Kuorikaapu

liturginen vaate

Kuorikaapu (lat. pluviale) on piispan tai papin juhlallisissa kirkollisissa toimituksissa ja juhlallisissa rukoushetkissä käyttämä liturginen vaate. Se muistuttaa viittaa, ja on auki levitettynä puoliympyrän muotoinen. Se on edestä avoin ja se pidetään kiinni rinnan kohdalta hihnalla tai soljella. Siinä on usein leveä, koristeltu reunus. Alkuperäinen huppu, jota ei tarvittu kirkkosalissa, on kehittynyt koristelluksi selkäkilveksi (lat. clipeus).

Helsingin hiippakunnan piispa Aimo T. Nikolainen pukeutuneena kuorikaapuun, kädessään piispansauva ja kaulassaan piispanristi

Kuorikaapu vakiintui liturgiseksi asuksi läntisessä kirkossa 1000-luvulla. Keskiajan lopulla se oli vakiintunut piispojen ja pappien jumalanpalvelusasuksi messun ulkopuolella, vihkimyksissä ja juhlallisissa rukoushetkissä. Reformaation jälkeen sen käyttö väheni Ruotsi-Suomessa ja jäi eimmäkseen piispojen käyttöön. Siten Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kuorikaapua on useimmiten nähty piispojen liturgisena juhla-asuna, mistä on syntynyt virheellinen nimitys "piispankaapu". Kuorikaapu puetaan kuoripaidan (rökliinin) ja stolan päälle (Suomen ev.-lut. kirkossa käytännössä useimmiten alban päälle).[1]

Vanhin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispankaapu on Turun tuomiokirkossa säilynyt kuorikaapu vuodelta 1730. Vuonna 1751 hankittiin kuningas Adolf Fredrikin kruunajaisiin Pariisista kaikille Ruotsi-Suomen piispoille samantyyppiset, yhtenäisen sarjan muodostavat piispankaavut. Nämä kaavut ovat edelleen niin Turun kuin Porvoon hiippakuntien tuomiokirkoissa.[2]

Kuorikaapu muistuttaa ortodoksisen kirkon piispan ja munkin mantiaa.

Messun selebrantti, messua johtava piispa tai pappi ei koskaan käytä kuorikaapua, vaan messukasukkaa.

Lähteet muokkaa

  1. Tauno Sarantola, Pentti Lempiäinen, Päikki Prija, Mirja Fröberg: Kirkkotekstiilit, s. 27,28. Kirjaneliö, 1988. ISBN 951-600-748-1.
  2. Riikka Kaisti (toim): Ornatum Episcoporum Suomen piispojen liturginen asu, s. 37-38. Suomen kirkon hiippakunnat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun tuomiokirkkomusep. ISBN 951-95604-3-2, 2000.

Aiheesta muualla muokkaa