Keystone Patriot oli Suomen paras ravihevonen 1980-luvun alkupuolella ja samalla yksi Euroopan parhaista. Nopea ori oli parhaimmillaan mailin matkoilla ja juoksi Euroopan kauden kärkiajan 13,0 vuonna 1981.

Keystone Patriot
Syntynyt 1976
Kuollut 2005
Sukupuoli ori
Väri tummanruunikko
Rotu amerikkalainen
Synnyinmaa  Yhdysvallat
Rekisteröintimaa  Suomi
Isä Hickory Pride
Emä Passing Speed
Emänisä Speedster
Lähdöt 168: 66-25-51
Autoennätys 1.13,0
Tasoitusennätys 1.15,3
Voittosumma 725 407 €

Erityisen hyvin Patriot menestyi Italiassa. Vuosina 1982-84 se juoksi saapasmaassa 15 lähtöä ja voitti näistä 14. Arvokkain voitto tuli Lotteriasta, jonka ori voitti ensimmäisenä pohjoismaisena hevosena, ja tämä on edelleen suurin suomalaishevosen voittama ravikilpailu.

Elitloppettiin Patriot osallistui kahdesti. Ensimmäisellä kerralla se laukkasi karsintalähdössä, mutta voitti lohdutuslähdön paremmalla ajalla kuin Ideal du Gazeau finaalin. Toisella kerralla se oli neljäs niin karsinnassa kuin finaalissakin. Vuonna 1984 Patriot ei saanut kutsua kilpailuun, mutta kukisti kolmen viikon päästä tuoreen Elitloppet-voittajan The Onionin Premio Duomossa.

Keystone Patriotin ohjastajana toimi yleensä Veijo Heiskanen. Oria valmensi osaomistaja Antti Savolainen ja toinen osaomistaja oli Jarmo Nurmi. Hevosen hoitajana oli Marketta Hovilainen, jonka omistuksessa ori vietti siitosuransa jälkeiset eläkepäivät.

Siitosoriina Patriot vaikutti Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, mutta ehkä lahjakkain sen jälkeläisistä oli Hollannissa syntynyt Nigel Stardust, joka ravasi 2-vuotiaiden Euroopan ennätyksen 14,6 vuonna 1998.

Suurkilpailuvoittoja muokkaa

  • Pennsylvania Sire Stakes (Yhdysvallat) 1978
  • Seinäjoki-ajo (Suomi) 1981, 1982
  • Sweden Cup (Ruotsi) 1981
  • St. Michel-ajo (Suomi) 1981, 1984
  • Vermo Cup (Suomi) 1982
  • Matador Rennen (Saksa) 1982
  • Premio Duomo (Italia) 1982, 1983, 1984
  • Pohjola Grand Prix (Suomi) 1982
  • Johtotähti-ajo (Suomi) 1982, 1983, 1984
  • Lotteria (Italia) 1983
  • Premio U.N.I.R.E. (Italia) 1983, 1984
  • Prix du President (Belgia) 1983
  • Eugen Pylvänäisen muistoajo (Suomi) 1983
  • Campionato Europeo (Italia) 1983, 1984
  • Kultaloimi (Suomi) 1984
  • Number One (Suomi) 1984
  • Kansainvälinen Tuoppi (Suomi) 1984
  • Orivaltikka (Suomi) 1984
  • Grote Prijs der Giganten (Alankomaat) 1985

Lähteet muokkaa

  • Raevuori, Antero: Suuri Suomalainen Ravikirja. WSOY, 1982.
  • Hevosurheilun kuvasto, 1980, nro 2. Suomen Hippos ry.
  • Hevosurheilun kuvasto, 1982, nro 2. Suomen Hippos ry.
  • Hevosurheilun kuvasto, 1983, nro 2. Suomen Hippos ry.
  • Hevosurheilun kuvasto, 1984, nro 2. Suomen Hippos ry.
  • Hevosurheilun kuvasto, 1985, nro 2. Suomen Hippos ry.
  • Hevosurheilun kuvasto, 1986, nro 1. Suomen Hippos ry.

Aiheesta muualla muokkaa