Ruunikko

Ruunikko on hevosen värinimitys. Ruunikon karva on ruskeaa ja jouhet (harja ja häntä) mustia. Koska jouhet voivat auringossa haalistua lähinnä ruskean tai harmaan näköisiksi, ruunikon tunnistaa varmimmin sen mustista jaloista, korvankärjistä ja turvasta. Ruunikon eri sävyjä ovat esimerkiksi tummanruunikko, punaruunikko ja mustanruunikko. Vaaleanruunikko on sekä todellinen ruunikon vaalea sävy että vanha virheellinen nimitys ruunivoikolle.

Ruunikko
Punaruunikko belgiantyöhevonen
Synonyymit ja lyhenteet
Lyhenne:	rn (mrn, trn, tprn, prn)
Genotyyppi
Geeni:	AA tai Aa ja EE tai Ee.
Selitys:	Vähintään yksi dominoiva geeni sekä A- että E-lokuksessa
Fenotyyppi
Runko:	ruskea
Jouhet:	mustat
Iho:	tumma
Muuta:	mustaa karvaa jaloissa, korvankärjissä ja turvassa
Infobox OK

Niin kutsutuilla villiruunikoilla jalkojen ja pään mustat alueet jäävät hyvin pieniksi ja voivat myös olla mustan sijasta lähinnä tummanharmaita.

Ruskea hevonen voi olla myös rautias, jonka jouhet, jalat, turpa ja korvat ovat ruskeita. Hyvin tummia ruunikoita on silmämääräisesti usein mahdotonta luotettavasti erottaa mustista hevosista.

Varsinkin lämminveriravurit ovat lähes pelkästään ruunikoita.

Periytyminen

Ruunikko on yksi hevosten neljästä perusväristä, joista kolme muuta ovat rautias, musta ja mustanruunikko.^lähde? Vanhentuneen käsityksen mukaan mustanruunikko oli joko mustan tai ruunikon muunnos.

Jokainen hevonen on pohjaväriltään eli geneettisesti jotain näistä neljästä, vaikka väritysfenotyyppi eli -ilmiasu saattaakin muiden väriin vaikuttavien geenitekijöiden vuoksi olla esimerkiksi täysin valkoinen.

Perusvärien periytymiseen vaikuttaa kaksi geenilokusta: E-lokus määrää, voiko hevonen muodostaa mustaa pigmenttiä. Dominoiva alleeli E mahdollistaa mustan pigmentin, mutta resessiivinen ee-genotyyppi estää sen muodostumisen täydellisesti, jolloin hevonen on siis pohjaväriltään rautias. Ruunikkoväritykseen kuuluu mustaa pigmenttiä, joten ruunikon hevosen on oltava genotyypiltään EE tai Ee.

A-lokus määrittää mustan pigmentin jakautumisesta karvoituksessa. Villiruunikkovärityksestä vastaava +-alleeli tavataan niputtaa yhteen tavallisesta ruunikkovärityksestä vastaavan A-alleelin kanssa, koska väritykset ovat hyvin samankaltaiset. Ruunikon suhteen resessiivisesti periytyvät mustanruunikko (t-alleeli) ja musta väritys (a-alleeli). A-lokuksen suhteen ruunikko hevonen voi siis olla AA, At, tai Aa.

Ilman DNA-testejä voidaan ruunikon genotyypistä päätellä joitain seikkoja sen vanhempien ja jälkeläisten perusteella: rautias, musta tai aito mustanruunikko vanhempi tai jälkeläinen kertoo varmuudella, että ruunikon hevosen oma genotyyppi on vastaavasti Ee, Aa tai At. Jos ruunikon genotyyppi on AA EE, se voi saada ainoastaan ruunikoita jälkeläisiä. Täysin ruunikko jälkeläisryhmä voi kuitenkin syntyä myös sattumalta toisenlaisestakin genotyypistä, varsinkin jos jälkeläismäärä on pieni.

Monimutkaisen periytymisen vuoksi ruunikkoväriä on vaikea täysin vakiinnuttaa esimerkiksi rodun ainoaksi väriksi, sillä monen puhtaasti ruunikkovärisen sukupolven jälkeenkin saattaa syntyä lähinnä rautiaita yksilöitä. Näin on käynyt esimerkiksi clevelandinruunikolla. Toisaalta E- ja A-alleelien dominoivuus tarkoittaa sitä, että ruunikkoväritys on helppo karsia kannasta, josta halutaan esimerkiksi vain rautiaita tai mustia.

Sävyt

Ruunikon sävyt vaihtelevat paitsi tummuudeltaan myös vaaleudeltaan. Esimerkiksi mustanruunikko on melkein musta ja punaruunikko on selkeästi punaruskea. Suomessa ruunikon sävyt erotellaan toisistaan ja niillä on eri lyhenteet. Mustanruunikko ja villiruunikko eroavat geneettisesti muista ruunikoista.

• 
  Mustanruunikko: hevonen on osin täysin musta, mutta tietyillä alueilla karva on selkeän ruskeaa
• 
  Tummanruunikko oldenburginhevostamma: karva on paikoin hyvin tummaa mutta selkeästi ruskeaa
• 
  Punaruunikko arabianhevonen: ruskea karva on selkeästi punaruskeaa
• 
  "Perusruunikko": ruskea ei ole erityisen tummaa tai punertavaa
• 
  Vaaleanruunikko: ruskea on vaaleaa, mahdollisesti kellertävää
• 
  Villiruunikko: jalat ovat hyvin vaaleat ja selkeää mustaa on vain etujalkojen vuohisissa

Ruunikkopohjaiset hevosvärit

• Hopeageenin haalistama ruunikko on hopeanruunikko.
• Samppanjageenin haalistama ruunikko on amber champagne (samppanjaväreille ei toistaiseksi ole suomenkielisiä nimiä).
• Yksinkertaisen voikkogeenin haalistama ruunikko on ruunivoikko
• Kaksinkertaisen voikkogeenin haalistama ruunikko on ruunikkopohjainen valkovoikko eli "perlino"
• Hallakkogeenin haalistama ruunikko on ruunihallakko.
• Ruunikkopohjainen päistärikkö on ruunikonpäistärikkö.
• Ruunikkopohjainen kimo on ruunikonkimo.
• Ruunikkopohjainen kirjava on ruunikonkirjava.

• 
  Hopeanruunikko kylmäverinen: hopeageeni on haalistanut harjan ja jalat hopeanharmaaksi
• 
  Ruunikkopohjainen samppanjaväri "amber champagne".
• 
  Ruunivoikko: voikkogeeni on haalistanut peitinkarvan keltasävyiseksi
• 
  Ruunikkopohjainen valkovoikko eli "perlino": kaksinkertainen voikkogeeni on haalistanut värin erittäin vaaleaksi. Jaloissa karva on silti tummempaa, ja oikeassa takajalassa valkoinen sukka erottuu selkeästi.
• 
  Ruunihallakko przewalskinhevonen, jolla on vaalea pangare-kuvio turvassa ja vatsanaluksessa
• 
  Ruunikonpäistärikkö: runko on sekakarvan vaalentamana tullut vaaleanpunervaksi, mutta ruunikon tunnusomainen ruskea peitinkarva näkyy selkeänä päässä
• 
  Tämän melko nuoren ruunikonkimon pohjaväri erottuu vielä.
• 
  Ruunikonkirjava pottokponi
• 
  Ruunikkopohjainen tiikerinkirjava

Samankaltaisia värejä

Jotkin ruunikosta geneettisesti eroavat värit voivat tuottaa ruunikolta näyttäviä mustanruskeita hevosia.

• 
  Tämä mustanvoikko islanninhevonen muistuttaa erittäin paljon ruunikkoa
• 
  Tämä auringon haalistama musta hevonen on vaikea erottaa erittäin tummasta ruunikosta
• 
  Mustapohjainen samppanjaväri "amber champagne" muistuttaa suuresti ruunikkoa mutta on sävyltään vaalea ja kuultava. Jalat saattavat olla mustan sijaan tummanruskeat. Myös harja voi olla haalistunut.

Lähteet

• Viitanen J: "Perusvärit ovat värigenetiikan A ja O (Värit ja värigenetiikka, osa 1)", Hevoset ja ratsastus 2002/2