Kytöviljely
Kytöviljely eli kydönpoltto on historiallinen polttoviljelymenetelmä, jossa pellon ruokamultakerrosta poltettiin maata lannoittavaksi tuhkaksi. Kydötettävälle maalle kerättiin puunrunkoja, oksia ja risuja, jotka ladottiin pitkiksi kasoiksi. Puuaineksen päälle asetettiin ruokamullan kyntöviilloksia ja turpeita. Puiden ja maa-aineksen annettiin palaa vähitellen tuhkaksi, joka levitettiin pellolle ja kynnettiin maahan. Kytöviljely oli tavallista puuttomilla kovilla mailla ja alavilla niityillä. Kytöviljely erosi kaskiviljelystä siinä, että kydötettäessä multaa paloi runsaasti kun taas kaskenpoltossa maan pinta yleensä vain kärventyi.[1][2]
Suomessa harjoitetusta kytöviljelystä on tietoja 1600-luvulta lähtien.[2] Sitä harjoitettiin varsinkin Hämeessä sekä Lounais- ja Länsi-Suomessa[1] Koska kydönpoltto oli ryöstöviljelyä, joka useana vuonna toistuessaan hävitti ruokamullan vähitellen kokonaan, valtio kielsi sen harjoittamisen vuoden 1753 metsäasetuksessa. Siitä huolimatta se oli joillakin paikkakunnilla käytössä vielä 1800-luvulla.[2][3] Entisaikoina käytössä ollutta rahkasoiden pintakerroksen kydöttämistä ei pidetä varsinaisena kytöviljelynä.[1]