Leka Zogu (5. huhtikuuta 193930. marraskuuta 2011[1]) oli Albanian kuningas Zogu I:n ja Kuningatar Geraldinen ainoa lapsi ja Albanian kruununprinssi. Hän vaati itselleen Albanian valtaistuinta.

Hänen isänsä Zogu I syrjäytettiin Albanian valtaistuimelta kaksi päivää Leka Zogun syntymän jälkeen. Leka kävi koulunsa Egyptissä ja Sveitsissä. Hänestä tuli Albanian kruununperillinen vuonna 1957, mutta Albania oli kommunistinen valtio eikä tunnustanut tätä. Zogu I:n kuoleman 1961 jälkeen Leka Zogusta tuli Albanian pakolaishallituksen julistuksella "albanialaisten kuningas Leka Zogu I". Julistus annettiin Hotel Bristolin juhlasalissa Pariisissa.

Vuonna 1975 Leka Zogu avioitui australialaisen Susan Cullen-Wardin kanssa, josta tuli kuningatar Susan, Biarritzissä, Espanjassa. Häät pidettiin Biarritzin kaupungintalolla. Häävieraina olivat muun muassa Espanjan diktaattori Francisco Franco ja prinssi Juan Carlos, joka oli Lekan hyvä ystävä, sekä monia maanpaossa eläviä monarkistisia albanialaisia. Häissä julistettiin Lekalle maljapuheessa ”Kauan eläköön kuningas.”

Leka oli palkannut itselleen thaimaalaisia henkivartijoita. Tämä oli Espanjan hallitukselle yllätys, mutta häntä ei karkotettu ennen kuin hänen asunnostaan löytyi asiapapereita salaisista asekaupoista. Leka, joka oli asunut Espanjan hallituksen suojeluksessa, joutui lähtemään maasta.

Leka oli yksityislentokoneessa matkalla Rhodesiaan, mutta koneen piti laskeutua polttoaineen täydennyksen vuoksi Gaboniin. Kun lentokone laskeutui, Albanian kommunistihallituksen tukemat gabonilaiset sotilaat piirittivät koneen. Joidenkin huhujen mukaan Albanian kommunistihallinto halusi kidnapata Lekan. Leka karkotti sotilaat pois ilmestymällä lentokoneen ovelle bazooka kädessään. Pariskunta asui Rhodesiassa, kunnes Robert Mugabe nousi maan johtoon. Pariskunta muutti Rhodesiasta Etelä-Afrikkaan, jossa apartheidhallitus antoi heille diplomaatisen aseman. Leka Zogu asui pitkään Bryanstonissa eräällä Johannesburgin vauraalla esikaupunkialueella.

Viimeksi hän asui Tiranassa Albaniassa ja oli aktiivinen maan politiikassa. Vuonna 1997 Albaniassa äänestettiin hallitusmuodon palauttamisesta monarkiaksi, mutta kahden kolmasosan enemmistö hylkäsi ehdotuksen. Zogu väitti äänestystä väärennetyksi.

Kuningatar Susan kuoli 17. heinäkuuta vuonna 2004. Heillä oli yksi lapsi, prinssi Leka Anwar Zog Reza Baudouin Msiziwe.

Lähteet muokkaa

Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.