Ken Burns
Kenneth Lauren ”Ken” Burns (s. 29. heinäkuuta 1953 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen dokumenttielokuvien ohjaaja ja tuottaja, joka on keskittynyt elokuvissaan Yhdysvaltojen sota- ja kulttuurihistoriaan[1]. Hänen merkittäviä töitään ovat television minisarjat The Civil War (1990), Baseball (1994), Jazzin historia (2001), Amerikkalaiset sodassa (2007) ja The National Parks: America’s Best Idea (2009).
| Ken Burns | |
|---|---|
_(cropped).jpg) Ken Burns vuonna 2019. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Kenneth Lauren ”Ken” Burns |
| Syntynyt | 29. heinäkuuta 1953 Brooklyn, New York |
| Kansalaisuus | Yhdysvallat |
| Ammatti | dokumenttielokuvien ohjaaja ja tuottaja |
| Ohjaaja | |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
|
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Allmovie | |
| TMDb | |
Ken Burnsin isä toimi antropologina, mutta Burnsillä ei ole mitään koulutusta historiantutkimuksessa. Hän sanoo halunneensa elokuvaohjaajaksi jo 12-vuotiaana, ja hän kiinnostui dokumenttielokuvasta opiskellessaan Hampshire Collegessa Amherstissä, Massachusettsin osavaltiossa. Ensimmäinen elokuva, jonka parissa hän työskenteli, sattui olemaan historia-aiheinen dokumentti, ja siinä lajityypissä Burns on pitäytynyt.[1]
Burns aloitti uransa lyhytelokuvilla, mutta vuosikymmenten kuluessa hänen projektinsa ovat kasvaneet budjeteiltaan ja kestoiltaan jatkuvasti. Monet hänen vuosituhannen vaihteen jälkeen tekemät minisarjat ovat kestoltaan kukin noin 20 tuntia. Burnsin historiasarjat esitetään Yhdysvalloissa aina julkisella tv-kanavalla PBS:llä. Hän käyttää työkumppaneinaan usein sukulaisiaan: hänen veljensä Ric toimi muun muassa Civil War -sarjan toisena käsikirjoittajana, kunnes aloitti oman elokuvauransa. Myöhemmin Burnsin kanssa ovat työskennelleet hänen tyttärensä Sarah Burns ja tämän aviomies David McMahon. Burnsin vakiotuottaja on Lynn Novick, jonka kanssa hän on tehnyt myös ohjausyhteistyötä.[1] Ken Burns on puolestaan tuottanut muiden dokumentaristien töitä, kuten Barak Goodmanin syöpäaiheisen tv-sarjan Sairauksien keisari (2015).[2]
Ken Burnsin mukaan on nimetty valokuvien elokuvallinen käsittelytekniikka, jossa kamera tekee hitaita panorointeja ja zoomauksia valokuvan yli yksityiskohdasta laajempaan kuvaan tai päinvastoin. Ken Burns effect -nimellä tunnettu tekniikka ei ole Burnsin kehittämä, mutta hänen dokumenttielokuvissaan sitä on käytetty paljon.[1]
Filmografiaa muokkaa
- The Statue of Liberty (1985) Vapaudenpatsas
- The Civil War (1990) Yhdysvaltain sisällissota
- Baseball (1994–2010) Baseball
- Frank Lloyd Wright (1997) arkkitehti Frank Lloyd Wright
- Jazzin historia (Jazz, 2001) Jazz-musiikki
- Amerikkalaiset sodassa (The War, 2007) 7 osaa / n. 14 tuntia, Yhdysvallat toisessa maailmansodassa
- The National Parks: America’s Best Idea (2009)
- Yhdysvallat kieltolain aikaan (Prohibition, 2011) Yhdysvaltain kieltolaki
- USA:n 1930-luvun pölymyrskyt (The Dust Bowl, 2012) Dust Bowl
- Rooseveltin suku (The Roosevelts: An Intimate History, 2014) Roosevelt
- The Vietnam War (2017, tuotanto) 10 osaa / 17 h 15 min, Vietnamin sota
- Country Music (2019) 8 osaa / 16 h 30 min, Kantrimusiikki
- Hemingway (2021) 3 osaa / 5 h 42 min, kirjailija Ernest Hemingway
- Muhammad Ali (2021) 4 osaa / 8 tuntia, nyrkkeilijä Muhammad Ali
- Benjamin Franklin (2022) 3 h 41 min, Benjamin Franklin
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d VanDerWerff, Todd: Ken Burns, America's best-known documentarian, explained Vox.com. 27.9.2017. Viitattu 29.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Niemelä, Kyösti: Laadukas dokumenttisarja kertoo ihmiskunnan taistelusta syöpää vastaan – ”Syöpä tulee aina olemaan läsnä keskuudessamme” Helsingin Sanomat. 13.10.2016. Viitattu 29.9.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ken Burns Wikimedia Commonsissa
- Ken Burns Internet Movie Databasessa. (englanniksi)