Léon Blum

ranskalainen poliitikko

André Léon Blum [ɑ̃dʁe leɔ̃ blum] (9. huhtikuuta 187230. maaliskuuta 1950) oli ranskalainen sosialistinen poliitikko ja valtiomies, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1936–1937, 1938 sekä 1946–1947. Hänet muistetaan parhaiten kansanrintamahallituksen johtajana[1].

Léon Blum vuonna 1927.

NuoruusMuokkaa

Blum syntyi keskiluokkaiseen juutalaisperheeseen Pariisissa ja kävi koulua Lycée Henri IV:ssä. Hän julkaisi ensimmäiset runonsa 17-vuotiaana kirjailija André Giden kanssa perustamassaan lehdessä. Vuonna 1890 Blum aloitti École normale supérieuren. Hän aloitti Sorbonnessa sekä oikeustieteen että kirjallisuuden opinnot. Hän suoritti loppututkinnon kirjallisuudesta 1891 ja oikeustieteestä 1894. Valmistuttuaan hän työskenteli valtion lakimiehenä ja loi uraa kirjallisuuskriitikkona. Blum ei ollut poliittisesti aktiivinen ennen Dreyfusin tapausta 1894. Hän tutustui ihailemaansa sosialistijohtajaan Jean Jaurèsiin. Hän alkoi kirjoittaa sosialistien lehteen L’Humanité ja liittyi sosialistipuolueeseen (SFIO). Pian hänestä tuli puolueen pääteoreetikko.

PuoluejohtajanaMuokkaa

Kun puolueen johtaja Jean Jaurès murhattiin ensimmäisen maailmansodan alussa, Blum nousi puolueen johtoon. Hän nousi puolueen toimeenpanevaan komiteaan ja Ranskan kansalliskokoukseen Pariisin edustajana 1919. Hän yritti estää puoluetta hajoamasta, kun suhtautuminen Venäjän bolševistiseen vallankumoukseen aiheutti kasvavia mielipide-eroja. Radikaalit kuitenkin erosivat, perustivat kommunistisen puolueen ja ottivat L’Humanitén haltuusa.

Blum johti SFIO:ta 1920- ja 1930-luvun ja oli puolueen uuden lehden Le Populairen toimittaja. Perinteisen oppositiososialismin pohjalta hän vastusti osallistumista porvarihallituksiin mutta tuki radikaalipuoluettaselvennä sivusta. Sosialistihallituksen muodostaminen oli mahdotonta ilman kommunisteja, jotka Josif Stalinin Kominternin määräyksestä pitivät sosiaalidemokraatteja ”sosiaalifasisteina”.

PääministerinäMuokkaa

Blum valittiin Narbonnen edustajaksiselvennä 1929 ja uudelleen 1932 sekä 1936. Tilanne muuttui 1934, kun Adolf Hitler ja kansallissosialistit nousivat valtaan naapurimaassa Saksassa ja fasistien mellakat Pariisissa pakottivat Kominternin ja kommunistit muuttamaan politiikkaansa. Vuonna 1935 vasemmiston ja keskustan puolueet muodostivat kansanrintamahallituksen, joka kesäkuun 1936 vaaleissa sai murskavoiton. Blumista tuli ensimmäinen Ranskan pääministeriksi noussut sosialisti ja juutalainen. Erityisesti katolilaiset ja juutalaisvastainen äärioikeisto vihasivat häntä. Hänen ollessaan pääministeri kansalliskiihkoiset rojalistit raahasivat hänet autosta ja pahoinpitelivät lähes kuoliaaksi. Joukkion johtajaihanne oli jo Philippe Pétain.

Teollisuustyöläiset vastasivat kansanrintaman valintaan valtaamalla tehtaat varmoina, että vallankumous oli jo ovella. Marxilaiselle Blumille tämä oli ahdistava kokemus, koska hän ei uskonut sosialismia saavutettavan parlamentaarisin keinoin. Hän ei kuitenkaan rohkaissut työläisiä ryhtymään vallankumoukseen, koska tiesi sen johtavan armeijan väliintuloon ja verilöylyyn, kuten Pariisin kommuunissa 1871. Työläiset hyväksyivät palkankorotukset ja palasivat kotiin.

 
Félix Vallotonin piirros Léon Blumista.

Blumin hallitus erosi 1937, kun hän ei saanut kansalliskokoukselta poikkeusvaltuuksia taloukriisin hoitamiseen. Konservatiivipuolue vastusti poikkeusvaltuuksia.[1] Huolimatta lyhyestä hallituskaudestaan kansanrintama sai läpi paljon uudistuksia, kuten 40 tunnin työviikon, palkalliset vapaapäivät, oikeuden keskusjohtoisiin palkkaneuvotteluihin ja aseteollisuuden kansallistamisen. Blum laajensi myös Algerian arabien oikeuksia. Ulkopolitiikassa hänen hallituksensa oli jakautunut vasemmiston sodanvastaisuuden ja natsi-Saksan kasvavan uhan edessä. Hallitus ei pystynyt linjaamaan, pitäisikö sotaan varautua vai ei.

Oikeudenkäynnissä ja keskitysleirissäMuokkaa

Blum vastusti Münchenin sopimusta vuonna 1938. Kun Saksa valloitti Ranskan 1940, hän ei yrittänyt paeta maasta, vaikka tiesi joutuvansa kuolemanvaaraan juutalaisena ja sosialistina. Vichyn hallitus pidätytti hänet syyskuussa ja piti vangittuna vuoteen 1942 asti, jolloin häntä vastaan nostettiin syytteet maanpetturuudesta ja ”Ranskan puolustuksen heikentämisestä”. Riomin oikeudenkäyntinä tunnetussa prosessissa oli syytettyinä muitakin sotaa edeltäneitä Ranskan johtajia. Blumin nerokas puolustus koitui Vichyn hallitukselle nöyryytykseksi, ja saksalaiset komensivat keskeyttämään oikeudenkäynnin.[1]

Huhtikuussa 1943 Blum vietiin Saksaan, missä häntä pidettiin Buchenwaldin keskitysleirillä, korkea-arvoisten vankien joukossa, huhtikuuhun 1945 asti. Kun liittoutuneet lähestyivät, hänet siirrettiin Dachauhun ja sitten Tiroliin. Viimeisinä viikkoina hänestä annettiin teloitusmääräys, mutta paikallisviranomaiset päättivät olla tottelematta sitä. Blum vapautui toukokuussa 1945. Hänen veljensä René Blum, Opéra de Monte-Carlon baletin perustaja, oli vähemmän onnekas ja kuoli Auschwitzissa. Vankilassa ollessaan Blum kirjoitti tunnetuimman teoksensa nimeltään À l’échelle humaine.

Sodan jälkeenMuokkaa

Sodan jälkeen Blum oli hetken pääministerinä väliaikaishallituksessa. Hän oli lähettiläänä Yhdysvalloissa anomassa Ranskalle lainaa ja Ranskan Unesco-edustajana.[1] Hän kirjoitti Le Populaireen kuolemaansa asti.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 4, s. 253. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18421-7.
Edeltäjä:
Albert Sarraut
Ranskan pääministeri Seuraaja:
Édouard Daladier