Imatran Ketterä

imatralainen jääkiekkoseura
(Ohjattu sivulta Ketterä)

Imatran Ketterä on vuonna 1957 perustettu imatralainen jääkiekkoseura.[3] Ketterä pelaa nykyisin jääkiekon Mestiksessä. Ketterä on voittanut Mestiksen mestaruuden kolmesti, sekä kolme Suomen Cupia. Ketterä sai kaudella 2022-23 hopeaa, häviten Kiekko-Espoolle otteluvoitoin 4-2

Ketterä
Perustettu 1957
Kaupunki Imatra, Suomi
Kotiareena OmaSp Areena
– kapasiteetti 1200
Sarjataso Mestis
Värit                    
Toimitusjohtaja Suomi Carlo Grünn
Puheenjohtaja Suomi Mikko Partanen
Päävalmentaja Suomi Tuomo Ropo[1]
Kapteeni Suomi Elmeri Kaksonen
Yhteistyöseurat SaiPa[2]
(SM-liiga)
Mestis
Kultaa 3 (2019, 2021, 2022)
Hopeaa 1 (2023)
Pronssia 0
Suomen Cup
Kultaa 3 (2018, 2019, 2021)
Hopeaa 0
Imatran Ketterän vanha logo

Seura on pelannut I divisioonassa yhteensä 13 kautta vuosina 1982–1991 ja 1993–1997. Parhaimmillaan se on ollut divarissa seitsemäs (1984, 1987 & 1989). 60-luvulla seura pelasi silloisella toiseksi ylimmällä sarjatasolla suomensarjassa ja kolmannella tasolla maakuntasarjassa. 60-luvulla Ketterä oli kerran lähellä nousta silloiseen SM-sarjaan. 70-luvulla seuran sarjatasona oli II divisioona.

Ketterän tunnetuimpia pelaajia ovat Jose Pekkala (s. 1962) ja Jari Lippojoki (s. 1961). Lujasta lyöntilaukauksestaan tunnettu puolustaja Lippojoki edusti koko uransa kasvattajaseuraansa. I divisioonassa hän pelasi 462 ottelua pistein 181+202=383.

Nuorten maajoukkueissa kunnostautunut Pekkala pelasi Ketterässä divaria kuusi kautta ja 237 ottelua, joissa hän teki 121+175=296 pistettä. Lisäksi hän kiekkoili Lappeenrannan SaiPassa kolme kautta, joista yhden SM-liigassa (1985–1986).

NHL:ssä pelanneet maalivahti Jussi Markkanen (s. 1975) ja hyökkääjä Petteri Nokelainen (s. 1986) ovat aloittaneet kiekkoilun Ketterässä, josta he siirtyivät myöhemmin juniori-ikäisinä SaiPaan. Myös entinen SM-liigapelaaja ja -valmentaja Heikki Mälkiä (s. 1958) on Ketterän kasvatteja.

50-vuotisjuhliensa yhteydessä seura jäädytti Pekkalan (# 9), Ole Renlundin (# 10) ja Lippojoen (# 24) pelinumerot.

Saavutukset Muokkaa

Suomi-sarja Muokkaa

  • Kultaa: (2): 2009, 2017
  • Hopeaa: (1): 2016

Suomen Cup Muokkaa

  • Kultaa: (3): 2018, 2019, 2021

Mestis Muokkaa

Nykyinen joukkue Muokkaa

Imatran Ketterä kaudella 2022–2023 n · k · m
Kokoonpano Valmentajat

Maalivahdit

Puolustajat

Hyökkääjät

Päävalmentaja

Apulaisvalmentajat

  •   Teemu Asikainen
  •   Tero Sainio
  •   Mikko Rämö
  •   Simo Korpela
  •   Hanna Ropo

Selitykset
  • (C) Kapteeni
  • (A) Varakapteeni

Lähde: Elite Prospects eliteprospects.com.
Päivitetty: 6. helmikuuta 2022

Joukkueenjohto Muokkaa

  • Päävalmentaja: Tuomo Ropo  
  • Apuvalmentaja: Teemu Asikainen  
  • Apu-/fysiikkavalmentaja: Tero Sainio  
  • Maalivahtivalmentaja: Mikko Rämö  
  • Kehitysvalmentaja: Simo Korpela  
  • Psyykkinen valmentaja: Hanna Ropo  
  • Päähuoltaja: Heikki Kääriäinen  
  • Huoltaja: Erkki Koho  
  • Puheenjohtaja: Mikko Partanen  
  • Toimitusjohtaja: Carlo Grünn  
  • Urheilutoimenjohtaja: Turkka Partanen  

Maineikkaita pelaajia Muokkaa

 
NHL:ssäkin pelannut Petteri Nokelainen on Ketterän oma kasvatti, mutta siirtyi B-juniori-ikäisenä SaiPaan.

Jäädytetyt pelinumerot Muokkaa

I-divisioonassa/Mestiksessä palkitut Muokkaa

Kausi Valinta Voittaja
1986–1987 Toinen tähdistökentällinen   Jari Lippojoki
1994–1995 Fair Play -joukkue Ketterä
2017–2018 Ensimmäinen tähdistökentällinen   Jesse Juntheikki
Pistepörssin voittaja (Jouni Rinne -palkinto)
Paras maalintekijä (Kai Nurminen -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Joona Jääskeläinen
Vuoden valmentaja (Raimo Määttänen -palkinto)   Maso Lehtonen
Ensimmäinen tähdistökentällinen   Jarno Lippojoki
Toinen tähdistökentällinen   Risto Mattila
Viestintäliigan vuoden viestintätiimi Ketterä
2018–2019 Toinen tähdistökentällinen   Aku Kestilä
Mestarijoukkueen valmentaja (Juhani Tamminen -palkinto)   Maso Lehtonen
Opiskelijapalkinto   Ville Paalanen
Pudotuspelien arvokkain pelaaja (Håkan Hjerpe -palkinto)   Sameli Ventelä
Vuoden seurajoukkue (Viipurin Reipas -palkinto) Ketterä
2019–2020 Paras maalintekijä (Kai Nurminen -palkinto)
Toinen tähdistökentällinen
  Rasmus Hämäläinen
Kultainen kiekko
Paras hyökkääjä (Mika Helkearo -palkinto)
Pistepörssin voittaja (Jouni Rinne -palkinto)
Tehopelaaja (Jari Hirsimäki -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Jaakko Lantta
Ensimmäinen tähdistökentällinen   Santeri Lipiäinen
Ensimmäinen tähdistökentällinen   Joel Olkkonen
2020–2021 Paras maalintekijä (Kai Nurminen -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Jere-Matias Alanen
Pudotuspelien arvokkain pelaaja (Håkan Hjerpe -palkinto)   Marlo Koponen
Mestarijoukkueen valmentaja (Juhani Tamminen -palkinto)   Maso Lehtonen
Paras puolustaja (Jari Lippojoki -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Roope Reini
2021–2022 Paras hyökkääjä (Mika Helkearo -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Elmeri Kaksonen
Pistepörssin voittaja (Jouni Rinne -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
  Henry Karjalainen
Pudotuspelien arvokkain pelaaja (Håkan Hjerpe -palkinto)   Janne Kettunen
Mestarijoukkueen valmentaja (Juhani Tamminen -palkinto)   Tuomo Ropo
Toinen tähdistökentällinen   Jere Vertanen

Maailmanmestarit Muokkaa

[4]

Suomenmestaruuden voittaneet kasvatit Muokkaa

[4]

Kasvatit A-maajoukkueessa Muokkaa

[4]

Kasvatit pääsarjatasolla Muokkaa

[4][5]

Joukkueessa pelanneet NHL-pelaajat Muokkaa

Päävalmentajat Muokkaa

[6]

Lähteet Muokkaa

  • Antti O. Arponen: 100 vuotta Karjalan urheilua, Puoli vuosisataa Ketterästi – Ketterän 50-vuotishistoriikki.

Viitteet Muokkaa

  1. Tuomo Ropo Ketterän uudeksi valmentajaksi – Nykyinen valmennus jatkaa kauden loppuun, Teemu Asikainen ja Simo Korpela jatkavat valmennustiimissä ensi kaudella Uutisvuoksi. 29.1.2021. Viitattu 18.5.2021.
  2. Yhteistyö jatkuu SaiPan ja Imatran Ketterän välillä jatkoaika.com. 15.8.2015. Jatkoaika.com. Viitattu 17.8.2015.
  3. Historia Ketterä. Viitattu 4.11.2013.
  4. a b c d Ketterästä menestykseen kettera.net. Ketterä ry. Viitattu 25.3.2018.
  5. Elite Prospects – Hockey Players from Ketterä (englanniksi)
  6. Päävalmentajat kettera.net. Ketterä ry. Viitattu 17.8.2015.

Aiheesta muualla Muokkaa