Keski-Ruotsin virtauskieleke
Keski-Ruotsin virtauskieleke (engl. Middle Swedish Ice Lobe [1]) on viime jääkaudella Fennoskandian mannerjäätikköön kuulunut Keski-Ruotsissa pääosin pohjoisesta etelään virrannut jäätikkövirta, joka on levinnyt eteläosastaan sekä etelään kohti Saksaa että lounaaseen kohti Kattegatia ja Tanskaa. Näihin maihin se on ylettynyt vain mannerjäätikön ollessa hyvin laaja.[1]
Jäätikkövirta ja virtauskieleke muokkaa
Keski-Ruotsin virtauskieleke on rajoittunut idässä aina Itämeren jäätikkövirtaan, joka on ollut jääkaudella aina aktiivinen. Virtauskielekkeen länsipuolen tilanne on vaihdellut ja sen reuna on yleensä päässyt leviämään Etelä-Ruotsista Kattegatiin, Tanskaan ja Pohjois-Saksaan asti. Esteenä kielekkeen leviämisestä Skagerrakiin on ollut Etelä-Norjan Oslonvuonosta tullut nopea ja massiivinen Norjanhaudan jäätikkövirta. Se on yleensä poistunut Skagerrakista Norjanhaudan kautta Atlantille. Joskus on Norjan vuoristosta laskeutunut jäätiköitä Norjanhaudan tukkeeksi, jolloin Oslonvuonosta tullut jäätikkövirta onkin jatkanut matkaa etelään Kattegatin kautta Itä-Tanskaan ja jopa Saksaan asti. Samalla on tämä Kattegatin jäätikkövirraksi kutsuttu jäätikkövirta rajoittanut Keski-Ruotsin virtauskielekkeen pääsyä Kattegatiin ja Tanskaan. Näin kävi viimeksi noin 29 000–26 000 vuotta sitten (lyhennetään vs). Tämän jälkeen jäätikkövirta on romahtanut ja Keski-Ruotsin virtauskieleke on päässyt leviämään uudelleen lounaaseen ja Tanskaan asti. Keski-Ruotsin virtauskielekkeen maksimi on saavutettu jääkauden LGM-vaiheessa noin 21 000–20 000 vs.[2]
LGM-vaiheessa on jäätikkö alkanut sulaa ja sen reuna on perääntynyt pohjoiseen alkaen ensin kaakkoisosastaan. Perääntyvän kielekkeen reuna on muodostanut eteläosissa kaaren, joka on seuranut karkeasti niemimaan muotoja. Reunan muoto muistuttaa tässä mielessä virtauskielekkeiden reunaa. Jäätikön reunan perääntyminen ei ole ollut tasaista vaan se on kokenut lukuisia pysähtymisiä tai jopa etenemisiä. Näistä on jäännyt maastoon näkyviin joukko reunamuodostumia, joita mainitaan alla. Aluksi jäätikön reuna on perääntynyt Pohjois-Tanskasta kohti itää. Kahdessa tuhannessa vuodessa se on saavuttanut Ruotsin nykyisen länsirannikon. Ensimmäiseksi paljastui Skåne noin 17 000–16 000 vs, vaikka Tanskassa on vielä ollut Itämeren jäätikkövirran tuomia jäätiköitä (Öresundin eteneminen). Hallandin rannikon moreenimuodostumat ovat muodostuneet virtauspieleken eteen 17 400–16 000 vs Kattegatin rannikolle. Sieltä on jäätikön länsireuna vetäytynyt 15–30 kilometriä sisämaahan päin ja se on muodostanut sinne Göteborgin reunamoreenit noin 14 700 vs. Etelä-Ruotsin itärannikolta ei ole löydetty tähän vastaavaan tapahtumaan liittyviä reunamoreeneja, mutta niiden sijasta on löydetty laaja kumpumoreenikenttä, joka liittyisi ajallisesti siihen. Tälle leveälle kentälle ovat kerrostuneet paikalleen sulaneen jäätikön moreeniainekset muodostaen erilaisia kumpumoreeneja. Seuraavia jäätikön aiheuttamia reunamuodostumia löytyy kummaltakin rannikolta. Länsirannikkoa seuraa Berghemin reunamoreeni, joka on muodostumana heikko. Siihen on liitetty itärannikolta pitkälle sisämaahan tuleva Vimmerbyn reunamoreeni, joka on ajoitettu samanaikaisena noin 14 000 vs. Vasta hiljan on laserkeilauksen karttatyöissä havaittu moreenien jatkuvan matalina muodostumina Berghemin muodostumasta Vimmerbyn muodostumaan [3]. Koska jäätikön sulaminen on tässä vaiheessa kiihtynyt, löytyvät seuraavat moreenimuodostumat vasta Keski-Ruotsista. Ensin ovat muodostuneet Trollhättanin reunamoreenit noin 13 600 vs. Sitten tulevat Levenen reunamoreenit noin 13 200 vs ja ne jatkuvat Etelä-Norjaan asti, missä sijaitsee Onsøyn reunamoreeni. Näiden jälkeen tulevat nuorimman dryaskauden muodostumat, jotka tunnetaan nimellä Keski-Ruotsin reunamuodostumat. Tämä moni-ilmeinen muodostuma-alue on syntynyt 12 700–11 600 vs jäätikön vuoroin perääntyessään ja edetessään puski näkyviin monet reunamoreeniselänteet. Moreeniselänteiden väliin on lisäksi kerrostunut suuri määrä sulamisvesien tuomaa lajittunutta maa-ainesta.[1][4][5][6]
Nuorimman dryaskauden jälkeen ei jäätiköllä katsota olleen erillistä Keski-Ruotsin virtauskielekettä, vaan se on muodostanut leveän ja yhtenäisen jäätikköalueen. Käsitys voi tulevaisuudessa muuttua tai tarkempi tutkimus voi löytää siitä osakielekkeitä. Näin näyttää käyvän myös Keski-Ruotsin virtauskielekkeelle, josta on laserkeilauksella erotettavissa vähintään kolme osakielekettä edellä kuvatuissa vaiheissaan.[1][3]
Geologisia muodostumia muokkaa
Reunamoreeneja ja -muodostumia muokkaa
Alueen tunnetut reunamoreenita tai reunamuodostumat on esitelty yllä.[3]
Kumpumoreeneja ja harjuja muokkaa
Virtauskielekkeen alueella esiintyy monia erilaisia kumpumoreenimuodostumia samassa suhteessa kuin muuallakin Ruotsissa. Smålandissa tehty laserkeilauksen karttatutkimus tunnisti 23 000 erilaista moreenimuodostumaa.[3]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Stoeven, Arjen & al.: Deglasiation of Fennoscandia. Quaternary Science Reviews, 2016, nro 147, s. 91–121. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2015.09.016. ISSN 0277-3791. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 28.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Houmark-Nielsen, Michael: Signature and timing of the Kattegat Ice Stream: Onset of the Last Glacial Maximum sequence at the southwestern margin of the Scandinavian Ice Sheet. Boreas, 2003, 32. vsk, nro 1, s. 227–241. doi:10.1111/j.1502-3885.2003.tb01439.x. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 29.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Peterson, Gustaf & Johnson, Mark D. & Smith, Colby A.: Glacial geomorphology of the south Swedish uplands – focus on the spatial distribution of hummock tracts. Journal of Maps, 2017, 13. vsk, nro 2, s. 534-544. Taylor & Francis. doi:10.1080/17445647.2017.1336121. ISSN 1744-5647. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 29.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Anjar, Johanna: The Weichselian in southern Sweden and southwestern Baltic Sea : glacial stratigraphy, palaeoenvironments and deglaciation chronology. (väitöskirja geologiassa). Lund, Ruotsi: Lundin yliopisto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 28.9.2021). (englanniksi)
- ↑ Anjar, Johanna: A 10Be‐based reconstruction of the last deglaciation in southern Sweden. Boreas, 2014, 43. vsk, nro 1, s. 132–148. Wiley. doi:10.1111/bor.12027. ISSN 1502-3885. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 28.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Anjar, Johanna: The deglaciation of southern Sweden, anjar.nu, 2021