Klamilan kirkko on kyläkirkko Virolahden kunnan Klamilan kylässä. Puurakenteisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Veli Klami ja se valmistui vuonna 1955. Kirkkosalissa on 200 istumapaikkaa ja rakennuksessa on kerhohuone.

Klamilan kirkko
Klamilan kirkko
Klamilan kirkko
Sijainti Museotie 1903, 49860 Virolahti
Koordinaatit 60°30′58.7″N, 027°27′24.0″E
Seurakunta Haminan seurakunnan Virolahden kappeliseurakunta
Rakentamisvuosi 1955
Suunnittelija Veli Klami
Materiaali puu
Istumapaikkoja 200
Tyylisuunta modernismi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Klamilan kirkon syntyhistoria alkaa 1920-luvulta, jolloin perustettiin Klamilan rukoushuoneyhdistys hankkimaan varoja oman kirkon rakentamiseksi. Syynä oli lähes parinkymmenen kilometrin matka Virolahden kirkolle. Inflaatio söi kuitenkin kerättyjen varojen arvoa ja kirkon rakentamisen rahoitti lopulta Virolahden seurakunta. Veli Klami suunnitteli veloituksetta rakennuksen, kauppias Juho Klami lahjoitti tontin ja se pystytettiin talkoovoimin paikkakunnalta lahjoituksena saadusta puutavarasta. Kirkko on vihitty käyttöön marraskuussa 1955.[1][2]

Klamilan kirkon kello on alun perin Viipurin hiippakunnan pappien Kallivieren seurakunnalle Viron Inkeriin vuonna 1933 lahjoittama kello. Kello on valmistettu Lokomon tehtaalla Tampereella. Kello kulkeutui inkeriläisten pakolaisten mukana Suomeen 1943.[2]

Kirkon vieressä on akateemikko Uuno Klamin muistomerkki.

Lähteet muokkaa