Avaa päävalikko

Kieliasetus eli Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus suomen- ja ruotsinkielen käyttämisestä Suomenmaan tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa (AsK 18/1902) oli 19. kesäkuuta 1902 annettu säädös, joka määräsi tuomioistuinten ja viranomaisten toimituskieleksi sen kielen, jota kunnallistoimessa tuomioistuimen tai viranomaisen virka-alueella käytettiin.[1]

Akseli Liston mukaan tämä asetus teki lopun aiemmin voimassa olleesta virallisesta käännösjärjestelmästä, johon oli liittynyt erinäisiä epäkohtia, mutta toisaalta eräisiin asioihin nähden, joita ei voitu pitää jotakuta yksityistä tai kuntaa erityisesti koskevina, asetus jätti viranomaisten mielivallalle tuntuvan sijan. Ylemmillä viranomaisilla oli tällaisissa tapauksissa valta valita, kumpaa kieltä niissä tahtoivat käyttää. Näihin asioihin kuului osa virallisen toiminnan tärkeimmistä asioista, kuten lainsäätämistä, valtion taloutta ynnä muuta sellaista koskevat asiat. Vuonna 1910 olivatkin asiakirjat sellaisissa asioissa pysyneet suureksi osaksi ruotsinkielisinä.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  1. a b A. ListoKielikysymys. Teoksessa Yhteiskunnallinen käsikirja, s. 149–150. Helsinki: Kansanvalistusseura, 1910.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.