Porin ravirata on Porissa Impolan kaupunginosassa sijaitseva ravirata,[1] jonka omistaa Porin Ravit Oy. Ravirata on valmistunut 1950 ja sen nykyinen katsomorakennus on vuodelta 1969. Kaksikerroksisessa katsomorakennuksessa sijaitsevat totomyyntipisteiden ohella kahvila, anniskeluravintola sekä 600-paikkainen katsomoravintola. Lisäksi raviradan tallialueella toimii Porin kaupungin ympäristöviraston eläinlääkintäyksikkö.[2]

Porin ravirata
Sijainti Ravintie 1, 28130 Pori
Koordinaatit 61.28024°N, 21.48724°E
Avattu 1950 (katsomorakennus 1969)
Remontoitu 1999, 2012
Omistaja Porin Ravit Oy

Vuonna 2017 Porin raviradalla on 24 kilpailupäivää, joista kolme on valtakunnallisia Toto76-kierroksia. Ohjelmassa on viisi suurkilpailua; Kultaloimi, Satakunta Senior, St. Leger, Satakunta-ajo sekä Lämminveristen Suurmestaruus.[3]

Kuninkuusravit Porin raviradalla on järjestetty kuudesti vuosina 1950, 1966, 1972, 1980, 1999 ja 2014.[4] Vuonna 2013 radalla järjestettiin myös Ponikuninkuusravit.[5] Suomen Hippos on palkinnut Porin raviradan vuoden raviratana 2011 ja 2012.[6]

Historia muokkaa

Porin ensimmäiset ravikilpailut muokkaa

Ravikilpailujen järjestäminen aloitettiin Porissa muun Suomen tavoin ilmeisesti viimeistään 1850–1860-luvuilla. Nälkävuosien johdosta kilpailuihin tuli 1860-luvun puolivälin jälkeen vajaan kymmenen vuoden tauko, kunnes helmikuussa 1874 pidetyssä Satakunnan Maanviljelysseuran kokouksessa perustettiin Porin Hevosystäväinseura, jonka puheenjohtajaksi valittiin pormestari F. E. Molander. Yhdistys järjesti ensimmäiset kilpa-ajonsa vielä samana keväänä.[7][8][9] Vuotuiset kilpailut pidettiin tuolloin Kokemäenjoen Herralahden jäällä, jonne oli tehty virstan eli noin kilometrin pituinen rata.[10] Vuosisadan vaihteesta lähtien kilpailuja järjesti hevosystäväinseuran ja Satakunnan Hevosjalostusyhdistysten Liiton ohella myös Porin työväenyhdistykseen kuulunut Porin Ajuriyhdistys.[11]

 
Porin raviradan katsomorakennus ravikilpailujen elokuussa 2011.

Satakunnan hevoskenttä valmistuu muokkaa

Herralahti toimi kilpailupaikkana aina vuoteen 1911 saakka, jolloin Tiilimäen kaupunginosaan valmistui Porin ensimmäinen ravirata. Satakunnan hevoskentäksi nimetyn radan avajaisia vietettiin Satakunnan Maanviljelysseuran 50-vuotisjuhlien yhteydessä 4.-6. elokuuta. Kolmipäiväisten hevoskilpailujen lisäksi järjestettiin myös auto- ja polkupyöräkilpailut, joita radalla jatkettiin myös myöhemmin.[12] Radan omisti aluksi paikallisten hevosharrastajien perustama Satakunnan Hevoskenttä Oy,[13] jolta se vuonna 1914 siirtyi kokonaisuudessaan Satakunnan hevosjalostusyhdistysten liiton haltuun.[14]

Uusi ravirata tuli rakennuksineen maksamaan noin 10 000 markkaa, joka nykyrahassa on vajaat 38 000 euroa. Hiekkakankaalle rakennettu kilometrin pituinen rata oli pohjustettu 3 000 kuormallisella savea. Sen leveys oli 12 metriä, kun muiden Suomen raviratojen leveys oli vain 8–10 metriä. Leveämpi rata mahdollisti volttilähtöjen ajamisen. Radan kaarteissa oli 70 senttimetrin kallistukset. Puurakenteisessa katsomossa oli 540 istumapaikkaa ja vajaat 200 seisomapaikkaa. Katsomorakennuksen sekä alueelle johtavan juhlaportin oli suunnitellut Torkel Nordmanin ja Arthur Fagerholmin arkkitehtitoimisto. Lisäksi sisäkentällä oli neljä metriä korkea tuomaripaviljonki, jonka oli piirtänyt piirieläinlääkäri John Engdahl. Koko rata-alue oli ympäröity pystyaidalla. Satakunnan hevoskenttää pidettiin Suomen nykyaikaisimpana raviratana ja sen ansiosta Porissa pysyttiin ajamaan nyt myös valtionajoja.[15] Hevoskentällä järjestivät omia tapahtumiaan myös muun muassa Porin VPK sekä suojeluskunta ja 1930-luvulla se toimi Tiilimäen TT-ajojen lähtöpaikkana.

Uusi ravirata muokkaa

Vuonna 1942 Porin lentoaseman tuntumassa sijainnut ravirata jäi jatkosodan aikana lentokenttää tukikohtanaan pitäneiden saksalaisten rakentaman uuden kiitotien alle. Saksalaiset maksoivat rata-alueesta Satakunnan hevosjalostusliitolle rahallisen korvauksen, mutta Suomen valtiolta ja Porin kaupungilta ei luvattuja korvauksia aluksi saatu. Lopulta kaupunki luovutti hevosjalostusliitolle maa-alueen Uudenkoiviston kaupunginosasta. Sen nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2040 saakka. Sotavuosien jälkeen Satakuntaan oli jo vuonna 1947 valmistunut talkootyönä tehty Kokemäen ravirata, mutta siitä huolimatta myös Poriin päätettiin rakentaa uusi ravirata. Satakunnan hevosjalostusliiton omistama rata valmistui syksyllä 1949 ja se otettiin käyttöön Kuninkuusraveissa 1950. Radan ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Toivo Pohjala, joka oli ollut mukana jo Satakunnan hevoskentän rakennushankkeessa 40 vuotta aikaisemmin.[16]

 
Porin raviradan jättinäyttö.

Raviradan ensimmäinen katsomo oli puinen katettu avokatsomo, jossa oli istumapaikat 1 700 hengelle. Vuonna 1967 se remontoitiin umpinaiseksi ja lämmitetyksi lasikatsomoksi, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa jo seuraavana syksynä. Uutta katsomorakennusta ryhdyttiin rakentamaan keväällä 1969, ja se valmistui vielä saman vuoden elokuussa. Uuden katsomorakennuksen avajaiskilpailut pidettiin 23. elokuuta, jolloin myös hankkeen puuhamiehenä ollut Toivo Pohjala kuoli helsinkiläisessä sairaalassa. Ravintola- ja istumakatsomon lisäksi rakennukseen tulivat myös tuomariston tilat, jonka vuoksi vanha keskikentällä sijainnut tuomaritorni purettiin samassa yhteydessä. Uudessa katsomorakennuksessa oli 500 hengen istumakatsomo sekä 200 hengen ravintolakatsomo. Rakennukseen otettiin mallia Ruotsista Gävlen raviradalta, jonka piirustukset rakennusmestari Aulis Kaseva muokkasi Porin oloihin sopivaksi. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen moderni ravikatsomo, joka mahdollisti ympärivuotisen kilpailutoiminnan. Tämän ansioista Pori nousi 1970-luvun alkuvuosina maan toiseksi johtavaksi radaksi Käpylän raviradan ohella, kunnes myös muualle Suomeen alettiin vuosikymmenen puolivälissä rakentamaan moderneja raviratoja.[16]

Ensimmäiset valmennustallit Porin raviradalle saatiin 1960-luvun alussa. Ne sijaitsivat nykyisen pysäköintialueen paikalla katsomorakennuksen pohjoispuolella. Vuonna 1972 valmistuivat uudet tallirakennukset rautatien varteen ja samalla vanhat purettiin. Katsomorakennusta remontoitiin vuoden 1999 Kuninkuusravien alla, jolloin vanhan istumakatsomon puupenkit poistettiin ja ravintolakatsomo laajeni 600-paikkaiseksi.[16] Vuonna 2012 koko kavioura uusittiin 250 000 euroa maksaneessa remontissa.[17] Vuonna 2011 raviradalle asennettiin 120 m² suuruinen näyttötaulu, jossa on ravien lisäksi esitetty muun muassa jääkiekko-otteluita.[18]

Porin raviradan alkuperäinen omistaja oli Satakunnan Hevosjalostusliitto ry, joka kuitenkin ajautui 1980-luvun kuluessa pahoihin talousvaikeuksiin ja lopulta konkurssiin vuonna 1991. Kilpailujen järjestämisoikeus siirrettiin vuoden 1992 alussa vastaperustetulle Porin Ravit Oy:lle, ja näin toimintaa pystyttiin jatkamaan keskeytyksettä.[16]

Porin ravirata toimii hevoskilpailuiden lisäksi myös monien muiden tapahtumien näyttämönä. Alueella on vuosikymmenten saatossa järjestetty erilaisia näyttelyitä ja messuja sekä muun muassa moottoripyörien maarata-ajoja.[19] Vuonna 2011 radalla järjestettiin Yyteri beachfutis -turnaus, kun sen pitäminen kiellettiin Yyterissä.[20]

Porissa järjestetyt Kuninkuusravit muokkaa

Vuosi Ravikuningas Ravikuningatar Yleisömäärä
1950 Akapeetus / Jukka Perttula Esta / Pekka Lohioja 19 000
1966 Riuska / Adam Arponen Helätin / Lauri Kokko 15 000
1972 Alo-Valo / Veikko Suikki Tella / Veikko Okkola 17 372
1980 Vekseli / Pentti Savolainen Pimari / Unto Järveläinen 22 117
1999 Viesker / Kaarlo Ahokas I.P. Sukkula / Heikki Parviainen 47 109
2014 Köppinen / Ari Moilanen Mokomani / Jukka-Pekka Kauhanen 32 471

Rataennätykset muokkaa

  • Lämminveriset: Sobel Conway / Olli Koivunen 09,7a / 1600 m – ajettu 24.8.2019.[21]
  • Suomenhevoset: Costello / Risto Tupamäki 21,2a / 2100 m – ajettu 14.4.2018 (täyden matkan autolähetyksen SE:tä sivuava tulos).[21]

Lähteet muokkaa

  1. Karttapalvelu Porin kaupunki. Viitattu 14.3.2013.
  2. Porin kaupungin ympäristövirasto, eläinlääkintäyksikkö Porin Ravit Oy. Arkistoitu 20.3.2017. Viitattu 20.3.2017.
  3. Kilpailukalenteri Suomen Hippos Ry. Viitattu 20.3.2017.
  4. Kuninkuusravit Suomen Hippos Ry. Viitattu 23.8.2011.
  5. Maan parhaat ponit Porissa - Huittisten sisarkolmikko janoaa menestystä 16.8.2013. Yle Uutiset. Viitattu 20.3.2017.
  6. Ravigaala: Porista jälleen vuoden ravirata - katso kaikki palkitut! 18.1.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 20.3.2017. Viitattu 20.3.2017.
  7. Pesu, Vili: Raviurheilun maailma, s. 186. Ranua: Mäntykustannus, 2008. ISBN 978-952-57121-1-7.
  8. Hewosystäwä-yhtiön kokous. Satakunta, 21.2.1874, nro 8, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  9. Kilpa-ajot Porissa. Satakunta, 7.3.1874, nro 10, s. 1-2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  10. Kilpa-ajot Porissa. Sanomia Turusta, 12.3.1875, nro 10, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  11. Porista. Kilpa-ajot. Sosialidemokraatti, 28.12.1907, nro 146, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  12. Suuret rawikilpailut. Satakunta, 15.7.1911, nro 76, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  13. Satakunnan hewosjalostusyhdistyksen liiton syyskokous. Satakunnan Sanomat, 16.10.1912, nro 119, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  14. Satakunnan Hevosjalostusyhdistysten Liiton kevätkokous. Aamulehti, 9.5.1914, nro 105, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  15. Den nya trafbanan. Björneborgs Tidning, 1.8.1911, nro 57, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2017.
  16. a b c d Karkku, Timo: Hyvää ravia Satakunnasta, s. 7–8, 14–22, 26–27. Pori: Satakunnan alueen Hevosjalostusliitto ry, 2007. ISBN 978-952-92203-3-5.
  17. Viljanen, Mika: Porin raviradan kavioura on nyt huippuluokkaa 9.10.2012. Yle Uutiset. Viitattu 20.3.2017.
  18. Porin raviradan uusi jättitaulu näyttää myös Ässien vieraspelit 11.2.2011. Uusi Aika. Viitattu 20.3.2017.
  19. Porin ravirata luottaa tapahtumiinsa 27.7.2011. Yle Uutiset. Viitattu 20.3.2017.
  20. BeachFutis kutistuu - raviradalle tuodaan 200 rekallista hiekkaa 24.5.2011. Yle Uutiset. Viitattu 20.3.2017.
  21. a b Rataennätykset Porin Ravit Oy. Viitattu 20.3.2017.

Aiheesta muualla muokkaa