Dalit

Intian kastijärjestelmän ulkopuolella oleva yhteiskuntaluokka
(Ohjattu sivulta Kastittomat)
Kastiton tyttö Andhra Pradeshissa Intiassa.

Dalit (hindiksi दलित, "poljettu"[1]) on hindujen kastilaitoksessa perinteisesti kastittomiksi kutsuttujen itsestään käyttämä nimitys. Hindulaisuudessa ihmiset jaetaan kasteihin, ja ilman kastia jääneiden dalitien asema on ollut perinteisesti kaikkein huonoin. [2] Vaikka Intian laki kieltää nykyisin syntyperään perustuvan syrjinnän, dalitien sorto on Intiassa arkipäivää.[3] Intian lisäksi daliteja löytyy myös Nepalista, Bangladeshista ja Pakistanista. Daliteja on nykyisin noin 200 miljoonaa.[4]

Osa daliteista on pyrkinyt pakenemaan kastisortoa kääntymällä muihin Intian uskontoihin, etenkin buddhalaisuuteen ja kristinuskoon, minkä seurauksena jopa 80 % Intian kristityistä on nykyisin dalit-taustaisia.[3] Daliteja on myös samasta syystä kääntynyt joukoittain buddhalaisuuteen B. R. Ambedkarin esimerkin innoittamana.[5] Kristittyjen intialaistenkin keskuudessa esiintyy kastierottelua, jonka seurauksena muutamien kirkkojen hautausmailla eri kastit erotetaan toisistaan muureilla.[6]

Geenitutkimuksissa on todettu Euroopan romanien olevan dalitien jälkeläisiä.[7][8]

NimityksetMuokkaa

Intiassa ylempiin kasteihin kuuluvat ovat vanhastaan käyttäneet kasteihin kuulumattomista nimitystä achuta, joka merkitsee koskematonta.[1] Nimitys on luonteeltaan selvästi halventava, minkä vuoksi kastilaitoksen vastustajat ovat pyrkineet korvaamaan sen muilla termeillä. Esimerkiksi Mohandas Gandhi käytti heistä nimitystä harijan, joka merkitsee Jumalan lapsia[1].

Länsimaissa Intian kastittomista on totuttu käyttämään nimitystä paaria tai paria (engl. pariah). Nimitys on laajentunut, yleensä kuvaannolliseksi käsitettynä, tarkoittamaan sosiaalisesti hyljeksittyjä tai halveksittuja ihmisiä ja ihmisryhmiä muuallakin.[9][10] Varsinaisesti termi, joka johtuu tamilin kielen rumpalia tarkoittavasta sanasta paraiyan, tarkoittaa kuitenkin vain erästä Malabarrannikolla asuvaa, toisinaan eri kansallisuutenakin pidettyä väestönosaa.[11]

Termiä dalit käytti etenkin tiettävästi ensimmäisenä Jyotirao Phule 1800-luvulla kiinnittääkseen huomiota kastittomien sorrettuun asemaan.[12] Laajemmin tunnetuksi sen teki filosofina ja poliitikkona tunnettu B. R. Ambedkar,[12], joka osaltaan vaikutti kastilaitoksen viralliseen lakkauttamiseen. Yleiseksi termi tuli kuitenkin vasta 1970-luvulla, ja nykyään sillä pyritään korvaamaan aikaisemmin käytössä olleet nimitykset.[12]

Yhteiskunta ja politiikkaMuokkaa

Vaikka dalitit ovat epäyhtenäinen joukko, he ovat aktivoituneet viime aikoina poliittisesti: kastittomien tuella Mayawatista tuli ensimmäinen dalit-taustainen osavaltion pääministeri vuonna 1995,[13] ja vuoden 2009 parlamenttivaaleissa hän tavoitteli avoimesti Intian pääministerin virkaa.[14] Vuonna 1997 maan presidentiksi valittiin ensimmäistä kertaa dalit, kun K. R. Narayanan valittiin virkaansa.[15] Seuraava presidentiksi valittu kastiton oli Ram Nath Kovind vuoden 2017 presidentinvaaleissa.[16]

Kastittomien syrjintä kiellettiin kun Intia julistautui itsenäiseksi. Siitä huolimatta kyselyiden mukaan, varsinkin Pohjois-Intiassa, on tavallista kieltäytyä syömästä dalitien kanssa. Kastittomien keskimääräinen elinikä on myös 12 vuotta lyhyempi kuin ylempiin kasteihin kuuluvien.[17] Myös avioliitot eri kastiryhmien välillä ovat todella harvinaisia, ja näiden rajojen rikkomisesta on seurannut kunniamurhia.[18] Asiaa ei ole auttanut valtion tarjoamat rahalliset kannustimet avioitua dalitien kanssa.[19]

Intia on myös luonut lakeja, joilla on pyritty parantamaan kastittomien asemaa. Esimerkiksi vuonna 2013 kiellettiin käymälät, joiden ulostesäiliöt joudutaan tyhjentämään käsin. Kyseisessä likaisessa työssä on käytetty erityisesti kastittomia, joita on siihen palkattu matalalla palkalla.[20]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Who Are The Dalit? National Conference of Dalit Organisations. Viitattu 15. helmikuuta 2010 kello 14.18 (UTC). (englanniksi)
  2. Ihmisoikeudet.net
  3. a b 16.8. - Suomeksi tutkimus intialaisesta dalit-teologiasta Kirkon tiedotuskeskus. Viitattu 15. huhtikuuta 2009 kello 14.45 (UTC).
  4. The New York Times: Crusader Sees Wealth as Cure for Caste Bias
  5. Independent: India's Untouchables turn to Buddhism in protest at discrimination by Hindus
  6. Natarajan Swaminathan: Indian Dalits find no refuge from caste in Christianity BBC. 14.9.2010. Viitattu 5.11.2019.
  7. ScoopWhoop: New Study Confirms European Gypsies Are Descendants Of Indian Dalits! ScoopWhoop. 26.1.2016. Viitattu 18.10.2017. (englanniksi)
  8. Dean Nelson: European Roma descended from Indian 'untouchables', genetic study shows telegraph.co.uk. 3.12.2012. Viitattu 18.10.2017. (englanniksi)
  9. Nykysuomen sanakirja, 4. osa (O-R), hakusana paria
  10. Nykysuomen sivistyssanakirja, hakusana paria, Suomalaisen kirjallisuuden seura ja WSOY 1979, ISBN 951-0-09108-1
  11. Otavan iso tietosanakirja, art. Paria, Otava 1964
  12. a b c Sirpa Tenhunen, Minna Säävälä: Muuttuva Intia, s. 49-50, Edita 2007, ISBN 978-951-37-4697-1
  13. Profile: Mayawati Kumari BBC News. 30. maaliskuuta 2009. Viitattu 15. huhtikuuta 2009 kello 15.14 (UTC). (englanniksi)
  14. India prepares for voting marathon 15. huhtikuuta 2009. Al Jazeera. Viitattu 15. huhtikuuta 2009 kello 15.19 (UTC).
  15. Bedi, Rahul: 'Untouchable' elected 10th president of India The Irish Times. 18.7.1997. Viitattu 5.11.2019.
  16. Najar, Nida: India Picks Ram Nath Kovind, of Caste Once Called ‘Untouchables,’ as President The New York Times. 20.7.2017. Viitattu 3.8.2017.
  17. Kazmin, Amy: Caste-based politics returns to India as Dalits seek equality Financial Times. 14.5.2018. Viitattu 5.11.2019.
  18. The couples on the run for love in India BBC. 14.4.2019. Viitattu 5.11.2019.
  19. Govt To Give Rs 2.5 Lakh Incentive To Every Inter-Caste Marriage Involving A Dalit, Removes Income Cap Outlook India. 6.12.2017. Viitattu 5.11.2019.
  20. Wallius, Anniina: Intia kielsi käyttämästä kastittomia vesivessan korvikkeina Yle. 7.9.2013. Viitattu 5.11.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa