMuokkaa

Zakovski syntyi Rudbāržin kartanon mailla Kuurinmaalla ja vietti nuoruutensa Libaussa. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen ja sen bolševikkisiipeen vuonna 1913. Hänet karkotettiin 1914 Aunuksen kuvernementtiin, mistä hän hankkiutui 1917 Pietariin ja osallistui siellä lokakuun vallankumoukseen.[1] Zakovski palkattiin turvallisuuspoliisi Tšekaan jo sen perustamisen yhteydessä. Venäjän sisällissodan aikana hän johti Tšekan erikoisosastoja eri rintamilla ja oli sen jälkeen Tšekan seuraajan GPU:n paikallisjohtajana Podolskissa ja Odessassa. Vuosina 1926–1932 hän oli OGPU:n (ent. GPU) aluejohtajana Siperiassa ja muun muassa takasi pääsihteeri Josif Stalinin turvallisuuden tämän vuoden 1928 tunnetun Siperian-matkan aikana. Vuosina 1932–1934 Zakovski oli OGPU:n aluejohtajana Valko-Venäjällä ja syksyllä 1934 jonkin aikaa Valko-Venäjän neuvostotasavallan sisäasiain kansankomissaarina.[1][2]

Toiminta Stalinin vainojen aikanaMuokkaa

Zakovski nimitettiin NKVD:n (ent. OGPU) Leningradin-alueen johtajaksi 10. joulukuuta 1934, vain yhdeksän päivää Leningradin puoluejohtaja Sergei Kirovin salamurhan jälkeen. Saamiensa määräysten mukaisesti Zakovski aloitti väitetyn murhasalaliiton paljastamisen varjolla Leningradissa puoluepuhdistuksen, joka kohdistui varsinkin Kirovin edeltäjän Grigori Zinovjevin kannattajiin. Pelkästään vuoden 1935 alussa vangittiin parissa kuukaudessa yli 11 000 ihmistä ja vielä rajumpia toimia seurasi Stalinin puhdistusten päästyä toden teolla käyntiin seuraavan kolmen vuoden aikana.[1][2] Korkeatkaan puoluejohtajat eivät olleet turvassa Zakovskilta. Monissa muistelmateoksissa kerrotaan Zakovskin vitsailleen, että hän saisi jopa Karl Marxin tunnustamaan olleensa Bismarckin agentti. Kaikkiaan Zakovskin toimikautena NKVD:n arvellaan teloittaneen Leningradin alueella noin 45 000 ihmistä.[1]

Leningradin ohella Zakovski johti puhdistuksia Neuvosto-Karjalassa. Hän sai vuonna 1935 NKVD:n johtajalta Genrih Jagodalta määräyksen puhdistaa kulakit ja ”neuvostovastaiset ainekset” Leningradin ja Karjalan alueelta, ja päätti valita erityiseksi kohteekseen Karjalassa asuneet suomalaiset emigrantit, mikä johti muun muassa Karjalan jääkäriprikaatin puhdistamiseen ja lakkauttamiseen. Vuonna 1937 Leningradin suomenkielisessä Vapaus-lehdessä ilmestyi Zakovskin artikkelisarja, joka julkaistiin Petroskoissa myös kirjana nimellä Hävitämme spionit, diversantit ja tuholaiset loppuun asti!. Se oli yksi viimeisiä Neuvostoliitossa suomeksi julkaistuja teoksia ennen kuin kaikki suomenkielinen julkaisutoiminta kiellettiin useaksi vuodeksi. Teoksessa väitettiin Karjalan jääkäriprikaatin ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) Neuvostoliitossa toimineen osan olleen kauttaaltaan ulkovaltojen agenttien soluttamia. Tämä väite tarjosi tekosyyn kaikkiin Karjalassa asuneisiin suomalaisiin kohdistetulle etniselle vainolle.[3][4]

Zakovski valittiin joulukuussa 1937 Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäseneksi. Tammikuussa 1938 hän siirtyi Leningradista Moskovaan NKVD:n johtajan Nikolai Ježovin apulaiskansankomissaariksi.[1][2] Zakovskin tehtävänä oli kiihdyttää puhdistuksia pääkaupungissa, missä yhteydessä hän muun muassa vangitutti SKP:n sillä erää viimeiseksi puheenjohtajaksi jääneen Jukka Lehtosaaren.[5] Zakovski syrjäytettiin vain kaksi kuukautta myöhemmin, maaliskuun lopussa 1938, ja siirrettiin vähäpätöisiin tehtäviin. Hänet pidätettiin 30. huhtikuuta. Hänen väitettiin työskennelleen Puolan ja Saksan salaisten palveluiden agenttina ja hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 29. elokuuta samana vuonna.[1][2] Hänet rehabilitoitiin 1987.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Заковский Леонид Михайлович (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 13.2.2017.
  2. a b c d Nérard François-Xavier: Leonid Mihajlovich Zakovsky (pseudonym for Henriks Ernestovich Stubis) (1894-1938 ) (englanniksi) Mass Violence and Resistance - Research Network, SciencesPo 27.2.2009. Viitattu 13.2.2017.
  3. Markku Kangaspuro: Neuvosto-Karjalan taistelu itsehallinnosta: Nationalismi ja suomalaiset punaiset Neuvostoliiton vallankäytössä 1920–1939, s. 306–307, 347–348, 351–353. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2000.
  4. Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot: Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 46, 547–548. WSOY 1994.
  5. Rentola 1994, s. 56–57, 551.