Avaa päävalikko

Leif Sevón

suomalainen oikeustieteilijä
Leif Sevón oikeuslaitospäivillä maaliskuussa 2007.

Leif Jörgen Arvidsson Sevón (s. 31. lokakuuta 1941 Helsinki) on suomalainen oikeustieteilijä,[1] joka toimi vuoden 2005 loppuun asti korkeimman oikeuden presidenttinä. Tähän tehtävään hänet nimitettiin vuonna 2001, johon asti Sevón oli noin kymmenen vuotta korkeimman oikeuden jäsenenä, tosin suurimman osan tuosta ajasta virkavapaalla toimiessaan EFTA-tuomioistuimen presidenttinä 1994–1995 ja EY-tuomioistuimen jäsenenä 1995–2001.

Sevón oli siten ensimmäinen aidosti kansainvälinen suomalaistuomari, joka oli KKO:n presidentin virkaan tullessaan perehtynyt syvällisesti kansainvälisiin oikeuskysymyksiin.

Ennen tuomarintehtäviä Sevón toimi oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, lainsäädäntöjohtajana ja lainvalmisteluosaston osastopäällikkönä vuosina 1986–1991[2] sekä ulkoministeriön neuvottelevana virkamiehenä. Hän on toiminut sivutoimisesti kuluttajavalituslautakunnan ja potilasvahinkolautakunnan puheenjohtajana.

Sevón on julkaissut oikeustieteellisiä kirjoja siviilioikeuden alalta. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti. Sevónille on myönnetty Knut ja Alice Wallenbergin säätiön palkinto, joka annetaan ansioista oikeustieteen alalla. Palkinnon arvo on miljoona Ruotsin kruunua.[3]

Leif Sevónin puoliso oli vuosina 1965–1996 professori Guje Sevón (o.s. Lindberg). Hänen isänsä on Yleisradion ruotsinkielisen radion pitkäaikainen urheilutoimittaja Enzio "Kim" Sevón.

LähteetMuokkaa

  1. Kuka kukin on 2003, s. 930. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X
  2. Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 329. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2.
  3. Helsingin yliopiston rehtorille merkittävä tunnustus Yle.fi Radion kulttuuriuutiset. Viitattu 18.8.2011.
Edeltäjä:
Olavi Heinonen
Korkeimman oikeuden presidentti
2001-2005
Seuraaja:
Pauliine Koskelo
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.