Avaa päävalikko
Ladonnan perinteisin muoto on käsinladonta, metallikirjakkeiden latominen yksitellen peräkkäin ladontahakaan. Suuria otsikkokirjakkeita valmistettiin myös puusta.

Ladonta tai latominen eli tekstinvalmistus on tekstin tuottamista painotuotteisiin, kuten kirjoihin ja sanomalehtiin.[1] Tekstin latominen fyysisistä kirjakkeista peräkkäin ja allekkain kirjapainossa oli 1900-luvun lopulle asti olennainen osa painotuotteen tekoa, kunnes tietokonetekniikka automatisoi tekstinvalmistuksen muutamien kehitysvaiheiden kautta. Nykyisin erillistä ladontavaihetta tai fyysisiä kirjakkeita ei enää tarvita, vaan toimittajan, kirjailijan tai muun kirjoittajan tietokoneen muistiin naputtelema teksti muutetaan painotuotteen typografisesti muotoilluksi tekstiksi ohjelmallisin keinoin.

Tärkeitä välivaiheita ladonnan kehittymisessä olivat siirtyminen 1960-luvulta alkaen kohopainon metallikirjakkeista ja Linotypen ja Monotypen kaltaisista latomakoneista ensin valoladontaan[2], saksitaittoon ja offsetpainatukseen ja sitten 1980-luvulta alkaen täysin digitaaliseen tekstin- ja sivunvalmistukseen muun muassa tietokoneiden julkaisuohjelmien, PostScript-sivunkuvauskielen ja TrueType-fonttien avulla.

Ladonnan ammattinimikkeitä ovat Tilastokeskuksen vuoden 1997 ammattiluokituksessa latoja, käsinlatoja, konelatoja, offsetlatoja, valolatoja ja monotyyppilatoja.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Ladonta Tieteen termipankki. Viitattu 26.12.2018.
  2. Miettinen, Jouko: Tietokone mullistaa painotalot. Ladonta nopeutuu monisatakertaiseksi. Helsingin Sanomat, 23.5.1972, s. 18. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Ammattiluokitus 1997 Tilastokeskus. Viitattu 27.12.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa