Lyhdynkantajat

Emil Wikströmin veistokset Helsingin päärautatieaseman pääsisäänkäynnin yläpuolella Helsingissä
(Ohjattu sivulta Kivimiehet)

Lyhdynkantajat ovat Helsingin päärautatieaseman pääovella sijaitsevia veistoksia. Emil Wikströmin suunnittelemat veistokset valmistuivat vuonna 1914. Lyhdynkantajat ovat osa Eliel Saarisen piirtämän jugend-tyylisen rautatieaseman julkisivua.[1]

Lyhdynkantajat
Nimi Lyhdynkantajat
Tekijä Emil Wikström
Valmistumisvuosi 1914
Taiteenlaji graniittiveistos
Sijainti Helsingin päärautatieasema
Paikkakunta Helsinki
Koordinaatit 60°10′14.4″N, 24°56′29.39″E
Pimeällä Lyhdynkantajien kannattelemissa pallolampuissa palaa valo.

Veistosryhmä koostuu neljästä graniittisesta mieshahmosta, jotka kannattelevat pallolamppuja. Jykeväleukaisilla hahmoilla on lihaksikas ylävartalo, mutta niiden alaosana on Saariselle tyypillisellä tavalla kuvioitu pylväselementti. Miesten hiukset on leikattu niin sanotun körttiläisen mallin mukaan. Kerrotaan, että hahmojen mallina oli 1800-luvun lopulla syntynyt torppari Jalmari Lehtinen. Visavuoren puutarhurina palvellut Lehtinen oli toiminut muulloinkin Wikströmin veistosten mallina.[1][2] Visavuoren museossa on useita Lyhdynkantajien kipsiluonnoksia.[3] Graniittifiguurit on todennäköisesti tehty hankolaisessa Ab Granit Oy:ssä, kuten myös Lönnrotin patsaan jalusta.[1][4] Itse kiviveistotyön ovat tehneet kivenhakkaaja nimeltä Talja ja hänen poikansa. Myös Viipurin rautatieaseman karhut ovat edellä mainittujen miesten työtä.lähde?

Lyhdynkantajissa yhdistyy kansallisromanttinen graniittinen jugend-tyyli ja antiikin taide. Saarisen ensimmäisissä suunnitelmissa veistosten aiheena oli karhu, jota oli Kansallismuseon pääportaiden ohella käytetty Viipurin rautatieasemalla. Saarinen päätyi kuitenkin tilaamaan Wikströmiltä nykyiset mieshahmot. Neljä tyyliteltyä jättikokoista mieshahmoa on veistetty saman kipsimallin mukaan. Veistoksia on verrattu egyptiläisen ja assyrialaisen veistotaiteen massiivisiin kiviveistoksiin. Wikström oli kiinnostunut antiikin kuvanveistosta, ja hahmojen esikuvana ovatkin olleet arkkitehtuurissa antiikista lähtien käytetyt hermit eli pilarit, joiden yläosa on veistetty ihmisen, aluksi Hermeen, muotoiseksi. Hermit olivat Wikströmin aikaan ajankohtainen ilmiö myös Wienin arkkitehtuurissa.[5][2] Hahmoissa lamppuineen on nähty myös art deco -vaikutteita.[6]

Lyhdynkantajien suunnittelija Emil Wikström oli yksi Suomen kultakauden taiteen tärkeimpiä kuvanveistäjiä. Hän teki Lyhdynkantajien ohella muitakin arkkitehtuuriin liittyviä veistoksia, kuten Kansallismuseon portaiden karhuveistoksen ja pronssiveistokset Säätytalon päätykolmioon.[1]

Lyhdynkantajat kulttuurissa

muokkaa

Lyhdynkantajat tunnetaan hyvin. Helsingin Sanomien vuonna 2008 julkaiseman kyselyn mukaan Helsingin neljästäsadasta ulkoveistoksesta Lyhdynkantajat oli kymmenenneksi suosituin. Voittaja oli Emil Cedercreutzin Äidinrakkaus, toiseksi tuli Ville Vallgrenin Havis Amanda.[5][7]

VR:n mainoksissa

muokkaa

Laajaan tietoisuuteen Lyhdynkantajat ovat tulleet nimellä ”Kivimiehet” VR:n mainoskampanjan ansiosta. Veistoksia hyödynnettiin printtimainoksissa kuvamanipulaatioiden avulla ja animoituina televisiossa vuodesta 2002 alkaen. Mainoksissa toisinaan jalat alleen saavat veistokset[3] ovat matkustaneet eri kaupungeissa, olleet talvilomalla Lapissa ja keskustelleet Veronan patsaskonferenssissa puhtaammasta ympäristöstä.[5] Kampanja toteutettiin yhteisymmärryksessä Emil Wikströmin tekijänoikeuksia valvovan säätiön kanssa.[8] Kivimieskampanja onnistui hyvin: sympaattisten hahmojen ansiosta VR:n imago uudistui ja junamatkustamisen kiinnostavuus lisääntyi.[9] Kivimieskampanja on saanut palkintoja, kuten tehokkaasta markkinointiviestinnästä jaettavat Grand Effie- ja Gold Effie -palkinnot.[10] Myös Mainostajien liitto palkitsi VR:n Vuoden mainostaja -palkinnolla vuonna 2007.[9]

Muissa yhteyksissä

muokkaa

VR:n mainosten ohella Lyhdynkantajat ovat esiintyneet pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksissa.[3] Kivimiehet on myös puettu erilaisiin asuihin, kuten Suomen jääkiekkomaajoukkuen pelipaitoihin, kasvomaskeihin koronaviruspandemian aikana sekä kirkkaanvihreisiin boleroihin, jotka mukailivat rap-artisti Käärijän esiintymisasua vuoden 2023 Eurovision laulukilpailussa.[11]

Linnanmäen huvipuistoon on rakennettu mukaillut jäljennökset Lyhdynkantajat-veistoksista. Siellä ne kannattelevat puistoa kattojen tasalla kiertävän yksiraiteisen maisemajunan kiskotusta.

Kunnostus kesällä 2013

muokkaa

Veistokset kunnostettiin ja puhdistettiin kesällä 2013. Sen vuoksi ne purettiin osiin ja kuljetettiin Pasilan konepajalle restauroitaviksi. Samalla niissä olevat valaisimet uusittiin ja vaihdettiin LED-valoihin tavoitteena energian­säästö ja samalla varma­toimisuus.[13]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Lyhdynkantajat Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 11.4.2023. Viitattu 11.4.2023.
  2. a b Serlachiuksen taidemuseo (Web Archive) Viitattu 1.12.2009
  3. a b c Kuka taiteili kiviset körttipäät? Turun Sanomat. 5.3.2005. Arkistoitu 18.8.2017. Viitattu 1.12.2009.
  4. Pörssitieto: Granit. Viitattu 3.6.2023.
  5. a b c Tyti Stolt-Grönholm: Kivimiehet, Taideteollinen korkeakoulu, doc-tiedosto 19.4.2009[vanhentunut linkki] Viitattu 1.12.2009
  6. Jenni Mehtonen: Helsingin rautatieaseman kivimiesten pikkusiskot tuhottiin sodassa – kuvat ennen ja jälkeen tuhon YLE. 12.12.2015. Viitattu 11.4.2023.
  7. Seuri, Ville: Kymmenen suosituinta Helsingin Sanomat. 18.7.2008. Viitattu 1.12.2009.
  8. Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 457. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3.
  9. a b Akkanen, Riku-Matti: VR:n kivimiehet hurmaavat charmillaan Taloussanomat. 22.3.2007. Viitattu 1.12.2009.
  10. Kivimiehet, Effie.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Karhu, Otso: Helsingin rautatieaseman kivimiehet puettiin Käärijä-boleroihin Yle. 8.5.2023. Viitattu 14.5.2023.
  12. Malminen, Ulla: Helsingin Rautatieaseman kivimiehet ovat nyt saaneet Kiss-naamiot – Katso kuvat Yle Uutiset. 28.4.2017.
  13. Marju Järvinen: Kivimiehet lähtevät kesäksi kylpyreissulle. Metro, 16.5.2013, nro 93, s. 6. Helsinki: Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.5.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa