Avaa päävalikko
Asetuksen ensimmäinen sivu asetuskokoelmassa.

Kielireskripti eli Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus Suomen kielen asettamisesta yhdenmoisiin oikeuksiin Ruotsin kielen kanssa kaikissa semmoisissa kohdissa, jotka wälittömästi koskevat maan nimen-omaan suomalaista wäestöä (AsK 26/1863) oli keisari Aleksanteri II:n antama säädös, joka kohensi suomen kielen asemaa Suomen suuriruhtinaskunnan valtionhallinnossa. Säädöksen mukaan suomenkielisiä asiakirjoja voitiin jättää virastoihin ja tuomioistuimiin välittömästi asetuksen voimaantulon jälkeen. Tämän lisäksi asetus velvoitti viranomaisia ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, jotta valtion elimet ja laitokset pystyisivät 20 vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta tuottamaan itse suomenkielisiä asiakirjoja. Kielireskripti säädettiin J. V. Snellmanin ehdotuksesta ja esittelystä 1. elokuuta 1863.[1]

Akseli Listo kirjoittaa, että vaikka vuoden 1863 kieliasetus kaikessa pääasiassa edelleen säilytti ruotsinkielen virallisen valta-aseman Suomessa, alkoivat tämän parannuksen hyvät hedelmät pian tulla näkyviin. Suomen kieltä alettiin nimittäin käyttää erilaisissa asiakirjoissa, kuten kiinteistöjen kauppa- ja vuokrakirjoissa, perunkirjoitus- ja jakokirjoissa, velkasitoumuksissa ynnä muissa, jotka siihen asti olivat tuomioistuimille ja virastoille kelvatakseen olleet ruotsiksi kirjoitettavat. Osaltaan tämä vaikutti kirjoitustaidon leviämiseen suomalaisen kansan keskuudessa.[2]

Edeltäviä säädöksiäMuokkaa

Vuoden 1850 säädösMuokkaa

Pääartikkeli: Kieliasetus (1850)

Vuonna 1850 annettiin niin sanottu kieli- eli sensuuriasetus,[3] joka kielsi suomen kielen käyttämisen kirjallisessa toimessa, paitsi uskonnollisten ja taloudellisten aiheiden käsittelyssä.[2]

Vuoden 1851 säädösMuokkaa

Vuonna 1851 annettu julistus[4] määräsi, että suomalaisseudulle virkamiehiksi pyrkivien tuli vuoden 1856 alusta osoittaa osaavansa suullisesti käyttää suomen kieltä.[5]

Vuoden 1858 säädösMuokkaa

Kielireskriptiä edelsi vuonna 1858 annettu julistus,[6] jonka mukaan kirkonkokous- ja pitäjänkokouspöytäkirjat niissä maaseutuseurakunnissa, joissa suomen kieltä jumalanpalveluksissa jo käytettiin, oli kirjoitettava suomeksi.[2]

Katso myösMuokkaa

Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

LähteetMuokkaa

  1. Olavi Junnila: ”Autonomian rakentaminen ja kansallisen nousun aika”, Suomen historia 5, s. 151. Helsinki: Weilin + Göös, 1986. ISBN 951-35-2494-9.
  2. a b c A. ListoKielikysymys. Teoksessa Yhteiskunnallinen käsikirja, s. 149. Helsinki: Kansanvalistusseura, 1910.
  3. Nådig Förordning till Censur-Öfver-styrelsen angående åtskilliga tillägg till författningarne om censuren i landet (8.4.1850).
  4. Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus Palvelusmiehiltä vaadittavasta Suomen kielen taidosta, ja Suomalaisten Translaattorien ottamisesta maalle (1.12.1851).
  5. Facta: 10-osainen tietosanakirja. 3. painos. Osa 4 (Ism–Liv). Helsinki: WSOY ja Tietosanakirja, 1974. ISBN 951-0-01484-2.
  6. Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus kirkon- ja pitäjänkokous-protokollain kirjoittamisesta Suomen kielellä (14.7.1858).