Konstantin Stanislavski
Konstantin Stanislavski, (alun perin Konstantin Sergejevitš Aleksejev, ven. Константи́н Серге́евич Станисла́вский / Алексе́ев, 17. tammikuuta (J: 5. tammikuuta) 1863 Moskova – 7. elokuuta 1938 Moskova) oli venäläinen teatteriohjaaja ja -teoreetikko sekä teatteripedagogi. Hän on vaikuttanut perustavanlaatuisella tavalla etenkin näyttelijäntyön teoriaan niin Venäjällä, kuin Euroopassa Yhdysvalloissakin.[1]
Nuoruus muokkaa
Stanislavski syntyi varakkaaseen perheeseen ja sai vanhempiensa kautta vaikutteita Moskovan taide- ja kirjallisuuspiireistä. Isä tuki poikansa alkavaa teatteriuraa rakennuttamalla tälle parikin yksityisnäyttämöä. Vuosina 1888–1898 Stanislavski näytteli näiden näyttämöiden esityksissä.[1] Stanislavskin tuolloisiin läheisiin työtovereihin lukeutui muun muassa tuleva kumouksellisen neuvostoteatterin pioneeri Vsevolod Meyerhold, joka kuitenkin myöhemmin otti etäisyyttä mestariinsa.lähde?
Moskovassa 1880-luvulla vierailleen saksalaisen Meinigenin teatterin vierailu oli Stanislavskille tärkeä. Saksalainen teatterinjohtaja Ludwig Chronegk johti seuruettaan autoritäärisesti ja osoitti Stanislavskille, kuinka esteettisesti korkeatasoisiin tuloksiin päästään, kun seurue toimii yhtenäisesti, tiukan kontrolloidusti johtajansa näkemyksen alaisena. Sen pohjalta Stanslavski vähitellen kehitti psykologisen realismin nimellä tunnetun työskentelytavan.[1]
Käytännön teatterityö muokkaa
Stanislavskin ensimmäinen oma ohjaustyö oli vuonna 1891 esitetty Leo Tolstoin Valistuksen hedelmät. Se johti hänet yhteistyöhön kirjailija Vladimir Nemirovitš-Dantšenkon kanssa. Yhteistyöstä tuli monen vuosikymmenen mittainen. He perustivat vuonna 1898 Moskovan taiteellisen teatterin (MChAT), josta muodostui kokeiluteatteri. Sen ensimmäinen esitys oli Aleksei Tolstoin käsikirjoittama ja Stanislavskin ohjaama näytelmä Tsaari Feodor Joannovitš, joka sai ensi-iltansa 14. lokakuuta 1898. Teatterin varsinainen läpimurto tapahtui vielä samana vuonna, kun Stanislavski ohjasi Anton Tšehovin Lokin. Vuoteen 1928 asti hän johti Moskovan taiteellista teatteria, vaikkakin hän teki samaan aikaan ohjaustöitä muissakin teattereissa.[1]
Stanislavskin näytelmäharjoituskaudet olivat hyvin pitkiä, jopa yli vuoden kestäviä. Tyyli muuttui jonkin verran vuonna 1906, jolloin hän ajautui teatterikäsityksessään kriisiin. Sen jälkeisiä ohjauksia olivat muun muassa Knut Hamsunin Elämän näytelmä, Leonid Andrejevin Elomme päivät ja Ivan Turgenevin Kuukausi maalla.[1]
Teatteriteoria muokkaa
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Stanislavski aloitti Venäjän teatteritaiteessa uuden vaiheen. Hänen mielestään teatterilla oli tärkeä yhteiskunnallinen merkitys. Silti hän halusi teatterin olevan epäpoliittista taidetta. Koska näytelmällä oli suuri vaikutus katsojiin, piti teatterin olla korkeatasoista ja kasvattavaa.[1]
Stanislavskin tunnetuimpia näyttelijäntyöhön liittyviä käsitteitä ja metodeja on tunnemuisti, joka tarkoittaa sitä, että näyttelijä käyttää omia henkilökohtaisia muistojaan ja niihin liittyviä tunnetiloja roolin rakentamiseen. Stanislavskiin on usein liitetty käsite psykologinen realismi, joka tarkoittaa sitä, että roolihenkilöiden rakentamisessa pyritään totuudenmukaisuuteen. Tunnemuistin, psykologisen realismin ja muiden Stanislavskin varhaisten teorioiden pohjalta Lee Strasberg alkoi opettaa Yhdysvalloissa metodinäyttelemistä. Tähän pohjautuvan koulutuksen ovat saaneet useat eturivin yhdysvaltalaiset näyttelijät, ehkä tunnetuimpana heistä Marlon Brando.
Toinen Stanislavskille keskeinen psykologiseen realismiin liittyvä ajatus teatterin tekemisestä on niin kutsuttu "maaginen jos", joka tarkoittaa sitä, että näyttelijöiden täytyisi näytellä kuin heidän esittämänsä tapahtumat olisivat totta. Heidän ei siis pitäisi ajatella yleisöä, vaan olla kuin yleisön paikalla olisi neljäs seinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut jokapäiväisen elämän siirtämistä näyttämölle sellaisenaan, käsittelemättömänä. Stanislavskin mukaan näyttämön totuudelle oli ominaista, ettei se ole sama kuin elämän totuus. Totuudenmukaisuuden tavoittelu oli hänen teatterityönsä lähtökohta.
Stanislavski ei missään vaiheessa elämäänsä kehittänyt lopullista tai yhtenäistä teoriaa, vaan korjasi ja muutti ajatuksiaan jatkuvasti. Elämänsä loppuvaiheessa hän alkoi nähdä fyysisen toiminnan yhä olennaisempana näyttelijäntyössä ja tunteiden ilmaisemisessa: painopiste alkoi siirtyä siihen, että roolin esittämisen vaativat tunteet ja totuus tulivat fyysisen toiminnan ja tekojen kautta, ulkoapäin sisälle, eikä toisin päin, mihin suuntaan varhaiset ajatukset olivat enemmänkin viitanneet. Lee Strasberg ei kuitenkaan pitänyt Stanislavskin uusista ajatuksista, ja voikin katsoa, että metodinäytteleminen alkoi Yhdysvalloissa kehittyä varhaisen Stanislavskin ja Strasbergin tulkinnan pohjalta omaan suuntaansa, siinä missä Stanislavski itse kehitti ajatuksiaan ja käytännön teatterityötään toiseen suuntaan. Yhä keskeisemmäksi nousi fyysisen toiminnan lisäksi ohjaajan sijasta näyttelijä.
Uransa loppuvaiheessa Stanislavskin keskeiseksi työskentelymetodiksi nousivat roolinrakennukseen ja tekstintulkintaan liittyvät tehtävät, joita hän antoi näyttelijöille. Käänne tähän fyysiseen toimintaan tapahtui vuonna 1933, viisi vuotta ennen Stanislavskin kuolemaa.
Suomennetut teokset muokkaa
- Elämäni näyttämötaiteen palveluksessa, suom. Eino Westerlund. WSOY, 1946, u.p. WSOY, 1966 (Taskutieto) (alkuteos 1924)
- Näyttelijän työ, omakohtaisen luovan eläytymisen saavuttamiseksi: oppilaan päiväkirja (1936, suom. Juhani Konkka, 1951) Työväen näyttämöiden liitto, 1951. u.p. Lasipalatsi 2001 ISBN 951-9351-77-9; näköisp. Helsinki: ntamo 2012 ISBN 978-952-215-332-6
- Luonteen kehittäminen, näyttelijäntyö II suom. Ulla-Liisa Heino. Tammi, 1970 (alkuteos 1948)
- Näyttelijän työ (Rabota aktera nad soboi) toimittanut ja suomentanut Kristiina Repo. Tammi, 2011 ISBN 978-951-31-5845-3 Huomautus: s.. 922-926: Sanasto. (uusi suomennos)
- Näyttelijän roolityöskentely: Näyttelijäntyö 3, suom. Kristiina Repo. Aula & Co 2017 ISBN 978-952-7190-49-4[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f ”Stanislavski, Konstantin”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6449. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9.
- ↑ Näyttelijäntyö Finna.fi (sisältää sisällysluettelon)
Kirjallisuutta muokkaa
- Taisto-Bertil Orsmaa: ”Stanislavski ja Brecht, uudistajat”. Filmihullu 1/1974.
- V. O. Toporkov, Toiminnasta tunteeseen, Teak 1984
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konstantin Stanislavski Wikimedia Commonsissa
