Keoma

Keoma (Suomessa aiemmin myös nimellä Caramba! – paholainen kannoilla, Italiassa Keoma-nimen lisäksi myös nimellä Keoma il vendicatore) on Enzo G. Castellarin ohjaama spagettiwestern vuodelta 1976. Sen tyylissä on vaikutteita lännenelokuvien lisäksi myös draama- ja toimintaelokuvista. Elokuvan nimiroolissa näyttelee Franco Nero, joka näytteli pääroolin myös Djangossa, elokuvassa joka usein mainitaan innoittajana Keomalle.

Keoma
Elokuvan saksalainen posteri.
Ohjaaja	Enzo G. Castellari
Käsikirjoittaja	Enzo G. Castellari Nico Ducci George Eastman (nimellä Luigi Montefiori) Mino Roli Joshua Sinclair
Tuottaja	Manolo Bolognini
Säveltäjä	Guido De Angelis Maurizio De Angelis
Kuvaaja	Aiace Parolin
Leikkaaja	Gianfranco Amicucci
Tuotantosuunnittelija	Carlo Simi
Pukusuunnittelija	Carlo Simi
Pääosat	Franco Nero Woody Strode William Berger Donald O'Brien Olga Karlatos
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Italia
Ensi-ilta	6. huhtikuuta 1979
Kesto	105 minuuttia (alkuperäinen italialainen versio)
Alkuperäiskieli	englanti italia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Juoneltaan kuvausten aikana improvisoitu elokuva kertoo puoliverisestä Keoma Shannonista, joka palaa sisällissodasta kotikyläänsä, mutta saa havaita pahan Caldwellin ottaneen kylän hallintaansa. Synkkänä pidetty elokuva käsittelee muun muassa lännen sankarimyyttejä ja rasismia, sisältäen yhteiskunnallista kommentointia. Keoma mainitaan usein yhtenä parhaista spagettiwesterneistä, ja sen vaikutus spagettiwesternien viimeiselle aallolle 1970-luvun lopulla oli merkittävä.

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Keoma Shannon on puoliverinen intiaani, joka palaa sisällissodassa Unionin puolella sodittuaan kotikaupunkiinsa. Elokuvan alussa hän tapaa vanhan, sodan raunioista romuja keräävän intiaaninaisen, joka moittii Keomaa hänen levottomasta elämäntyylistään ja sotaan osallistumisesta, sanoen etteivät Unionin poliitikot koskaan oikeasti piitanneet heidän asioistaan. Keoma vaivaantuu naisen tavasta moittia häntä, ja sanoo ettei kukaan voi muuttaa hänen kohtaloaan; nainen kuitenkin on eri mieltä ja toteaa että hänen ansiostaan Keoma aikanaan säästyi kun hänen heimonsa kylä aikanaan tuhottiin. Keoma ratsastaa pois ja ennen kaupunkiin saapumistaan joukon ruton uhreja, joita sodasta tulleet Etelävaltioiden sotilaat kuljettavat kaivokseen pois ihmisten silmistä. Pakoyrityksen johdosta sotilaat alkavat ampua sairaita, mutta ennen kuin he ehtivät ampumaan heistä viimeisen, raskaana olevan Lisan, Keoma tulee paikalle ja ottaa naisen mukaansa kaupunkiin.

Kaupunkiin saapuessaan Keoma saa havaita, etteivät asiat ole kuten ennen. Entisen etelävaltiolaiset sotilaat ovat ottaneet paikan haltuunsa pahan Caldwellin johdolla. Nyt he terrorisoivat kaupunkia, vaatien maksua kaikesta ja estäen ihmisten poistumisen kaupungista. Saastuneiden kaivojen vuoksi rutto leviää kaupungissa, mutta Caldwellin miehet estävät lääkkeiden tuonnin kaupunkiin ja vievät kaikki sairastuneet vanhaan kaivokseen perustettuun keskitysleiriin. Vaikka Lisa onkin terve, oltiin häntä viemässä kaivokseen koska hänen miehensä oli sairastunut. Kun kaupunkilaiset huomaavat Keoman tuovan mukanaan ”sairastuneen” naisen, he alkavat uhkailla kaksikkoa: Keoma kuitenkin ampuu joukon Caldwellin miehiä. Hän hankkii Lisalle huoneen saluunasta ja lähtee sitten ulos kävelylle. Hän näkee perheensä entisen orjan ja lapsuutensa sankarin Georgen, mutta yllättyy nähdessään, että vapautensa saatuaan George on köyhyyden ja rasismin vuoksi syrjäytynyt ja päätynyt alkoholistiksi. Samaan aikaan aiemmassa ammuskelussa eloon jääneet sotilaat kertovat tapahtuneesta Caldwellille, jonka leivissä olevat Keoman isän aviolliset lapset tunnistavat kuvauksen veljestään.

Seuraavana päivänä Keoma menee kotitilalleen, jossa hän muistelee lapsuuttaan: pikkulapsena hänen isänsä William haki hänet uuteen kotiinsa asumaan, mutta eläminen hänen isänsä ei-puoliveristen lasten kanssa ei aina ollut helppoa. Keoma tapaa myös isänsä, jonka kanssa hän käy pitkän keskustelun heidän kahden elämästä ja kylän asioista. Palatessaan takaisin saluunaan paljastuu kuitenkin, että Caldwellin miehet ovat vieneet Lisan uudelleen pois. Keoma ratsastaa kaivokselle, josta hän löytää paitsi Lisan, myös veljensä Butchin, Lennyn ja Samin: jälleennäkeminen ei ole järin tunteellinen, ja Caldwellin yritettyä tuloksettomasti ostaa Keoma puolelleen, hän ratsastaa miehineen pois. Keoman veljet tapaavat isänsä ja ovat hyvin vihaisia tämän paluusta. He sanovat, ettei Keoma ole heidän oikea veljensä tai isänsä oikea poika. William raivostuu ja kertoo olevansa sitä mieltä, että jos hänen pojissaan onkin eroja, ne ovat Butchin, Lennyn ja Samin itse aikaan saamia. Keoma taas vie Lisan lääkäriin, jossa hän ylipuhuu lääkärin ja Georgen salakuljettamaan kaupunkiin Caldwellin vartioista huolimatta lääkettä. Miehet lähtevätkin matkaan, samalla kun Keoma ja William vievät Lisan turvaan kaupungin ulkopuolelle.

Keoma (Franco Nero).

Keoma kohtaa isänsä William Shannonin (William Berger).

Lääkkeiden salakuljettajia odottaessaan Keoma kohtaa veljensä kaupungin keskustassa. Seuraavassa nyrkkitappelussa Keoma hakkaa veljensä, jotka saavat sekä isältään että tilanteesta harmistuneelta Caldwellilta läksytyksen. Butch, Lenny ja Sam päättävät antaa Keoman ja Caldwellin tappaa toisensa, jotta voivat kaapata kylässä vallan itselleen. Samalla lääkäri ja George palaavat lääkkeiden kanssa, ja kertovat samalla kutsuneensa paikalla muutaman päivän sisällä saapuvan virkavallan. Kesken lääkkeiden jakamisen paikalle kuitenkin saapuvat Caldwellin miehet, jotka päättävät estää lääkkeiden jakamisen. Alkaa tulitaistelu, jossa Keoma, William ja George käyvät suurta ylivoimaa vastaan. Taistelun aikana George saa surmansa ja William jää vangiksi: Keomalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin antautuminen. Caldwell kuitenkin ampuu Williamin, jolloin Keoma riistäytyy vapaaksi ja hyökkää Caldwellin kimppuun. Rangaistukseksi sotilaat kiduttavat Keomaa ja sitovat tämän sitten kärrynpyörään tuomiota odottamaan. Silloin kuitenkin Butch, Lenny ja Sam saapuvat paikalle, ja raivoissaan isänsä kuolemasta ampuvat Caldwellin.

Pian tämän jälkeen Keoman veljet juhlivat saavuttamaansa kaupungin herruutta. Viimeisillään raskaana oleva Lisa aavistaa kuitenkin pahaa ja ratsastaa viimeisillä voimillaan kaupunkiin, jossa hän vapauttaa Keoman. Yhdessä romuja keräävän intiaaninaisen he menevät Shannonien maatilalle, jossa Lisa alkaa synnyttää. Silloin myös Keoman veljet saapuvat paikalle, ja he käyvät Keoman kanssa taistelun rapistuvassa ladossa Lisan tuskanhuutojen kaikuessa taustalla. Keoma tappaa veljensä ja samalla hetkellä Lisan lapsi syntyy, äidin kuollessa synnytykseen. Keoma näkee vielä vanhan intiaaninaisen pitelevän vastasyntynyttä lasta. Nainen pyytää Keomaa pitämään huolta lapsesta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Keoma kuitenkin ratsastaa pois, vaikka nainen huutaakin lapsen kuolevan ilman apua. Ennen pois lähtöään Keoma pysähtyy vielä ja huutaa:

”Hän ei voi kuolla. Tiedätkö miksi? Koska hän on vapaa mies, eikä vapaa mies koskaan kuole.”

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Tuotanto

Ohjaaja Castellari

Keoman ohjaaja Enzo G. Castellari aloitti ohjaajanuransa 1960-luvun puolessa välissä. Tätä ennen hän oli toiminut jo apulaisohjaajana useissa elokuvissa, kuten monissa isänsä Marino Girolamin elokuvissa. Ensimmäinen hänen ohjaamansa elokuva oli Djangon epävirallinen jatko-osa Sankari Montanasta (Pochi dollari per Django) vuodelta 1966, vaikkakaan häntä ei paikallisen lain vuoksi merkitty Espanjassa kuvatun elokuvan ohjaajaksi. Sittemmin hän hankki kokemusta ohjaamalla monia spagettiwesterneitä, ja myös muunlaisia elokuvia. Suuri osa Castellarin ohjaamista elokuvista onkin westerneitä, ja sitä pidetään usein hänen omimpana tyylilajinaan. Ryhtyessään tekemään Keomaa Castellarilla oli siis jo laaja kokemus genren tekemisestä, vaikka se jäikin sitten yhdeksi hänen viimeisistä westerneistään. Keomaa tehdessä hän haki vaikutteita erityisesti amerikkalaisista, ruotsalaisista ja japanilaisista elokuvista.

Castellarille Keoma on edelleenkin hyvin henkilökohtainen elokuva, ja hän on kertonut pitävänsä siitä erittäin paljon, jopa suosikkinaan omista elokuvistaan. Castellarin mukaan hänellä on siihen ”aivan erityinen suhde”. Erityisesti hän kertoo nauttineensa hahmojen muistelujen kuvaamisista: näissä kohtauksissa muistelevat henkilöt ovat osana tapahtumia, vaikkakin vain sivustakatsojina, mutta kuitenkin mukana samassa kohtauksessa kuin muistot. Castellarin mielestäni tämä oli paras tapa kuvata muistelut, koska hänen mielestään se loi samantapaisen vaikutelman kuin muisteleminen oikeassa elämässä. Keoma on erittäin väkivaltainen elokuva, vaikkakaan väkivallan kuvaus ei ole erityisen mässäilevää. Castellarin tyylille ominaisesti väkivaltaa on kuvattu usein hidastettuna; tämä tekniikka on saanut vaikutteita varsinkin Sam Peckinpahilta.

Näyttelijät

Keoman nimiroolissa nähdään italialainen näyttelijä Franco Nero. Ennen Keomaa hän oli jo näytellyt monissa westerneissä, kuten Colttikonsertissa (Tempo di massacro, 1966) ja Djangossa, joista jälkimmäisessä hän näytteli samantapaista synkkää antisankaria kuin Keomassa. Castellari ja Nero olivat tehneet jo ennen Keomaa yhteistyötä useissa elokuvissa. Castellari oli jo aiemmin halunnut saada Neron näyttelemään joihinkin elokuviinsa, mutta tämä onnistui lopulta poliziesco High Crimen (La Polizia incrimina la legge assolve, 1973) myötä. Tämän jälkeen miehet tekivät yhteistyötä useissa muissakin elokuvissa, ja käytännöksi vakiintui, että valmiista käsikirjoituksesta huolimatta elokuvan tarinan ja kohtausten annettiin elää, muuttua ja kehittyä kuvausten aikana (Keomassakin käytettiin tätä tekniikkaa, vaikkakin improvisointi kehittyi sen aikana aivan uusiin mittasuhteisiin). Koska Nero tunnettiin erityisesti westerneistä, oli hän melko ilmeinen valinta Keoman päärooliin. Nero puhuu elokuvan alkuperäisellä ääniraidalla englantia, ja koska tämä jätettiin dubbaamatta, Keomalla on italialainen aksentti. Amerikkalaisesta poikkeava korostus kuvaa Keoman intiaanijuuria vaikkei olekaan autenttinen intiaanien käyttämä korostus. Nero myös käytti kuvauksissa peruukkia jotta Keomalle saataisiin pitkät hiukset.

Georgen hahmo kirjoitettiin elokuvaan erityisesti näyttelijäänsä Woody Strodea varten.

Toinen merkittävä näyttelijä elokuvassa on Woody Strode, joka tunnetaan parhaiten suorituksestaan Sergio Leonen Huuliharppukostajassa. Strode päätyi näyttelemään Keomassa, koska oli tuottaja Manolo Bologninin ystävä. Kun Castellari näki Stroden – yhden idoleistaan – hän innostui suuresti ja pyysi tätä näyttelemään elokuvassaan. Georgen hahmoa ei alun perin ollut elokuvassa, vaan se kirjoitettiin erityisesti näyttelijäänsä varten. Jälkeenpäin sekä Castellari että Strode olivat erittäin tyytyväisiä yhteistyönsä tuloksiin.

Käsikirjoitus

Elokuvan käsikirjoituksen ensimmäisen version laati italialainen näyttelijä Luigi Montefiori, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä George Eastman. Montefiori laati käsikirjoituksen Castellarin ollessa vielä kuvaamassa edellistä elokuvaansa. Kireän aikataulun vuoksi tekijöillä ei ollut aikaa kehitellä käsikirjoitusta ennen kuvausten aloittamista, vaan he lukivat sen ensimmäistä kertaa vasta kuvausten ensimmäisenä päivänä. Castellarin mielestä käsikirjoitus oli kuitenkin ”kauhea”, eivätkä he halunneet käyttää sitä, mutta Franco Neron piti näytellä myös muissa elokuvissa, ja Castellari oli sopinut ohjaavansa toisen elokuvan heti Keoman suunnitellun viimeistelyn jälkeen; niinpä tekijöiden täytyi vain aloittaa elokuvan kuvaukset. Käytännöksi muodostui, että Castellari kirjoitti seuraavan päivän käsikirjoituksen aina edellisenä päivänä. Yhtä Keoman veljistä näytellyt Joshua Sinclair, joka esiintyi elokuvassa nimellä John Loffredo, laati sitten aina englanninkielisen dialogin. Improvisoidun käsikirjoituksen laatimisen mahdollisti erityisesti Castellarin hyvät suhteet Franco Neroon ja tuottaja Manolo Bologniniin, jotka luottivat tämän kykyyn luoda elokuva ilman valmista käsikirjoitusta.

Castellari otti käsikirjoituksessa vaikutteita monelta eri tahoilta. Esimerkiksi alkukohtaus sai vaikutteita Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti -elokuvasta. Yhden veljeksen pitämä pitkä puhe elokuvan loppupuolella taas haki innoituksen historiallisesta Marcus Antoniuksen puheesta koskien Julius Caesarin kuolemaa.Vaikka innoitusta haettiinkin monesta eri lähteestä ja käsikirjoitus oli pääosin improvisoitu, tekijät olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja pitivät sitä eheänä kokonaisuutena. Lopullinen käsikirjoitus sisältää runsaasti Raamatullisia viittauksia. Sisällöllisesti Keoma käsittelee yhteiskuntaa, sisältäen sosiaalista ja poliittista kritiikkiä, rasismin kommentointia ja villin lännen sankarimyyttien purkamista.

Symboliikka

Keoman symbolinen ”ristiinnaulitseminen”, esimerkki elokuvan kristillisestä symboliikasta.

Keomassa on erittäin paljon symboliikkaa. Kriitikko Danél Griffin kuvailee elokuvan symboliikkaa seuraavasti:

»Tärkeimmät symbolit elokuvassa ovat kaksi naista, joista toinen on Kuolema (Gabriella Giacobbe [vanha intiaaninainen]) ja toinen raskaana oleva nainen edustamassa Elämää (Olga Karlatos [Lisa]), jota Keoma alkaa suojella. Ei ole vaikeaa verrata Kuolemaa ja hänen toimiaan Keoman suhteen [Ingmar] Bergmanin Seitsemänteen sinettiin, kun molemmat elokuvat sisältävät sotilaan paluun sodasta taudin raunioittamaan ympäristöön. Sekä Keoma että [Seitsemännen sinetin päähenkilö, Max] Von Sydow'n ritari kiistelevät leppymättömästi Kuoleman kanssa, yrittäen oikeuttaa pettymyksiään maailmaan ja syyttävät ihmisen heikkoutta heitä ympäröivistä tragedioista. Kumpikin myös löytää toivon vastasyntyneen hahmossa tulevasta uudesta Elämästä, jonka olemassaolo kaikesta epätoivosta huolimatta jatkuu.»
(Danél Griffin)

Lisäksi elokuvassa on runsaasti Raamattuun viittaavaa symboliikkaa, muun muassa Jeesukseen ja tuhlaajapoikaan. Keoma onkin elokuvan Jeesushahmo: hän saapuu pelastamaan Caldwellin tyrannisoiman kylän asukkaita, mutta hänet torjutaan ja tuomitaan ongelmista, joita hän itse asiassa on yrittänyt vastustaa. Elokuvassa on myös symbolinen ristiinnaulitseminen, kun Keoma sidotaan kädet levällään kärrynpyörään.

Ääniraita

Taustaa

Keomaan sävelsivät ääniraidan Guido ja Maurizio De Angelis, jotka tunnetaan laajasta tuotannostaan italialaisten genre-elokuvien parissa. Keoman ääniraita syntyi siten, että ohjaaja Castellari, joka piti huolen myös äänitehosteiden ja musiikkiraidan synnystä, valitsi muutamia Bob Dylanin ja Leonard Cohenin kappaleita, ja antoi ne De Angelisin veljeksille, pyytäen näitä imitoimaan kappaleiden tyyliä. Lopputuloksena oli hyvin erikoislaatuinen ääniraita: vaikka siinä onkin muutamia erilaisia tehosteita ja lyhyitä banjo-osuuksia, koostuu se käytännössä kokonaan yhdestä pitkästä kappaleesta, jonka sanoitukset ja tulkinnan sävy vaihtelevat tilanteen mukaan, niin että sanoitus valottaa henkilöhahmojen kulloisiakin ajatuksia. Pääosin ääniraidan tulkitsee korkeaääninen naislaulaja, mutta loppupuolella mukaan liittyvät myös Franco Neron matalat tulkinnat.

Julkaisu

Italiassa elokuvan ääniraita on julkaistu Cinedelic Recordsin julkaisemana vinyylilevynä, jolla on mukana paitsi Keoman alkuperäinen score, myös toisen De Angelis -veljesten säveltämän Castellarin elokuvan, Haintappajan (Il Cacciatore di squali, 1979) ääniraita. Lisäksi Keoman musiikkia on julkaistu Hexacord Recordsin julkaisemalla CD-kokoelmalla yhdessä muiden italialaisten elokuvasävellysten kanssa.

Cinedelic Recordsin julkaisun kappalelista

A-puoli Keoma (instrumental) – 4.43 In front of my desperation – 2.06 Dusty Banjo (part one) – 0.42 Keoma (harmonica) – 1.38 Piano and Bier – 1.25 In front of my desperation (instrumental) – 3.08 Waiting for... (instrumental) – 1.05 Dusty Banjo (part two) – 1.25

B-puoli Keoma – 4.45 Il cacciatore di squali – 4.05 Otra fiesta Il cacciatore di squali (instrumental) – 0.54 Valzarinho e fuego (instrumental) – 1.53 Il cacciatore di squali (instrumental) – 3.12 Nebuige (instrumental) – 1.32

Vastaanotto

Vastaanotto
Arvostelupisteet
Julkaisu	Pisteet
DVDplaza
Danél Griffin
Allmovie
Film-O-Holic
SmackTheJack
Filmiopas

Vaikutus

Keoman tekemisen aikaan spagettiwestern genrenä oli kuolemassa pois. Tekijät itsekin tajusivat tämän, ja halusivat sen olevan enemmän kuin vain ”tavallinen” genrensä edustaja. Elokuva saavuttikin maailmanlaajuista menestystä ja johti westernin lyhytaikaiseen ylösnousemukseen. Seurauksena monet ohjaajat tekivät uusia lännenelokuvia, joista suurin osa oli kuitenkin floppeja. Yksi menestyksekkäimmistä ja arvostetuimmista myöhäiskauden westerneistä oli Sergio Martinon Mannaja, joka haki paljon vaikutteita Keomasta. Pitempiaikaiseksi Keoman vaikutus ei kuitenkaan jäänyt, vaan spagettiwestern käytännössä kuoli 1970-luvun puolivälissä.

Kriitikoiden suhtautuminen

Keomaa pidetään yhtenä parhaista spagettiwesterneistä ja genren viimeisenä huippuhetkenä. Allmovien eli entisen all movie guiden arvostelija Paul Gaita kirjoittaa: ”Enzo G. Castellarin Keoma, joka julkaistiin spagettiwesternien kulta-ajan lopulla, on yksi genrensä hienoimmista saavutuksista. Sen runsas tulitaistelu on koreografioitu balettimaisella loistolla ja kameratyöskentely on sulavaa ja lyyristä. [...] Käsikirjoitus sisältää raskaita, henkisiäkin vertauskuvia, mutta noudattaa silti westernien perinteitä.” DVDplazan arvostelun mukaan Keoma on Enzo Castellarin paras ohjaus ja Franco Neron paras roolisuoritus, sekä ”paras spagettiwestern, jonka ohjaajan nimi ei ole Sergio”. Lisäksi arvostelussa kiitellään Castellarin käyttämiä hidastuksia, tyylikästä muistojen kuvaamistekniikkaa sekä niiden avulla luotua tunnelmaa.

Danél Griffin toteaa, että vaikka Keoma ei ole paras lännenelokuva, on se niistä kaikkein surullisin ja ”sydäntäsärkevin”. Samoin Film-O-Holicin kriitikko Jussi Lahtonen kuvaa Keomaa ”apokalyptiseksi”, erittäin synkäksi ja ”fatalistisen lohduttomaksi”:

»Tunnelmaltaan Keoma on kaukana kirkasotsaisista vanhan koulukunnan westerneistä, ja spagettilänkkäriksikin ilmapiiri on Sergio Leonea tummasävyisempi. Ihmisyydestä tai ihmisten raadollisuudesta ei elätellä harhakuvitelmia [...] Visuaalisuudeltaan vahvan symbolisesti ladattu, rakenteeltaan ytimekäs elokuva tarjoaa väkevää yhteiskunnallista, sosiologista ja poliittista kritiikkiä, mutta ei tyrkytä oppejaan tai tarjoa valmiita vastauksia.»
(Jussi Lahtonen)

Heikkoutena monet arvostelijat mainitsevat elokuvan väitetyn epätasaisuuden ja improvisoinnista johtuvan tunnelman ja tyylin radikaalin vaihtelun elokuvan aikana. Esimerkiksi Vesa Skaffari kuvailee elokuvaa ”kummallisen epätasaiseksi”: ”Castellari tekee välillä kertakaikkisen hienoa elokuvaa ja sitten heti perään näköjään vain sojottelee kameralla jonnekin. Elokuvan erikoinen ääniraita jakaa arvostelijoita: jotkut mainitsevat sen ainutlaatuisena ja kehuvat sitä hyväksi, jotkut taas pitävät sitä heikkoutena – Filmioppaan arvostelussa sitä sanotaan jopa westernelokuvien historian hirveimmäksi. Sen sijaan Franco Neron ja muidenkin näyttelijöiden työskentely, samoin kuin Aiace Parolinin kuvaus, ovat lähes poikkeuksetta kehuttuja.

Eri maissa

Vaikka Keoma ei liitykään Djangoon millään lailla, sitä markkinoitiin sen julkaisuaikoihin usein Djangon jatko-osana sen Djangosta vaikutteita ottaneen juonen ja siitä tunnetun pääroolin esittäjän vuoksi. Saman kohtalon kokivat monet muutkin Franco Neron tähdittämät westernit. Elokuvan saksalaiseen julisteeseen sisällytettiin myös viittaus Huuliharppukostajaan, sillä sen etualalla näkyvät kiväärimiehet ovat samoja, jotka näkyvät myös joissain Huuliharppukostajan julisteissa.

Keomasta on liikkeellä useita versioita. Sen runsaan väkivallan, vaikkakaan se ei väkivallassaan ole erityisen graafinen, vuoksi sitä on sensuroitu monissa maissa, mm. Suomessa. Joissain maissa, kuten Norjassa, se on ollut jopa esityskiellossa. Elokuvan alkuperäinen italialainen versio kestää 105 minuuttia, länsisaksalainen leikkaus 90 minuuttia ja norjalainen versio 97 minuuttia. Nykyään elokuva on saatavilla myös englanniksi leikkaamattomana. Suomen kielellä elokuvaa ei ole julkaistu leikkaamattomana versiona: Another World Entertainmentin julkaisema suomenkielinen DVD on osittain leikattu ja kestää 97 minuuttia, samoin alkuperäiset VHS-julkaisut olivat leikattuja. Ensi-iltansa elokuva sai eri maissa seuraavasti:

•  Italia – 25. marraskuuta 1976
•  Länsi-Saksa – 27. tammikuuta 1977
•  Ranska – 20. heinäkuuta 1977
•  Turkki – marraskuu 1977
•  Unkari – 31. elokuuta 1978
•  Suomi – 6. huhtikuuta 1979

Keoma-nimen lisäksi elokuvaa on esitetty eri maissa ainakin seuraavilla nimillä:

• The Violent Breed
• Keoma il vendicatore
• Caramba – paholainen kannoilla
• Caramba!
• Desperado
• Django Rides Again
• Django's Great Return
• Keoma – Ein Mann wie ein Tornado
• Keoma – Melodie des Sterbens
• Coolman Keoma
• Keoma – han kom för att hämnas
• Med Satan i hälarna

Näyttelijät

Franco Nero	…	Keoma Shannon
Woody Strode	…	George
William Berger	…	William Shannon
Donald O'Brien (nimellä Donald O'Brian)	…	Caldwell
Olga Karlatos	…	Lisa
Orso Maria Guerrini	…	Butch Shannon
Antonio Marsina	…	Lenny Shannon
Gabriella Giacobbe	…	Vanha intiaaninainen (”kuolema”)
Joshua Sinclair (nimellä John Loffredo)	…	Sam Shannon
Leonardo Scavino (nimellä Leon Lenoir)	…	Kylän lääkäri
Giovanni Cianfriglia (nimellä Ken Wood)	…	Jengin jäsen
Wolfango Soldati	…	Konfederaatin sotilas

Lähde: IMDb

Katso myös

• Keoma Leffatykissä.
• Keoma AllMoviessa. (englanniksi)