Tämä artikkeli käsittelee homokulttuuria. Korttelirallista on toinen artikkeli.

Kruisailu (engl. cruising) on homokulttuuriin kuuluva termi ja toiminta, joka tarkoittaa kuljeskelua, jonka tavoitteena on löytää seksiseuraa.

Kruisailu oli yleisempää aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli laissa sekä vallitsevissa normeissa kiellettyä, vainottua ja paheksuttua. Monet homomiehet elivät kaapissa ja viharikosten pelossa, joten ainoa tapa löytää seuraa, toteuttaa itseään sekä omaa seksuaalista suuntautumistaan, oli kruisailemalla. Kruisailu syntyi tarpeesta tavata muita seksuaalivähemmistöön kuuluvia, mutta koska sellaista ei voinut julkisesti tehdä, täytyi tapaamisten pysyä salassa ja piilossa. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ja aseman parannuttua sekä sitä myötä LGBTQ+-ihmisille suunnattujen tilojen ja seurustelusovellusten yleistyttyä kruisailu on vähentynyt.[1][2]

Historia muokkaa

Kruisailua on todennäköisesti harjoitettu jo antiikin Roomassa ja ylipäätään siitä lähtien, kun homoseksuaalisuutta on pidetty paheksuttavana ja rangaistavana asiana.[3]

Tunnettuja tapahtumia kruisailun historiassa on esimerkiksi vuoden 1810 tapaus, jossa poliisit pidättivät ryhmän Vere Street Coterie (suom. Vere Streetin klikki) nimellä kulkeneita miehiä Lontoossa. Miehet pidätettiin rakennuksesta, johon heillä oli tapana kokoontua viettämään aikaa sekä harrastamaan seksiä muiden miesten kanssa. Useita miehiä tuomittiin vankeuteen ja kaksi hirtettiin "sodomian harjoittamisen vuoksi."[4][5]

1960- ja 70-luvun Yhdysvalloissa alkanut liikehdintä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta ja pride-kulttuurin syntyminen nostivat myös kruisailun huippuunsa, ja ilmiöstä tuli länsimaissa näkyvämpi kuin koskaan aikaisemmin. Kruisailualueiden sijainnit eivät olleet enää pelkästään homojen sisäpiiritietoa, vaan toiminnasta tuli avoimempaa ja yleisempää. 1980-luvun AIDS-epidemian myötä miesten välinen seksi sekä kruisailukulttuuriin kuuluvat irtosuhteet saivat viharikoksen kohteeksi joutumisen rinnalle uuden uhan viruksesta.[1][2]

Kun kruisailualueet eivät olleet enää pelkästään seksuaalivähemmistöön kuuluvien omassa tiedossa, niissä alettiin tehdä myös viharikoksia ja homofobian motivoimia pahoinpitelyitä.[6][7] Nykyään kruisailu on länsimaissa harvinaisempaa, sillä seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat parantuneet, eikä heidän tarvitse enää samalla tavalla tavata toisiaan vain piilossa.lähde?

Kruisailu Suomessa muokkaa

Helsingissä on ollut lukuisia kruisailupaikkoja, esimerkiksi Stockmannin miestenvessat, Alppipuiston kalliot, Haapaniemenkenttä sekä Kaivopuiston "Kirsikkapuisto".[8][9] Tunnetuin kruisailualue Suomessa on Helsingin Mäntymäen ja Laakson kalliot sekä metsät. Paikka oli aktiivisimmillaan 1960–70-luvulla, mutta on yksi harvoista kruisailualueista, jotka ovat edelleen kyseisessä käytössä.[10][11]

Suomessa homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistettiin laista 1971.[12] Muun muassa Esplanadinpuisto oli kuitenkin tunnettu kruisailualue jo 1940-luvulla.[9]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b A Brief History of Gay Cruising – Brian Gerald Murphy briangerald.com. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  2. a b maude: The Origins of Cruising. Medium. 19.6.2020. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  3. Los Angeles Review of Books Los Angeles Review of Books. 12.6.2019. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  4. A Brief History of Gay Cruising – Brian Gerald Murphy briangerald.com. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  5. Remembering the Vere Street Coterie: a story of gay community, a police raid and library censorship blogs.bl.uk. Viitattu 25.5.2021.
  6. Magda Ibrahim, Justin Davenport: Blackheath victim: ‘I was attacked by thugs at gay cruising spot too' www.standard.co.uk. 10.4.2019. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  7. Warning as robbers target gay men in ‘cruising’ spots Your Local Guardian. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
  8. Harald Olausen: Tom of Filnandin salaiset muistelmat, s. http://kulttuuriklubi.com/wp-content/uploads/Tom-of-Finlandin-salaiset-muistelmat/PDF.pdf. Harald Olausen, Kulttuuriklubi, 2017.
  9. a b Sateenkaariyhteisöt ry: Tom of Finlandin öinen kävelyreitti ranneliike.net. 26.6.2016. Viitattu 25.5.2021.
  10. Hulivilipoika: Hulivilipoika: Homohistoriallinen Helsinki 5: Balladi Robin Hoodista Hulivilipoika. torstai 10. heinäkuuta 2014. Viitattu 25.5.2021.
  11. Post-homot City. Viitattu 25.5.2021.
  12. Jussin, 67, tarina: Tällaista on ollut olla homo Suomessa – Ystäviä kuoli aidsiin, seuraa etsittiin metsästä, ja vauvakuume iski Yle Uutiset. Viitattu 25.5.2021.