Lavinia Agache (s. 11. helmikuuta 1968 Căiuţi) on entinen romanialainen telinevoimistelija ja olympiavoittaja.

Lavinia Agache

Agache voitti Los Angelesin 1984 olympialaisten telinevoimistelun joukkuekilpailussa kultaa. Tämä oli Romanian olympiahistorian ensimmäinen voitto voimistelun joukkuekilpailussa. Agache keräsi kisassa 11:nneksi parhaat pisteet mutta oli kuudesta romanialaisesta heikoin, joten hän ei päässyt henkilökohtaisen moniottelun finaaliin, johon kelpuutettiin maksimissaan kolme voimistelijaa yhdestä maasta. Toisen mitalinsa hän saavutti hyppyfinaalissa, jossa hänen 19,750 pistettään riittivät pronssille. Nojapuilla hän sijoittui kahdeksanneksi 19,150 pisteellä.

Maailman voimisteluhuipulle Agache nousi vuonna 1983. Budapestin MM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa joukkuekilpailuissa, nojapuilla ja hypyssä sekä pronssia puomilla. Saman vuoden EM-kilpailuissa Göteborgissa hän voitti puomin Euroopan mestaruuden. Tämän lisäksi hän voitti sekä moniottelun että eritasonojapuiden hopeaa ja sijoittui pronssisijalle hypyssä.

Lähteet muokkaa