Avaa päävalikko

Lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) on monimuotoinen, pääasiassa Euraasiassa tavattava kämmekkäkasvi. Suomessa laji on rauhoitettu Ahvenanmaata lukuun ottamatta.[1]

Lehtoneidonvaippa
Epipactis helleborine plant 110703.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Alaheimo: Epidendroideae
Suku: Neidonvaipat Epipactis
Laji: helleborine
Kaksiosainen nimi

Epipactis helleborine
(L.) Crantz

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Lehtoneidonvaippa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lehtoneidonvaippa Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Lehtoneidonvaipan kukkia.

Lehtoneidonvaipan juurakko koostuu pitkistä, paksuista ja haarattomista juurista. Juurakosta nousee tanakka, 30–80 senttimetriä pitkä varsi. 5–10 cm pitkät lehdet kiertävät yleensä koko vartta ja ovat muodoltaan soikeita. Ylemmät lehdet ovat alempia lehtiä kapeampia. Varren latvan kukkaterttu voi olla jopa 30 cm pitkä ja siinä saattaa olla jopa yli 50 kukkaa. Kukka on päältä vihreä ja sisältä vaihtelevasti punertavanruskea. Kukkien tukilehdet ovat pitkiä ja lehtimäisiä. Huulen mesipitoinen kuppi on sisäpinnaltaan tummanruskea. Lehtoneidonvaippa kukkii Suomessa heinä-elokuussa. [2][3] Kasvin kehittyminen siemenestä kukkivaksi yksilöksi kestää yli kymmenen vuotta.[4]

Lehtoneidonvaipan kukkien mesi on ilmeisesti ampiaisille humaltavaa nestettä, sillä pölyttävien ampiaisten on havaittu usein olevan humaltuneen oloisia. Meden on myös havaittu aiheuttavan ampiaisille riippuvuutta.[4] Myös muut hyönteiset kuten loiskimalaiset, mesipistiäiset ja kukkakärpäset voivat suorittaa pölytyksen.

Lehtoneidonvaippojen ulkonäkö, kasvupaikkavaatimukset, pölytystavat ja riippuvaisuus sienijuuresta vaihtelevat huomattavan paljon. Tämä on merkki siitä, että lehtoneidonvaippa ei ole yksi, yhtenäinen laji vaan monimuotoinen, vielä eri lajeiksi kehittyvä ryhmälaji. Yksi silmäänpistävimmistä lajin muodoista on lehtivihreätön ja itsepölyttävä "aavekämmekkä", joiden lehdet ovat valkeita ja kukat punertavia. Nämä yksilöt ovat ravinnonhankinnassaan täysin juurisienensä tarjoaman energian varassa. Suomessa näitä lehtivihreättömiä yksilöitä on tavattu erityisen runsaasti Lappeenrannassa yhdellä kasvupaikalla, jossa parhaimmillaan on tavattu toistasataa yksilöä. Esiintymän laajuus on poikkeuksellisen suuri jopa kansainvälisesti.[4]

LevinneisyysMuokkaa

Lehtoneidonvaipan levinneisyysalue on laaja. Sitä tavataan lähes koko Euroopassa Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia lukuun ottamatta, Pohjois-Afrikassa sekä suuressa osassa Aasian lauhkeita osia ja paikoitellen Pohjois-Amerikassa.[5] Pohjois-Amerikassa laji ei ole alkuperäinen ja sen uskotaan siirtyneen sinne puutarhakasveiksi tarkoitetuista yksilöistä. Villinä laji löydettiin mantereelta ensimmäisen kerran vasta vuonna 1879.[4]

Suomessa lehtoneidonvaipan esiintymisalue painottuu maan etelä- ja itäosiin. Pohjoisimmat havainnot ovat Kainuusta ja Kuusamosta.[6]

ElinympäristöMuokkaa

Nimensä mukaisesti lehtoneidonvaippa on lähinnä lehtojen ja lehtomaisten metsien kasvi. Sitä tavataan myös lettokorvissa, ravinteisissa harju- sekä kalliometsissä ja hakamailla. Laji on selvä kalkinsuosija.[3]

LähteetMuokkaa

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

ViitteetMuokkaa

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 22.6.2010.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 496.
  3. a b Uusitalo 2007, s. 126.
  4. a b c d Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 28–31.
  5. Den virtuella floran: Skogsknipprot (ruotsiksi) Viitattu 22.6.2010.
  6. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M.: Kasviatlas 2014: Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto (Lehtoneidonvaippa Epipactis helleborine) 2014. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 14.1.2016..

Aiheesta muuallaMuokkaa