Georges Bidault
Georges Augustin Bidault (5. lokakuuta 1899 Moulins – 27. tammikuuta 1983 Cambo-les-Bains)[1] oli ranskalainen kristillisdemokraattinen poliitikko, joka toimi toisen maailmansodan aikana Ranskan vastarintaliikkeessä sekä kahdesti Ranskan pääministerinä vuosina 1946 ja 1949–1950. Algerian sodan aikana Bidault ryhtyi yhteistyöhön Charles de Gaullen politiikkaa vastustaneen maanalaisen OAS-järjestön kanssa ja joutui lähtemään maanpakoon.
| Georges Bidault | |
|---|---|
 |
|
| Ranskan pääministeri | |
| Edeltäjä | Félix Gouin |
| Seuraaja | Léon Blum |
| Presidentti | Vincent Auriol |
| Edeltäjä | Henri Queuille |
| Seuraaja | Henri Queuille |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. lokakuuta 1899 Moulins, Ranska |
| Kuollut | 27. tammikuuta 1983 (83 vuotta) Cambo-les-Bains, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | MRP |
Elämäkerta muokkaa
Bidault opiskeli italialaisessa jesuiittakoulussa ja valmistui Sorbonnen yliopistosta vuonna 1925 pääaineinaan historia ja maantiede. Hän palveli lyhyen aikaa Ranskan armeijassa Ruhrin miehityksen aikana vuonna 1919. Bidault perusti vuonna 1932 L’Aube-nimisen vasemmistolaisen katolisen sanomalehden, johon kirjoitti ulkopolitiikkaa käsitellyttä kolumnia. Ranskan miehityksen yhteydessä vuonna 1940 hän jäi saksalaisten vangiksi, mutta vapautui vuonna 1941 ja palasi Ranskaan. Bidault ryhtyi toimimaan Vastarinnan kansallisessa neuvostossa (CNR) ja hänestä tuli sen johtaja vuonna 1943. Seuraavana vuonna Gestapo paljasti hänet, mutta hän onnistui välttämään pidätyksen. Samoihin aikoihin hän myös perusti kristillisdemokraattisen Mouvement Républicain Populaire (MRP) -puolueen.[1]
Ranskan vapauttamisen jälkeen vuonna 1944 Bidaultista tuli de Gaullen johtaman väliaikaisen hallituksen ulkoministeri. Tässä ominaisuudessa hän muun muassa tuki Jaltan sopimuksen ohjelmaa ja allekirjoitti Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan. Sittemmin Bidault oli kahdesti pääministerinä, uudelleen ulkoministerinä vuosina 1947–1948 ja 1953–1954 sekä puolustusministerinä 1951–1952. Hän muodosti hallituksen 7. helmikuuta 1950[2]. Hän kannatti Länsi-Euroopan taloudellista integraatiota, atlanttista puolustusyhteistyötä (Nato) sekä Ranskan siirtomaavallan säilyttämistä Indokiinassa ja Algeriassa.[1] Hän joutui toimimaan ulkoministerinä tappiollisen Điện Biên Phủn taistelun aikana.
Bidault oli aiemmin ollut Charles de Gaullen ystävä ja tukija, mutta de Gaullen tultua presidentiksi vuonna 1958 erimielisyys Algerian itsenäisyyskysymyksessä rikkoi heidän välinsä. Bidault perusti tuolloin uuden, oikeistolaisen kristillisdemokraattisen puolueen. De Gaullen hyväksyttyä vuonna 1961 Algerian itsenäistymisen Bidault julisti hänen hallintonsa olevan laiton ja perusti oman kansallisen vastarinnan neuvoston. Se tuki terroristisia keinoja Algerian itsenäistymisen estämiseksi. Bidault pakeni maasta vuonna 1962 sen jälkeen kun häntä oli syytetty salaliitosta ja hänen parlamentaarinen koskemattomuutensa oli kumottu. Hän asui vuosina 1963–1967 Brasiliassa. Hän palasi Ranskaan vuonna 1968 sen jälkeen kun hänen pidätysmääräyksensä oli peruutettu. Bidault perusti palattuaan vielä Mouvement pour le justice et la liberté -nimisen oikeistopuolueen, mutta ei saavuttanut enää merkittävää vaikutusta politiikassa.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Georges Bidault Wikimedia Commonsissa
- Georges Bidault (ranskaksi) Assemblée Nationale