Jari Lippojoki (s. 7. maaliskuuta 1961) on suomalainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän pelasi koko pelaajauransa ajan I- ja II-divisioonaa Imatran Ketterässä. Lippojoki on I-divisioonan runkosarjan kaikkien aikojen eniten tehopisteitä, maaleja ja syöttöpisteitä tehnyt sekä eniten otteluita pelannut puolustaja tehtyään yhteensä 495 ottelussa tehot 196+224=420.[2] Kyseiset saldot ovat myös Ketterän I-divisioonahistorian ennätys.[3] Lippojoen mukaan on nimetty kaudesta 2010–2011 Mestiksen parhaalle puolustajalle myönnettävä Jari Lippojoki -palkinto.[4] Ketterä on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 24.

Jari Lippojoki
Henkilötiedot
Syntynyt7. maaliskuuta 1961 (ikä 63)
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Lipari[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 182 cm
Paino 95 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura (–)
Seurat Ketterä (II-div./I-div.)

Lippojoen erottuvana vahvuutena tunnettiin hänen hyvä lyöntilaukauksensa ja myös pelisilmä kuului Lippojoen suurimpiin vahvuuksiin.[5]

Ura muokkaa

Seuraura muokkaa

Lippojoki aloitti jääkiekkoilun Imatran Ketterässä 9-vuotiaana vuonna 1970.[6] Hän oli nostamassa kauden 1981–1982 päätteeksi seuran miesten joukkuetta II-divisioonasta I-divisioonaan.[7] Kaudella 1982–1983 Lippojoki oli Ketterän paras maalintekijä ja tehokkain puolustaja tehoilla 17+11=28. Kaudella 1983–1984 hän oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 13+11=24, kuten myös jälleen seuraavalla kaudella 1984–1985 tehoilla 16+20=36, joilla Lippojoki jakoi I-divisioonan puolustajien pistepörssin toisen sijan JoKP:n Lasse Lindbergin kanssa edellään vain KalPan Jari Järvinen.[8]

Kaudella 1985–1986 Lippojoki oli Ketterän paras maalintekijä, tehokkain puolustaja ja kolmanneksi paras pistemies tehoilla 23+18=41, joilla hän voitti koko I-divisioonan puolustajien piste- ja maalipörssin. Kaudella 1986–1987 Lippojoki oli joukkueen tehokkain puolustaja ja kolmanneksi paras maalintekijä tehoilla 17+22=39, joilla hän jakoi sarjan puolustajien maalipörssin toisen sijan KooKoon Timo Turusen kanssa edellään vain SaiPan Keijo Taskula sekä sijoittui puolustajien pistepörssissä kolmanneksi. Lippojoki valittiin kauden päätteeksi I-divisioonan toiseen tähdistökentälliseen.[9] Kaudella 1987–1988 hän sijoittui tehoilla 17+22=39 sarjan puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain TuTon Steve Harrison. Kaueella 1988–1989 Lippojoki voitti I-divisioonan puolustajien maalipörssin ja sijoittui puolustajien pistepörssissä kolmanneksi tehoilla 25+22=47.[8]

Lippojoki teki kaudella 1990–1991 I-divisioonan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 23+26=49, joilla hän oli Ketterän paras pistemies ja maalintekijä. Lippojoki sijoittui sarjan puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain Vantaa HT:n Sergei Karpov. Hänen hyvistä tehoistaan huolimatta Ketterä putosi kauden päätteeksi II-divisioonaan. Kaudella 1991–1992 Lippojoki voitti sarjan puolustajien piste-, maali- ja syöttöpörssin tehtyään 36 ottelussa hurjat tehot 41+46=87. Hänen maalimääränsä on II-divisioonan puolustajien yhden kauden ennätys[10] sekä Ketterän seurahistorian yhden kauden maaliennätys Lippojoen pelipaikasta huolimatta.[11] Kauden 1992–1993 päätteeksi Ketterä nousi taas I-divisioonaan. Kaudella 1993–1994 Lippojoki oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 15+21=36, joilla hän jakoi I-divisioonan puolustajien pistepörssin kuudennen sijan Kärppien Kai Raution kanssa. Kauden jälkeen Lippojoki oli lopettamassa uraansa, mutta hän palasi kuitenkin kaukaloihin kesken kauden 1994–1995. Lippojoki oli tehoilla 5+9=14 Ketterän tehokkain puolustaja, vaikka hän pelasi runkosarjassa vain 12 ottelua. Myös kesällä 1995 Lippojoki oli lopettamassa uraansa, mutta hän palasi kauden 1995–1996 alussa taas Ketterään,[12] jonka tehokkain puolustaja Lippojoki oli tehoilla 7+13=20.[8]

Lippojoki ei mahtunut enää kaudella 1996–1997 Ketterän nuorentuneeseen joukkueeseen, eikä hän kuulunut uuden päävalmentaja Kari Mäkitalon suunnitelmiin.[13] Kaudeksi 1997–1998 Ketterä putosi taas II-divisioonaan ja myös Lippojoki palasi joukkueeseen. Hän jakoi tehoilla 18+25=43 sarjan puolustajien pistepörssin viidennen sijan SuPSin Jarkko Heikkisen kanssa. Lippojoen pelaajaura päättyi lopulta kevääseen 1998.[8]

Maajoukkueura muokkaa

Lippojoki edusti Suomen B-maajoukkuetta Alaskassa pelatussa turnauksessa vuonna 1985.[6]

Muuta muokkaa

Lippojoen veljenpoika Jarno on pelannut urallaan 198 SM-liigaottelua ja voittanut Suomenmestaruuden JYPissä vuonna 2009.[14] Hän pelaa nykyään Ketterän Mestis-joukkueessa.[8]

Jari Lippojoki oli nuorena myös varsin lupaava pesäpalloilija ikäluokassaan ja hän voitti Imatran Pallo-Veikoissa kuusi SM-mitalia 1970-luvulla.[6] Lippojoki on harrastanut viime vuosina "ikämieskiekon" lisäksi myös golfia ja sulkapalloa.[4] Hän on siviiliammatiltaan vaunutarkastaja.[1]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
1982–1983 Ketterä I-divisioona 36 17 11 28 58
1983–1984 Ketterä I-divisioona 36 13 11 24 37
1984–1985 Ketterä I-divisioona 44 16 20 36 56
1985–1986 Ketterä I-divisioona 43 23 18 41 42
1986–1987 Ketterä I-divisioona 44 17 22 39 26  
1987–1988 Ketterä I-divisioona 44 17 22 39 28
1988–1989 Ketterä I-divisioona 44 25 22 47 14
1989–1990 Ketterä I-divisioona 44 10 15 25 10
1990–1991 Ketterä I-divisioona 44 23 26 49 36
1991–1992 Ketterä II-divisioona 36 41 46 87 42
1992–1993 Ketterä II-divisioona 16 16 20 36 14
Ketterä I-divisioona 15 8 14 22 30
1993–1994 Ketterä I-divisioona 46 15 21 36 46
1994–1995 Ketterä I-divisioona 12 5 9 14 14
1995–1996 Ketterä I-divisioona 43 7 13 20 24
1997–1998 Ketterä II-divisioona 33 18 25 43 32
13 kautta yhteensä I-divisioona 495 196 224 420 421

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Mikkola, Miikka: 90–91 – Hissi tuo ja hissi vie Jatkoaika.com. 9.6.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.11.2016.
  2. Elite Prospects All-Time Stats (englanniksi)
  3. Elite Prospects All-Time Stats (englanniksi)
  4. a b Sipiläinen, Kalle: Lipari nostettiin Teemu Selänteen rinnalle uutisvuoksi.fi. 9.6.2004. Kaakon Viestintä Oy. Arkistoitu 23.11.2016. Viitattu 22.11.2016.
  5. Huikea lista jääkiekkoilijoista – Mies, jolla oli silmät selässä urheilulehti.fi. 17.12.2013. A-Lehdet Oy. Viitattu 22.11.2016.
  6. a b c Lippojoen lämäri puree yhä. Jääkiekkolehti, marraskuu 1994, 1994. vsk. Egmont Kustannus Oy Ab.
  7. Mikkola, Miikka: 81–82 – Yllätykselliset pudotuspelit Jatkoaika.com. 15.2.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.11.2016.
  8. a b c d e Jari Lippojoki Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  9. Mikkola, Miikka: 86–87 – KooKoon vuosi Jatkoaika.com. 25.4.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.11.2016.
  10. Elite Prospects All-Time Stats (englanniksi)
  11. Eliteprospects.com – Ketterä (englanniksi)
  12. Mikkola, Miikka: 95–96 – Junkkareilta kaikkien aikojen pohjanoteeraus Jatkoaika.com. 8.8.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.11.2016.
  13. Mikkola, Miikka: 96–97 – Suuri harvennushakkuu Jatkoaika.com. 7.11.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.11.2016.
  14. Lippojoki vahvistamaan SaPKo-puolustusta Jatkoaika.com. 9.10.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 22.11.2016.