Teppola[1] (ven. Низино, Nizino) on taajama ja maalaiskunta Leningradin alueen Lomonosovin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Pietarhovin eteläpuolella ja rajoittuu pohjoisessa Pietarin kaupungin alueeseen. Asukkaita on 2 700 henkeä (vuonna 1997).lähde?

Teppolan keskuskatu.

Kuntaan kuuluvat lisäksi seuraavat asutuskeskukset: Kuusoja (Луизино, Luizino), Kylänpää (Сашино, Sašino), Luukkala tai Lukkala (Мишино, Mišino), Minino (Минино), Mustaoja (Владимирово, Vladimirovo), Myllysi (Марьино, Marjino), Porola (Костино, Kostino), Ristikylä (Ольгино, Olgino) ja Teppois-Soikkina (Санино, Sanino).

Kylät muodostivat ennen Tyrön luterilaisen seurakunnan Papinkonnun puolen, joka mainitaan jo keskiajalla nimellä Popova Gora (Попова Гора). Myöhemmin suomalainen nimi muovautui venäläiseen muotoon Babigon (Бабигон). Asukkaat olivat luterilaisia inkerinsuomalaisia lukuun ottamatta Porolan kylää, jossa asui ortodoksisia inkeroisia.

Nikolai I:n aikana Papinkonnusta tuli osa Pietarhovin eteläistä maisemapuistoa (Луговой парк, Lugovoi park). Arkkitehti Andrei Stackenschneider suunnitteli 85 hehtaarin laajuiseen puistoon puutarhoja, lampia, huvimajoja, ortodoksikirkon sekä Papinkonnun mäelle Belvederin (Бельведер) palatsin, josta avautuu näkymä Suomenlahdelle ja Pietariin. Samalla seudun kylät järjestettiin uudelleen säännöllisen asemakaavan mukaan ja niille annettiin uudet venäläiset nimet enimmäkseen keisariperheen jäsenten mukaan.

LähteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 159. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).

Aiheesta muuallaMuokkaa