Avaa päävalikko
Līvli-lehden pääsivu vuodelta 1939.

Līvli on Latviassa ilmestyvä sanomalehti. Lehti oli alun perin liivinkielinen, mutta nykyisin pääosa sen artikkeleista on latviaksi. Lehden alkuperäinen tarkoitus oli toimia tietokanavana liiviläisille heihin liittyvissä asioissa. Lehdessä julkaistiin myös liivinkielisiä runoja, sekä muita tekstejä.

HistoriaMuokkaa

Līvli-lehdeden paino aloitettiin Jelgavassa vuonna 1931. Silloin lehden päätoimittajana toimi Andrejs Štālers. Vuotta myöhemmin painopaikka siirettiin Mazirbeen ja päätoimittajaksi tuli Korli Stalte. Suomesta käsin lehden painoa tukivat merkittävissä määrin heimo-aatteen kannattajat. Vuodesta 1934 Latvian viranomaiset vaativat lehden artikkelien kääntämistä myös latviaksi, sillä he olivat huolissaan mahdollisesta kansankiihotuksesta[1]. Tämä johti noin puolenvuoden pituiseen taukoon lehden painamisessa. Latvian viranomaiset peruivat määräyksensä vuonna 1937. Lehden toiminta loppui vuonna 1939, kun Korli Stalte muutti baltiansaksalaisen vaimonsa ja tyttärensä kanssa Saksaan Adolf Hitlerin kehotettua baltiansaksalaisia lähtemään Baltiasta.[2][3]

NykypäiväMuokkaa

Līvli aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1992. Lehden päätoimittajina ovat toimineet Gundega Blumberga ja Baiba Šuvcāne. Lehdessä on ilmestynyt muutaman kerran liivinkielinen versio, mutta yleensä sen kaikki tekstit ovat latviaksi.[4] Lehti on ilmestynyt satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. Lehdessä ilmestyy artikkeleita liiviläisiin liittyvitä asioista, kuten tutkimuksista tai tapahtumista. Lehden yksi tarkoitus on kirjata muistiin liiviläisten nyky historiaa. Lehti saa rahallista tukea Latvian valtiolta.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Mauno Jokipii: Itämerensuomalaiset, Heimokansojen historiaa ja kohtaloita. Atena Kustannus Oy, 1995. ISBN 9519362800.
  2. Renāte Blumberga: The Lic Culture and Social Life Liiviläisten kulttuurikeskus. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  3. Vaalgamaa, Edgar: Valkoisen hiekan kansa: Liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Jälkisanat Valda Šuvcāne. Jyväskylä: Atena, 2001. ISBN 951-796-235-5.
  4. Uldis Balodis: Livonian History homepage.mac.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  5. Āigakēra "Līvli" Liiviläisten kulttuurikeskus. Viitattu 8.5.2010. (latviaksi)