Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee korkeimman oikeuden presidenttinä toiminutta oikeustieteen tohtoria. Uimahyppääjä Olavi Heinosesta on eri artikkeli.

Olavi Ensio Heinonen (s. 12. syyskuuta 1938 Kuopio) on suomalainen juristi, joka toimi korkeimman oikeuden presidenttinä 1990–2001.[1] Hän on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori ja valtiotieteen tohtori. Heinonen on korkeimman oikeuden kaikkien aikojen nuorin jäsen. Hänen väitöskirjansa rikosoikeuden alalta, Velallisen konkurssirikoksesta, julkaistiin vuonna 1966.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti Heinosen korkeimman oikeuden jäseneksi vastoin korkeimman oikeuden yksimielistä kantaa Heinosen ollessa vain 32-vuotias rikosoikeuden apulaisprofessori Helsingin yliopistossa. Ennen valintaa Heinonen oli toiminut Suomen Demokraattisten Lakimiesten varapuheenjohtajana.[2] Hän toimi tuolloin myös eduskunnan lakivaliokunnan sihteerinä. Sittemmin hänet valittiin korkeimman oikeuden presidentiksi vuonna 1990 korkeimman oikeuden tuella. Hän jäi eläkkeelle vuoden 2001 lopussa.

Heinonen toimi virkansa perusteella myös valtakunnanoikeuden puheenjohtajana vuonna 1993, kun käsiteltävänä oli ministeri Kauko Juhantaloon kohdistettu syyte.

Heinonen toimi eduskunnan oikeusasiamiehenä vuosina 1986–1989. Hän toimi vankilaoikeuden puheenjohtajana 1975–1984 ja osallistui monien vuosikymmenien ajan etenkin tuomioistuinlaitosta ja rangaistusten täytäntöönpanoa koskevaan julkiseen keskusteluun ahkerasti.

Heinonen on Turun yliopiston kutsuma oikeustieteen kunniatohtori vuodelta 1995. Hänet on valittu vuoden Ressuksi vuonna 2002.

Vaikka Heinonen tuli tuomarinuralle poikkeuksellisella tavalla ja presidentti Kekkosen 70-vuotispäivähaastattelun tulehduttamassa ilmapiirissä, sekä tuomioistuinlaitoksen sisällä että ulkopuolella hänen on arvioitu toimineen tuomarina hyvin pätevästi ja puolueettomuuttaan kyseenalaistamatta.

Sisällysluettelo

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Kemppinen, Jukka: Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot: Korkein oikeus, laki ja yhteiskunta 1918–1990.

ViitteetMuokkaa

  1. Tuominen, Tia (toim.): Suomen lakimiehet 2015 Finlands jurister, s. 157. Helsinki: Talentum, 2015. ISBN 978-952-14-2536-3.
  2. Markku Fredman: Demla r.y. – vähän yli 50 vuotta (pdf) Oikeus-lehti 4/2015. Oikeuspoliittinen yhdistys Demla.

Aiheesta muuallaMuokkaa