Korpiselän ortodoksinen kirkko

Korpiselän Pyhän Nikolaoksen kirkko oli Korpiselän ortodoksisen seurakunnan pääkirkko Korpiselän kirkonkylässä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella Raja-Karjalassa. Nykyisin hylätty ja raunioitunut kirkko sijaitsee Loimolan kunnan pohjoisosassa Suojärven piirissä Venäjällä noin kahden kilometrin päässä Suomen rajasta.

Korpiselän Pyhän Nikolaoksen kirkko
Korpiselkä orthodox church altar.jpg
Sijainti Korpiselän kirkonkylä, Korpiselkä
Seurakunta Korpiselän ortodoksinen seurakunta
Rakentamisvuosi 1898
Suunnittelija V. I. Barankejeff
Materiaali puu
Tyylisuunta ristikirkko
Poistui käytöstä 1944 alueluovutusten myötä
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

RakentaminenMuokkaa

Vuonna 1789 valmistunut Korpiselän edellinen kirkko ei vastannut enää 1800-luvun lopulla kokonsa puolesta seurakunnan tarpeita, jonka vuoksi päätettiin rakentaa uusi kirkko. Uutta kirkkoa päästiin rakentamaan nopeasti, kun kauppiaspariskunta Saveli ja Maria Koivunen lahjoittivat vuonna 1896 kirkon rakentamiseen 25 000 markkaa, joka oli noin puolet rakentamiskustannuksista.[1] Kirkon suunnitteli arkkitehti V. I. Barankejeff[1] ja rakennustöitä valvoi rakennusmestari J.V. Mäkinen.[2] Kirkko valmistui vuonna 1898 vanhan kirkon viereen[2] ja samana vuoden lokakuussa piispa Antoni vihki kirkon, joka edeltäjänsä tavoin pyhitettiin Pyhälle Nikolaokselle.[1] Uusi ja vanha kirkko sijaitsivat vierekkäin vuoteen 1903 asti, jolloin vanha kirkko siirrettiin Korpiselän itäosassa sijainneeseen Ägläjärven kylään ja tunnettiin tämän jälkeen Ägläjärven kirkkona.[2]

UlkoasuMuokkaa

Kirkko rakennettiin hirrestä, katto pellistä, julkisivu vuorattiin laudoituksella ja maalattiin keltaiseksi.[2][3] Malliltaan se on ristikirkko, jonka yhden ristivarren päässä on kolminivelinen kellotorni ja ristikeskuksen päällä oli kupolitorni. Kirkon korkeus on kahdeksan metriä, kellotornin 38,5 metriä ja keskikupolin korkeus oli 17,5 metriä.[2] Kellotornin kaksi ensimmäistä kerrosta ovat nelikulmaisia ja niiden päällä on kahdeksankulmainen kellohuone, jonka katto päättyy sipulikupoliin, jonka huipussa oli risti. Myös ristikeskuksen päällä oleva kupolitorni oli kahdeksankulmainen ja sen huipussa oli myös sipulipuli ja risti. Sisäänkäynnit sijaitsevat ristivarsien päissä ja kellotornin alaosassa. Kirkkoa korjattiin vuosina 1927 ja 1931.[2] Tuolloin uusittiin kosteudesta kärsineitä kellotornin puuosia ja ilmeisesti tällöin lisättiin myös pienet puiset katokset julkisivun ikkunoiden päälle ja koristeet ensimmäisen kerroksen räystään alle.[3]

SisäosatMuokkaa

 
Korpiselän kirkon ikonostaasia ja alttaria.

Kirkon ikonit tilattiin Valamon luostarista ja irtaimistoa lahjoitti korpiselkäläiset sukujuuret omaava sortavalalainen kauppiaan rouva Moldakov.[4] Kirkon ikonostaasi oli matala ja yksikerroksinen.[3] Alttari-ikonin aiheena oli Kristuksen ylösnousemus.[5] Ikonostaasi koostui neljästä kiilakaarisesta seinämästä. Keskellä olevien kuninkaanovien vasemmalla puolella oli Jeesus-lasta käsivarsillaan pitelevä Jumalanäiti ja oikealla puolella kokovartalokuva siunaavasta Jeesuksesta, joiden lisäksi ikonostaasin sivuosissa oli kuvattu ylienkelit Mikael ja Selafiel, joista jälkimmäinen oli harvinainen aihe ikonostaaseissa.[4] Ehtoollisen asettamisen ikonia ei ollut poikkeuksellisesti sijoitettu ikonostaasiin,[3] vaan se oli ikonostaasin yläpuolella kirkkosalin seinässä.[4] Ehtoollisen asettamisen sivuilla olivat alttarikaarta myötäillen aiheet: Kristuksen hautaanlaskeminen ja ylösnousemus.[4] Alttarin oikeallapuolella olevassa porrasnurkkauksessa oli kastekappeli, jonka taustalla oli isokoinen Jeesus siunaa lapsia taulu.[4] Alttarin vasemmalla puolella oli kärsimyskappeli, jonka taustalla oli isokokoinen Golgata-aihe.[4] Kellotornissa oli kuusi kelloa.[1]

Kirkon ja irtaimiston kohtaloMuokkaa

Talvisodassa Neuvostoliitto onnistui valtaamaan vain Korpiselän itäisimmän osan, mutta rauhanteossa 1940 oli suurin osa kunnasta luovutettava, niin myös kirkonkylä. Kirkko jäi hyväkuntoisena vain kahden kilometrin päähän uudesta rajasta. Talvisodan jälkeen neuvostoliittolaiset olivat pitäneet kirkkoa ilmeisesti jonkinlaisena keittiönä ja sen sisäosa olivat nokeentuneet.[1] Kun alue vallattiin takaisin jatkosodassa 1941 korjasi kotiseudulleen palannut Korpiselän väestö kirkon, mutta 1944 kirkko oli jätettävä uudelleen. Tämän jälkeen neuvostoliittolaiset ovat käyttäneet kirkkoa ilmeisesti karjasuojana[1]. Nykyisin rakennus on hylätty ja sen ristikeskiön kupolitorni on romahtanut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.[6]

Korpiselän kirkon kellot evakuoitiin jatkosodan vetäytymisvaiheessa. Suurin kello on nykyisin Hoilolan ortodoksisessa kirkossa.[7] Evakuoidut ikonostaasin ikonit päätyivät evakkotaipaleen jälkeen vuosina 1955-1957 entiseen apteekkirakennukseen rakennettuun Kiuruveden ortodoksisen kirkon ikonostaasiin, jossa niiden järjestys säilyi samana kuin Korpiselässäkin.[5] Myös alttari-ikoni sijoitettiin Kiuruveden kirkkoon, mutta ikonostaasin yläpuolista Ehtoollisen asettamista ei sen huonokuntoisuuden vuoksi Kiuruveden kirkkoon sijoitettu.[5] Korpiselän kirkkosalin sivuseinillä olleet neljä isokokoista maalausta sijoitettiin Karjalahden ekumeenisen keskuksen seinille.[5] Korpiselän kirkon ikoneja on luovutettu myös Pielaveden seurakuntaan, Sotkamon rukoushuoneeseen, Siilinjärven ja Lapinjärven kirkkoihin sekä Iisalmen Evakkokeskukseen.[5] Korpiselän kirkon kaksi kynttiläkruunua sijoitettiin Kajaanin ja Kiuruveden kirkkoihin.[8]

LähteetMuokkaa

  • Koponen, Paavo: Karjalan kirkkokummut. Espoo: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7.
  • Thomenius, Kristina & Laukkanen, Minna (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Koponen 1999, s. 79
  2. a b c d e f Kemppi, Hanna: Seurakuntakirkkojen ja rukoushuoneiden hakemisto, s. 134-135. Teoksessa Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide, 1997.
  3. a b c d Kemppi, Hanna: Karjalan ja Petsamon ortodoksisten seurakuntien arkkitehtuuri, s. 104. Teoksessa Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide, 1997.
  4. a b c d e f Sturm, Päivi: Luovutetun alueen ortodoksinen kirkkotaide, s. 171-173. Teoksessa Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide, 1997.
  5. a b c d e Sturm, Päivi: Luovutetun alueen ortodoksinen kirkkotaide, s. 187-188. Teoksessa Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide, 1997.
  6. Tyrvännön pojat jatkosodassa (Korpiselkä ja Ristikangas) Tyrväntö-verkko. Tyrväntö-Seura. Viitattu 30.11.2010.
  7. Kangas, Kauko: Rajakarjalaiskylät – Hoilola – Kirkko (Kirkonkellot) kiinet.com. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 30.11.2010.
  8. Thomenius 1997, s. 269

Aiheesta muuallaMuokkaa