Lehto (Karjalan tasavalta)

Tämä artikkeli käsittelee kylää Karjalan tasavallassa. Lehdon muista merkityksistä katso Lehto (täsmennyssivu).

Lehto[1] (ven. Ле́хта, Lehta) on kylä ja entinen Tunkuan piirin keskus Karjalan tasavallan Belomorskin piirin Sosnavitsan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Suikujärven länsirannalla 31 kilometriä Sosnavitsasta länteen. Kylässä on 27 asukasta (vuonna 2013)[2].

Lehto
Лехта, Lehta

Lehto

Koordinaatit: 64°25′15″N, 33°59′10″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Belomorskin piiri
Kunta Sosnavitsa
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2013) 27











HistoriaMuokkaa

Suikujärven pogostaan kuulunut Lehdon kylä mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvun lopun verokirjoissa[3][4]. Paikallisten asukkaiden mukaan se on saanut nimensä seudulla harvinaisesta lehtometsästä[5].

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Lehto kuului Suikujärven volostiin ja kyläkuntaan. Vuonna 1905 siellä oli 40 taloa, kyytiasema ja 250 asukasta.[6] Vuonna 1913 perustettiin koulu. Kylän asukkaat olivat karjalaisia, jotka harjoittivat maanviljelyä, karjanhoitoa, kalastusta ja metsästystä sekä kävivät muualla ansiotöissä.[5]

Vuosina 1927–1956 Lehto toimi Tunkuan piirin keskuspaikkana[5]. Se muodosti lähikylineen Lehdon kyläneuvoston, johon kuuluivat Lehdon ja Suikujärven kyläryhmät sekä Borissanvaaran (ven. Borisvaraka), Danšanvaaran (Danšavaraka), Heinävaaran (Sennaja varaka), Hotosenvaaran (Hodovaraka), Kesäjärven, Lehtorannan (Lehtabereg), Naukuvaaran (Neugovaraka), Riihivaaran (Rigovaraka), Sarinvaaran (Šarovaraka), Säkäjärven (Šagozero), Talvivaaran (Zimnjaja Varaka) ja Torovaaran (Torovaraka) kylät. Vuonna 1933 niissä oli yli 1 400 asukasta, joista kolme neljännestä oli karjalaisia ja loput venäläisiä ja suomalaisia. Lehdon kyläryhmään kuuluivat keskuskylän lisäksi Lehonselkä (Lehta-selga) ja Niemi (Navolok). Niissä oli yhteensä 612 asukasta, joista venäläisiä ja suomalaisia oli lähes puolet.[7]

Jatkosodan aikana seudun asukkaat evakuoitiin Komin tasavaltaan ja Siperiaan. Piirikeskus siirrettiin väliaikaisesti Ramojan (ven. Ramoje) asutukseen ja Lehdon kylä toimi partisaaniosastojen tukikohtana. Sodan jälkeen asukkaat palasivat kotiseudulleen, jonka kylistä monet olivat tuhoutuneet. 1950-luvulla Lehdossa oli yli 700 asukasta. Siellä toimi joukko virastoja, koulu, kerhotalo kirjastoineen, sairaala ja muita palveluja.[5] Vuonna 1958 Lehdon kyläneuvostoon liitettiin osa lakkautettujen Niikkananvaaran ja Nuottavaaran kyläneuvostojen kylistä[8].

Tunkuan piirin lakkauttamisen jälkeen perspektiivittöminä pidettyjen kylien asukkaat alkoivat muuttaa Pušnoin, Uuden Maasjärven ja Sosnovitsan taajamiin, Belomorskiin ja muualle Karjalaan. Lehdon kyläneuvosto ja koulu siirrettiin Pušnoihin vuonna 1973.[5] Neuvostoliiton hajottua perustettiin Lehdon kylähallintoalue, johon keskuspaikkana toimineen Pušnoin lisäksi kuuluivat Kesäjärven, Lehdon, Nuottavaaran ja Suikujärven kylät[9]. 2000-luvun alun kuntauudistuksessa se liitettiin Sosnavitsan maalaiskuntaan.

NykypäiväMuokkaa

Nykyään Lehdossa on etupäässä kesäasutusta[5]. Kylän nähtävyyksiin kuuluvat jatkosodassa kaatuneiden puna-armeijalaisten hautapaikka sekä neuvostopartisaanien päämajanaan käyttämä rakennus[10]. Majoitusta tarjoaa pieni vierasmaja[11].

LähteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 127. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.8.2015).
  2. Tšislennost naselenija v razreze selskih naseljonnyh punktov Respubliki Karelija po sostojaniju na 1 janvarja 2013 goda webcitation.org. Viitattu 4.8.2015. (venäjäksi)
  3. Koškina, S. V.: Soroka–Belomorsk, 1919–1938: krajevedtšeskije zapiski, letopis, s. 209. Petrozavodsk: Barbašina Je. A., 2013. ISBN 978-5-905699-08-5.
  4. Pöllä, Matti: Vienan Karjalan etnisen koostumuksen muutokset 1600–1800-luvulla, s. 57. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995. ISBN 951-717-893-X.
  5. a b c d e f Nikitina, V. N.: Iz istorii sela Lehta roiarch.com. Viitattu 4.8.2015. (venäjäksi)
  6. Spisok naseljonnyh mest Arhangelskoi gubernii k 1905 godu, s. 188–189. Arhangelsk: Arhangelski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  7. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 10. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  8. Izmenenija administrativno-territorialnogo ustroistva KASSR v 1958–1959 godah resources.krc.karelia.ru. Viitattu 4.8.2015. (venäjäksi)
  9. Yrityspalvelu Karelski: Karjalan tasavalta vuonna 1997, s. 59-60. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6.
  10. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 4.8.2015. (venäjäksi)
  11. Turistitšeski portal Karelija ticrk.ru. Viitattu 5.8.2015. (venäjäksi)