Avaa päävalikko

Lasten Eurovision laulukilpailu 2013 oli yhdestoista Lasten Eurovision laulukilpailu. Kilpailu järjestettiin Kiovassa, Ukrainassa. Kilpailu järjestettiin Kiovassa viimeksi vuonna 2009. Kaikkiaan kilpailuun otti osaa 12 maata, joista San Marino osallistui kilpailuun ensimmäisen kerran. Kilpailun voitti Maltan Gaia Cauchi kappaleella "The Start". Toiseksi sijoittui järjestäjämaa Ukrainan edustaja Sofia Tarasova ja kolmannen sijan saavutti Valko-Venäjää edustanut Ilya Volkov[1].

Lasten Eurovision laulukilpailu 2013
Vuoden 2013 Lasten Euroviisujen logo.
Vuoden 2013 Lasten Euroviisujen logo.
Päivämäärät 30. marraskuuta 2013
Juontajat Zlata Ognevitš ja Timur Mirošnytšenko
Isäntämaan toimittaja NTU
Tapahtumapaikka Ukraina-palatsi
Kaupunki Kiova, Ukraina Ukraina
Voittaja "The Start",  Malta Malta
Äänestysjärjestelmä Jokaisella maalla käytössään pisteet 1-8, 10 ja 12. Lisäksi kaikki kappaleet saavat 12 bonus-pistettä.
Laulujen määrä 12
Uudet maat San Marino San Marino
Palanneet maat Pohjois-Makedonia Makedonia
Malta Malta
Vetäytyneet maat Albania Albania
Belgia Belgia
Israel Israel
Teema Be Creative
Osallistujakartta
JESC 2013 Map.svg
  Maat, jotka osallistuivat vuonna 2013
  Maat, jotka ovat osallistuneet ennen, mutta eivät osallistuneet vuonna 2013
Lasten Eurovision laulukilpailu
2012 2013 2014
[1]

OsallistujamaatMuokkaa

[1]

Nro Maa Kieli Esittäjä Kappale Sijoitus Pisteet
01   Ruotsi ruotsi Eliias Det är dit vi ska 9. 46
02   Azerbaidžan azeri, englanti Rustam Karimov Me And My Guitar 7. 66
03   Armenia armenia, englanti Monika Choco Factory 6. 69
04   San Marino italia Michele Perniola O-o-O Sole intorno a me 10. 42
05   Makedonia makedonia Barbara Popović Ohrid i muzika 12. 19
06   Ukraina (isäntä) ukraina, englanti Sofia Tarasova We Are One 2. 121
07   Valko-Venäjä venäjä Ilya Volkov Poy so Mnoy 3. 108
08   Moldova romania, englanti Rafael Bobeica Cum să fim 11. 41
09   Georgia georgia, englanti Smile Shop Give Me Your Smile 5. 91
10   Alankomaat hollanti, englanti Mylène & Rosanne Double Me 8. 59
11   Malta englanti Gaia Cauchi The Start 1. 130
12   Venäjä venäjä Dayana Kirillova Dream On 4. 106

LähteetMuokkaa

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.