Katriina Heljakka

lelujen ja leikin tutkija, pelisuunnittelija ja taiteen tohtori


Katriina ”Kati” Heljakka (s. 1975) on suomalainen lelujen ja leikin tutkija, leikin asiantuntija, pelisuunnittelija ja taiteen tohtori. Hän on myös taidekriitikko, kuvataiteilija, vapaa kirjoittaja sekä kuraattori.[1]

Koulutus ja ura muokkaa

Heljakka väitteli Aalto Yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta taiteen tohtoriksi visuaalisen kulttuurin alalta vuonna 2013, sekä toisen kerran maaliskuussa 2024.[2][3]

Heljakka opiskeli myös kansainvälisen markkinoinnin tutkinnon Åbo Akademissa vuonna 1998, taidehistorian maisteritutkinnon Turun yliopistosta vuonna 2002, ja valmistui vuonna 2007 Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi.

Vuosina 1993–2005 Heljakka oli peli- ja lelusuunnittelija yrityksessä Tactic Games Oy, nykyisin hän toimii yrityksen hallituksessa.

Heljakka on työskennellyt Mannerheimin lastensuojeluliiton leikin asiantuntijana, Peak Experience-taidekollektiivin kuraattorina, Suomen Akatemian Pelitutkimuksen tutkijana, sekä Suomen Akatemian ja Business Finlandin yhteishankkeessa Hybrid Social Play. Hän toimii myös kansainvälisen Genius of Play-ohjelman lähettiläänä.

Nykyisin hän työskentelee lelujen, leikin ja leikillisen oppimisen tutkijana Turun Yliopistossa, jossa työskentelee myös tuntiopettajana. Lisäksi Heljakka johtaa Pori Laboratory of Play -tutkimusryhmää Porin yliopistokeskuksessa.[4]

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

  • Ruotsin kunniakonsuli, Satakunnan alue, 2022[5]
  • Critical Futures Award, AMPS 2021 (Heljakka, K. & Blomberg, A.)
  • Outstanding Achievement Award. The 2019 International Conference on Computational Science & Computational Intelligence (CSCI 2019) Innovative Award (Heljakka, K., Ihamäki, P., Tuomi, P. & Saarikoski, P.)
  • Best Paper Award. 6th International Conference on Learning and Collaboration Technologies (in the context of HCI International 2019, 26-31 July 2019, Orlando, Florida, USA (Heljakka, K. & Ihamäki, P.)

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa