Korpunoin kunta Lomonosovin piirin kartalla.

Korpunoi[1] (ven. Горбунки́, Gorbunki) on kylä ja maalaiskunta Leningradin alueen Lomonosovin piirissä Venäjällä. Kylä sijaitsee Nuolijoen varrella Pietarin lounaispuolella. Korpunoin kylässä on 7 600 ja kunnassa 9 700 asukasta (vuonna 2010).[2]

Korpunoin kunnan pinta-ala on 33,7 neliökilometriä. Se rajoittuu Lomonosovin piirin Annamoision, Teppolan ja Ropsunhovin kuntiin sekä Pietarin kaupungin Pietarhovin piiriin. Keskuskylän Korpunoin lisäksi kuntaan kuuluvat seitsemän kylää: Raikkosi eli Nuolijoki (ven. Райкузи, Raikuzi), Rospeekka (Разбегаево, Razbegajevo), Sameraisi (Новополье, Novopolje), Srednjaja Kolonija (Средняя Колония), Staryje Zavody (Старые Заводы), Vellankontu (Велигонты, Veligonty) ja Ylä-Kalanisto (Верхняя Колония, Verhnjaja Kolonija).[2]

Toiseen maailmansotaan saakka seudulla asui venäläisten lisäksi inkerinsuomalaisia ja saksalaisia.[2] Raikkosi, Rospeekka ja Sameraisi kuuluivat Hietamäen luterilaiseen seurakuntaan. Jälkimmäisessä oli myös ortodoksisia inkerikkoja.[3] Nuolijokeen laskevan Mustajoen suussa sijaitseva kunnan entinen keskuspaikka Staryje Zavody on saanut alkunsa 1700-luvun alussa syntyneestä Strelnan tiilitehtaan työläisasutuksesta. Vuonna 1810 Nuolijoen varrelle perustettiin saksalaisia siirtokuntia. Venäläisessä Korpunoin kylässä oli suuriruhtinaan kartano.[2]

Nykyään Korpunoi on Lomonosovin piirin suurin asutuskeskus. Siellä toimii Lomonosovskajan suurkanala, joka on yksi Euroopan suurimmista.[2] Kunnassa on keskikoulu, Korpunoin ja Rospeekan kulttuuritalot, kaksi kirjastoa ja poliklinikka. Nähtävyyksiin kuuluu entisen Korpunoin kartanon puisto. Kunnan alueella on laajoja puutarhapalsta-alueita.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 61. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  2. a b c d e Ofitsialnyi sait munitsipalnogo obrazovanija Gorbunkovskoje selskoje poselenije: Istoritšeskaja spravka gorbunki-lmr.ru. Viitattu 25.7.2010. (venäjäksi)
  3. Keski-Inkeri: kylä ja tiekartta (seurakuntaluettelo). Ingriainfo oy, 1993. ISBN 951-96326-1-1.
  4. Ofitsialnyi sait munitsipalnogo obrazovanija Gorbunkovskoje selskoje poselenije: Sotsialno-ekonomitšeskoje razvitije gorbunki-lmr.ru. Viitattu 25.7.2010. (venäjäksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa