Avaa päävalikko

Vantaan Hockey Team

entinen vantaalainen jääkiekkoseura
(Ohjattu sivulta Vantaa HT)

Vantaan Hockey Team (VHT, Vantaan HT) oli vantaalainen jääkiekkoseura vuosina 1989–1993.

Vantaalle oli tarve saada menestyksekäs joukkue sen jälkeen, kun Vantaan Kiekko oli pudonnut jääkiekon I-divisioonasta kauden 1986–1987 jälkeen. Siten koottiin Vantaan Hockey Team yhdistämällä Länsimäen Kiekon (LÄ-KI), Tikkurilan Jääveikkojen (TJV) ja Etelä-Vantaan Urheilijoiden (EVU) edustusjoukkueita B-junioritasolta alkaen. Vantaan Kiekko halusi jäädä yhdistymisen ulkopuolelle.

Seura pelasi yhden kauden jääkiekon II-divisioonassa 1989–1990, ja nousi kauden päätteeksi I-divisioonaan. Seura pelasi yhteensä kolme kautta Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla I-divisioonassa vuosina 1990-1993. Kaudella 1990–1991 se sijoittui sarjan kolmanneksi, seuraavalla yhdeksänneksi ja viimeisellä kymmenenneksi. Seurahistorian suurin pistemies oli kaikki neljä kautta seurassa pelannut Veli-Pekka Kinnunen, joka keräsi 122 ottelussa tehot 48+85=133.

1990-luvun puolen välin paikkeilla seuran toiminta alkoi hiipua talousvaikeuksien vuoksi. VHT oli lopulta yhdessä Vantaan Kiekon kanssa pohjana Kiekko-Vantaan synnylle 1994.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.