Laajalahden koulu

peruskoulu
(Ohjattu sivulta Laajalahden kansakoulu)

Laajalahden koulu on Espoon Laajalahdessa sijaitseva alakoulu. Koulu perustettiin 1950-luvulla. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä vuonna 1977 Laajalahden kansakoulu muutettiin peruskoulun ala-asteeksi. Koulussa on luokat 1-6 ja erityisluokkia, ja noin 300 oppilasta.

Laajalahden koulu toukokuussa 2014

Suomen entinen pääministeri Matti Vanhanen kävi Laajalahden kansakoulua kaksi ensimmäistä luokkaa.[1]

Vuonna 1952 valmistuneen koulurakennuksen ja opettaja-asuntolan on suunnitellut arkkitehti Toivo Pelli. Vuonna 2017 tehdyssä Espoon koulurakennusten inventoinnissa sen todetaan olevan rakennustaiteellisesti arvokas, ajalleen tyypillinen moderni koulu, jossa on onnistunut mittakaava ja eleettömän juhlavasti toteutettu liikunta-juhlasali. Myöhemmin tehtyä laajennusosaa ei pidetä kovin onnistuneena.[2]

2020-luvulla Laajalahden koulu remontoitiin ja sitä laajennettiin merkittävästi. Oppilaat pääsivät muuttamaan uuteen kouluun syksyllä 2023. [3] Koska uudessa koulussa on alkuun tilaa, muuttaa osa Sunan koulusta evakkoon Laajalahteen muutamaksi vuodeksi. [4]

Lähteet muokkaa

  1. Matti Vanhanen City-lehden online-lehti. 2004. Viitattu 15.5.2012.
  2. Heikinheimo, Marianna ym.: Sektori-inventointi: Espoon koulut, s. 9, 78. Espoo: Espoon kaupunki, 2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.2.2019). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Espoo.fi: Laajalahden koulun urakka alkaa toukokuun lopussa espoo.fi. 6.8.2021. Viitattu 20.1.2024. (suomeksi)
  4. Espoo.fi: Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 13.12.2023 espoo.fi. 13.12.2023. Viitattu 20.1.2024. (suomeksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.